92.286 medlemmar 4.551 inloggade
Logga in Bli medlem
Qruiser
Fag For Real
Törstande ny …
Blogg
ADON
Det är lätt a…
Blogg
Fag For Real
Verkligheten…
Blogg
Stockholm 23/1
Urban Deli Sveavä…
Gaymap

blog.qruiser.com
Jag bloggar på Skandinaviens största gay- och queercommunity Qruiser. Bli medlem du också!
Kaappihomon elämää
On yksinäisen joskus
vaikeaa,
menneisyyttään
unohtaa.
Kille, 32, Raumo
 
Kategorier
Senaste inläggen
Kalender
«
Ti 1 To Fr
1
2 3 4 5 6 7 8
9 10 11 12 13 14 15
16 17 18 19 20 21 22
23 24 25 26 27 28 29
30 31
Widgets
Statistik
Blog id: 2162

Iholla.

KiroilevaSika
Sitä joskus kaipaa vain niin hirveän paljon asiaa, joka toisesta kuullostaa pinnalliselta. Toisesta se on kovin likaista, kolmas saattaa olla samaa mieltä muutamaa mutta -sanaa lukuunottomatta. Se on rakastelu. Seksi. Panot. Sanalla on monta muotoa, mutta jokainen tarkoittaa sitä samaa. Vaikka seksiin kaipaan tunnetta. Sitä, että voisin rakastaa toista. Vaikka emme tuntisikaan toisiamme tahtoisin silti tuntea, että voisit olla se oikea. Seksi ihmisen kanssa, joka ei millään tasolla kiinnosta, ei yksinkertaisesti ole nautinnollista. Itse asiassa se tunne kertoo usein minulle "ei kiitos". En vain jostain syystä pysty nauttimaan kosketuksesta, jos en ajatuksieni tasollakaan voi toisesta välittää.
Mutta kun aikaa kuluu. Sitä alkaa tasapainottelemaan ajatuksen kanssa, jossa miettii syitä, seurauksia ja nautintoa. Ja sitä mitä oikeasti haluaa. Olen miettinyt yhä useammin seksiä. Erilaisissa paikoissa erilaisten ihmisten kanssa. Oikeastaan seksi on ollut ainoa kiihoke näissä uuden karheissa ajatuksissa. Ennen kohteella oli kasvot, sillä oli nimi, ehkä luonne, mutta koskaan en pohtinut näitä eroottisia kuvia ilman jonkinlaista yhteyttä. Nykyään, liekö se ikä vai pelkkä tarve, seksi on itsessään ottanut vallan. Missä vain, kuka tahansa. Kun vain joku rakastelisi niin, etten ennen ole niin saanut. Panisi maailmani ympäri ja takaisin paikoilleen.
Se kai on vain kuivan kauden janoisia ajatuksia. Vaikka historiaa tuntien, vettä etsii janoinen joskus myös vääristä paikoista. Sadetta, sitä siis odotellessa..
Kommentarer (0)  
Digga (1 medl.)  
 Anmäl  

Unelmoida.

KiroilevaSika
Joskus sitä uppoutuu unelmiinsa. Niihin, jotka tuskin koskaan toteutuvat, mutta myös ovat niitä, joita mieli rakastaa eniten. Toiset sanovat piparkakkutaloiksi ajatuksia, joita löytyy vain tarinoista. Ne ovat suuria, elämääkin korkeampia ja sitäkin kultaisempia. On joskus pelottavan outoa rakastua asioihin, joiden tietää olevan mahdottomuutta. Sellaista, jota ei ole olemassa. Sekä juuri niitä asioita, joille sinäkään et voi mitään. Joskus ajatukset hairahtuvat pohtimaan omaa olemassa oloa tässä yhteiskunnassa. Omaa paikkaansa ja sitä, mitä kaipaa saavansa tältä epäluotettavalta parisuhteelta. Yhteiskunta kun tuntuu ajautuvan aina lähemmäs loppuaan kuin siihen, että kestävä kehitys jatkuisi myös lapsenlapsien lapsille. Pelkään. Pelkään usein sitä, että jossakin vaiheessa en enää löydä uskoa jatkaa matkaa, jolla ei enää ole hyvä kävellä. Kuin ajaisi autolla määränpäähän, jonne koskaan ei tahdo päätyä.
Vaikka suuremmat murheet, jotka ovat maailman kokoisia, eivät suoraan olekaan meidän suurimpia ongelmia, on joskus pelottava avata silmät. Katsoa, mikä meitä edessämme odottaa. Kuinka surullista elämä saattaa olla vain muutaman metrin, yhden lennon tai automatkan takana. Kuinka paljon pahaa, kuinka paljon surua maailmassa on, josta me emme edes tiedä. Ehkä meidän ei koskaan kuuluisi murehtia niitä, mutta miten voimme ummistaa silmämme kaikelle sille, joka tahtoo tunkeutua elämäämme väkisin?
Annan silti anteeksi itselleni sen, etten jokainen hetki voi murehtia muita. On joskus katsottava omaa elämää ja sitä, miten me teemme siitä kauniin. Kuinka voimme rakentaa ympärillemme sellaisen kodin, jossa on hyvä olla. Näin vuoden alkuun koen senkin vielä niin kauhean vaikeaksi, jopa ylitse pääsemättömäksi. Jo ensimmäisenä päivänä vaihtuvana vuonna uppouduin suurien tunteiden vietäväksi ja tajusin, etten välttämättä selviä. Vaikka kuullostan vain kauhean dramaattiselta tarkoitan arkisia haasteita. Niitä, joita jotkut kutsuvat velvollisuuksiksi. Toiset pakollisiksi menettelytavoiksi, joita elämä tuo väkisin eteemme. En koskaan ymmärtänyt elämistä päivä kerrallaan, kunnes löysin itseni ahdistavasta tilanteesta. Siitä, kuina päivien päästä eteeni tipahtaa pieni kasa ikäviä asioita. Joten tänään, huomenna ja vielä seuraavanakin päivänä koitan vain rakastaa hetkeä ja unohtaa tuleva. En kai voi muuttaa sitä, että aika kulkee väkisin eteen päin.
Niin monelle tahtoisin joskus sanoa, etteivät turhaan murise pienistä asioista. Niistä, joilla todella ei ole suurta merkitystä. Olen sen oppinut. Joskus kun oikein painaa ajatuksen jollekin elämää koettelevalle tilanteelle pohdin onko se todella ylitsepääsemätön este vai vain pieni kuoppa muuten kovin suoralla tiellä. Olen oppinut, ettei pienet asiat ole pelottavia. Ne ovat vain hetken kestäviä rakkaudettomia päiviä.
Mutta koskaan en silti lopeta unelmoimista paremmasta huomisesta. Enkä siitä, jossa tahtoisin olla. Vaikka se ei koskaan tulisikaan todelliseksi, on se silti rakastettava ja hiljainen hetki minun pienessä arjessani.
Kommentarer (0)  
Digga (0 medl.)  
 Anmäl  

Polulle leivänmuruja.

KiroilevaSika  (uppdaterad av KiroilevaSika)
Katse kohti huomista. Kohti kevättä ja uutta suuntaa, joka ehkä kevyesti kuljettaa tasaisella tahdilla. Eilinen jääköön taakse, sitä on liikaa murehdittu. Huominen on aina kauniimpi, jos jaksaa siihen uskoa. Vaikka sydämeen sattuu se kaikki positiivinen, jolla koitetaan rikottua sielua yhteen rakentaan, on toinen mahdollisuus jotenkin lupaavan kaunista kuulla. Se riippuu vain sinusta, mihin uskot ja minkälaisilla askelelilla astuu katsomaan auringon lämpöistä nousua puurajan takaa. Levoton on mieli silti, vaikka joku koittaa nostaa pystyyn. Toinen sanoilla tahtoo siivota likaista pyykkiä, jollaisen olet eteiseen pinonut. Onko mahdotonta uskoa, onko väärin pelätä, kun kantaa eilisen taakkaa vielä selässään?
Se on mielen päälle vallan hullua murehtia asioita, joille ihminen ei voi mitään. Aamu sarastaa aina, vaikka olisit hereillä vain iltaisin. Asiat, jotka jäävät kokematta, eivät silti ole satua. Ne ovat tarinoita, joiden taakse piiloutuu totuutta. Ehkä se on vain häilyvää pelkuruutta, ettei uskalla kokeilla, kuinka pitkälle jalat kantavat. Ehkä se on vain itsesuojeluvaistoa, ettei riko jo valmiiksi väsyneitä jäseniä. Kuka tietää. Elämä tuntuu joskus olevan taruakin pelottavampi satu menetetyistä tilaisuuksista ja kadotetuista mahdollisuuksista. Enkä väitä vastaan. On aina helpompi katua jotakin, kuin pitää sitä hetkeä kädelläsi tunnustellen sen pehmeyttä ja kauneutta. On helpompi sääliä surullista säätä, jonka jääkylmä tihku koettelee ihosi pintaa. Ihmisen on vain helpompi antaa periksi laululle, joka kertoo pelottavan todentuntuisesti elämäsi tragedioista.
Jos jotakin olisi päätettävä olisi se keino aloittaa elää elämää ilman sitä ajatusta, että on vain villalankakeränkokoinen pallo pelkoa. Olisi syytä purkaa vyyhtiä, jonka mieli on tiukasti kasaan pyörittänyt. Olisi jo aika päästää irti ja taputtaa itseään olkapäälle. Sanoa, että niin vain se muuttuu hyväksi, jos oikein uskoo Ehkä jokainen hullu päähänpisto ei koskaan tule toteutumaan, mutta kuka tietää. Kokeilemalla kepillä elämän valkoista vaatetta saatat löytää värikkäitä raitoja, jotka värittävät tätä lyhyttä matkaa maan päällä. Ehkä tosiaan olisi aika aloittaa elämään eikä vain suunnitella sen aloittamista paperilla. Rohkeutta kai se vaatii. Varsinkin kun kokee olevansa vasta niin alkutekijöissä. Kuin ottaisi ensimmäistä itsenäistä askelta.
Kommentarer (0)  
Digga (0 medl.)  
 Anmäl  

Hyvää ja parempaa Joulua.

KiroilevaSika
On jotenkin haikea herätä siihen, kuinka toiset muistavat. Se kun tuntuu aina niin oudolta. Olen toisaalta hurjan onnellinen. Jotenkin nyt ymmärrän, että joillekin olen ollut apu, vaikka sitä ei aina itse ymmärrä. On silti helvetin haikeaa. Ymmärtää, ettei itse voi rakastaa kuin sanoilla ja teoilla. Kun elämäntilanne ei muuhun anna mahdollisuutta. Toivon, että sanat merkitsevät nyt enemmän kuin materia. Sen toivon, että jokainen ymmärtää, että heillä on paikka sydämessäni. En muistuta siitä esineellä ja siksi toivon, että ne näkevät sanojen tärkeyden ja merkityksen.
"
Ja kaikille meille, jotka kahlaavat läpi päivän nousten aina huomiseen. Toivotan juuri meille kaikille Hyvää ja Rauhallista Joulua. Rakastan teitä kaikkia, jotka ovat olleet, käyneet tai edelleen ovat mukanani. Niin fyysisesti, henkisesti kuin vain kirjoittamisen ilosta.
"
Kommentarer (0)  
Digga (0 medl.)  
 Anmäl  

Kauemmas kuin taivaanranta.

KiroilevaSika
Onko väärin miettiä, mikä minussa on vikana? Onko väärin herätä siihen, kuinka paljon tahtoisi muuttaa itseä? Miten surullista onkaan tahtoa, jotakin aivan toista. Kuin sitä, mitä on, koska kukaan ei elämääni muuta. Onko väärin tahtoa, juosta, karata? Kadota, eikä koskaan takaisin palata? Entä kun väsyttää, kun ajatukset eivät päästä irti. Kun tahtoo jotakin muuta, muttei koskaan saa sitä silti. Se on kuin elokuvaa, josta herää. On ja hengittää, muttei koskaan muista elää. Miten paljon olenkaan surrut, murehtinut sitä, millaisena itseni näen. Pelännyt sitä, että elämä juokse ohitseni, mutta minkä tähden? Miksi silti tahdon pois, kun kaikki on tässä. Miksi en osaa elää vain hetkessä. Olla tuulessa, ihmisten kanssa yhdessä. Onko väärin toivoa, ettei aurinko nouse? Ettei kesä koskaan lopu, ettei huominen koskaan tule. Onko väärin uskoa sanoja, joista toiset laulavat. Joita lapset paperille piirtävät? Milloin opin, että vastuussa tästä kaikesta. Olen minä, en saisi haaveilla elämästä toisenlaisesta. Mutta jokin silti kuiskaa, kuinka sydän muuta rakentaa. Kuinka pilvilinnojen alle unelmat hajoaa. Onko ihminen; toiset vahvempaa tekoa. Minä yksin, rikkinäinen, kuin lentäisi paperilentokonetta?
Onko väärin, olla heikkona? Hajota, unelmien alle kadota? Onko väärin elää hetkessä. Joka totta ei ole, vaikka kuinka voisit piirtää siitä viivoja. Miten kauan olet etsinyt. Juossut perässä, koittanut ja miettinyt. Miten paljon olenkaan sitä kaivannut. Tunnetta, joka jota olen yksin nauranut. Kuinka paljon, olen sitä hakenut. Lämpöä, joka minuun on silti uskonut. Kuin pyytäisin toista paperille sanoja. Kirjoittamaan, kertomaan kuinka elämä on kaunista. Annan siis anteeksi sen, etten ole koskaan sanonut. Etten koskaan ole täysin, maailmaa ymmärtänyt. Tahtoisin siis vain, että lämmittää. Ajatus huomisesta, joka minua yksin odottaa. Ehkä se on ihminen. Ehkä se on ystävyys. Ehkä se on elämä, ehkä loputon yksinäisyys...
Kommentarer (0)  
Digga (0 medl.)  
 Anmäl  

Aika.

KiroilevaSika  (uppdaterad av KiroilevaSika)
Kaipuu koskettaa, kuin käsi, joka toisen kättä rutistaa. Se lämmittää. Pysyy kaipuu hetken, kunnes pelon herättää. Ja aavaan katoaa. Lipuu laiva. Se yksinäisyyteen katoaa. Sumu alleen peittää, se unohtaa. Kuinka kaunista on, kun aurinko maailmaa kutittaa. Mutta monin askelin on koittanut hän tulevaisuuteen kiiruhtaa. Katsomaan, mitä se pitää harteillaan. Ja jokainen matka, jota pitkin kävelin. Päättyi kuin tarina, silmin puhtain kyynelin. On laulut lautettu. Lahjat jaettu. On kiitokset sanottu. Ja surut kerrottu. Vaan helpota ei tunne polttava. Joka pitää kiinni, kuin kuu rakastaa auringon valoa. On meillä tie, on polku pitkin kulkeva. Se pujottelee, kuin käärme sureva. Joka hiljaa laskee, joka iltaa kumartaa. Joka silmänsä sulkee. Ja kivun unohtaa. Vaan painavat ovat kulkijan murheet muistojen. Jotka määrittää, tulevaisuuden ja huomisen. Ne ovat sanoja, jotka anteeksi eivät pyytele. Ne eivät halaa, ne eivät syitä kysele. Ne pakataan, reppuun laitetaan. Ja selässään, kantaa niitä uuteen maailmaan. Jossa jokainen, toistaan vieraampi. Kääntää pään, pois sinun luotasi. Ja voima, joka kantaa sinua. Joka edelleen, muistattaa minusta. Joka tahtoo sanoa, kuinka peloton. On aika, ainoa ja kuolematon. Joka kanssas kulkee, pitkiäkin matkoja. Joka kättäs rutistaa, kun aika on lähteä. On joskus vaikea, sitä ymmärtää. Mahdollisuuksia, ei loputtomasti voi meille ojentaa. Ja se sattuu, kun sen ymmärtää. Kuinka nopeasti, voit kaiken menettää. Kuinka helposti, sitä otteen irroittaa. Ja kuilun pohjaa, jalat koskettaa.
On maailma, paikka satujen. Peikkojen ja valkeiden keijujen. On tarinoiden, muistojen ja kauneuden. On paikka linnojen, yksisarvisten ja kukkasten. Niin ovat sadut toistaan kauniimpi. Lukijaansa vertaa vailla rohkeampi. Mutta herää, hän huutaa, sulkee kannet tarinan. Joka vienyt mukanaan, on surullisen lukijan. Ota kiinni, aikaan, joka juoksee ohitse. Se kertoo sinulle, mitä sinä tarvitset. On vielä mahdollisuus, se riippuu sinusta. Kuinka rohkeasti uskallat, ottaa kiinni minusta.
Kommentarer (0)  
Digga (0 medl.)  
 Anmäl  

Ihanuutta.

KiroilevaSika  (uppdaterad av KiroilevaSika)
Apua. Ehkä vihaan, tai ainakin vierastan, ihmisiä, jotka koittavat aivopestä muita heikkoja rakastamaan sitä musiikkia, joka heidän mielestä on ehkä maailman parhautta. Mutta jotenkin alan ymmärtämään. Kierittelen harvase yö radion painikkeita toivoen löytäväni jotakin ennenkuulumatonta. Kaikki JVGt ja Annat sun muut alkavat muistuttaa harmautta toistaen toisiaan loputtomanlaisessa syklissä. Tarkoitan, jotakin uutta joskus meille, jotka nauttivat tähtitaivaan alla palkallisesta ajasta.
Mutta nyt on pakko herkutella. Isosti ja mansikkahilloa. Jos olisi pakastimen nurkassa edelleen sydänsurulääkettä istuisin lattialla soittaen tätä repeatilla silmät loistaen kuin Kuuban aurinko. Rakastukaa tekin..
Kommentarer (0)  
Digga (0 medl.)  
 Anmäl  

Kun pelkään..

KiroilevaSika
Harvoin sanoiksi voi pukea sen tunteen, joka pelottaa. Joka yöllä sinut herättää. Teen mitä vain, jos pidät kiinni. Jos lupaat ettet päästä irti. Ilman sinua olen vain yksi. Ilman sinua olen vain tyhjä. Joten, pyydän, pidä lujaa kiinni. Äläkä koskaan päästä irti.
Kommentarer (0)  
Digga (0 medl.)  
 Anmäl  

It´s snowing..

KiroilevaSika
Se on rehellisesi taas se aika vuodesta, kun voi toivoa tämäkin vuoden olevan ohi. Vain koska tätä vuotta en jää kaipaamaan..
Kommentarer (0)  
Digga (0 medl.)  
 Anmäl  

Kaikki punaiselle.

KiroilevaSika
Se on All-in. Joskus tulee tilanne, kun on pakko laittaa kaikki peliin. Niin henkinen kuin fyysinen omaisuus yhdelle pelimerkille. Ristiä sormet ja toivoa parasta. Mutta ymmärrän. Sen, miksi siinä riskeeraa kaiken. Entä jos pallo lepää mustalla? Entä kun menettääkin kaiken. Hetken ehdimme toivoa, jopa uskoa. Mutta ymmärtää yhtä nopeasti, että elämä ei vain ole yksinkertaisen ymmärtäväinen tai edes reilu. Ei edes silloin, kun alamäkesi on kestänyt hetken liian kauan.
On eri asia uskoa loputtomasti ja olla toiveikas. Se sopii ihmisille, joilla on vielä syitä tuudittautua mukavan pehmeisiin asioihin. Heillä ehkä on jotakin, jonka menettämistä pelkäävät. He ehkä omistavat vielä jotakin, jonka takia elää. Heillä on vielä tunteita, niitä kesäisen lämpimiä. Ajatuksia, jotka rauhoittavat iltaisin. Toisinaan taas me, jotka emme enää löydä sitä hyvältä tuntuvaa ajatusta. Sitä, minkä takia heräät aamulla. Emme näe, miten jatkaa tietään. Minne mennä. On vain tyhjää ympärillä. Sanomatonta ja vaaleaa. Värintöntä ja kylmää.
Olen aina vältellyt negatiivisia ihmisiä. Heitä, jotka näkevät kaikessa epäonnistumisen. Jotka eivät usko ja jotka valittavat pitkin viikkoa. Heitä, jotka eivät koe missään mitään hyvään. Mutta kovin helposti sitä taipuu itsekin lokeroon, johon joskus ei uskonut. En muista, koska olen viimeksi nähnyt huomisen hyvänä. Nauranut eiliselle, koska sekin oli kovin mukava. En muista koska viimeksi koin, että nouseminen helpottuu vielä. En tahdo olla ihminen, joksi hiljaa muutun. Erakoitunut ja katkera. Kaikelle ja vältellä jokaista. Syytellä viattomia ja itkeä yksin autossa. Mutta herään. Herään aamuihin, jotka pelottavat. Jotka tuntuvat raskailta. Kokeilen, mutta jää halkeaa aina altani. Liian usein olen kaatunut. Avain liian usein. Ja kysynkin, kuinka monta kertaa ihminen jaksaa vielä nousta ylös?
Vaikka ongelmani ovatkin hirveän maallisia, mutta ne valitettavasti vaikuttavat koko elämääni. Tuntuu, että edes lähimmät ihmiset eivät enää tahdo ymmärtää. He kuin katsoisivat ohitseni. Olematta näkemättä todellisuutta. Niin kauan kuin itsellä kaikki on hyvin, on muillakin oltavat asiat kunnossa. Mutta odota, kun omaa elämä kaatuu, se on yksi suurimmista asioista. On vaikea kertoa, mitä todella tuntuu ilman, että kuullostaa teini-ikäiseltä nuorelta täysin turhine ongelmineen. On vaikea sanoa asioita ääneen, koska huomaa, kuinka huonosti asiat todella ovat. Toivon todella, että olen väärässä. Että olen vain malttamaton. Että asiat kääntyvät vielä hyväksi. Että en vain juuri näe sitä todellisuutta, joka minua odottaa. Toivon todella, että menneet ovat uoneet minusta hetkellisesti kovin kyynisen ihmisen. Sellaisen, joka tekee itsestään uhrin. Niin paljon olen toivonut. Sekin sana vain valitettavasti on menettänyt merkityksensä. Päivä kai kerrallaan, vaikka sekin tuntuu jo hirveän raskaalta.
Kommentarer (0)  
Digga (0 medl.)  
 Anmäl