80.152 medlemmar 2.101 inloggade
Logga in Bli medlem
Qruiser
Ooh aah, just…
Hyvel...
Blogg
Ooh aah, just…
Frullen..
Blogg
The J-way
Favoriterna är …
Blogg
Göteborg 22/5
Bee Bar
Gaymap

blog.qruiser.com
Jag bloggar på Skandinaviens största gay- och queercommunity Qruiser. Bli medlem du också!
Kaappihomon elämää
Ja kun yö
saapuu.
Istun hetken ja
mietin.

Sitä kaikkea,
mitä menetin.
Sitä, joka minua odottaa.

Ja sitä, että miksi
minuun sattuu niin
paljon.
Kille, 33, Raumo
 
Kategorier
Senaste inläggen
Kalender
«
Ti 1 To Fr
1 2 3 4 5 6
7 8 9 10 11 12 13
14 15 16 17 18 19 20
21 22 23 24 25 26 27
28 29 30 31
Widgets
Statistik
Blog id: 2162

Anna ajtuksiesi viedä.

KiroilevaSika
Vankkana pidän kiinni asioista, joiden puoleen uskon ja jotka ovat omassa elämässä kulmakiviä. Siten, että ne tekevät minusta minut. Määrittelevät sen, miten elän ja miten toimin. Mutta mietin. Kun uskoo johonkin. Kun pitää kiinni arvoistaan ja moraalisista valinnoista tulee tilanteeseen, jossa vastakkain ovat ystävyys ja omat käyttäytymis- ja toimintamallit. Pohdin, onko minun joustettava niistä, kun edessäni seisoo ystävä tai perheenjäsen?
Tässä tiettyjen seikkojen kautta olen pohtinut omaa käyttäytymistä ja sitä, olenko liian vankka ajattelumalleineni. Pitäisikö minun antaa joskus periksi ja olla ihminen - ymmärtää? Se on toisaalta vaikeaa, kun uskoo johonkin. Esimerkiksi pettäminen. En kerta kaikkian voi uskoa, että pettäminen olisi jossakin tilanteessa hyväksyttävää tai että sen pystyisi järjellä selittämään. En myöskään usko lauseeseen, että "minun vain piti käydä rajan toisella puolella huomatakseni, että olit se oikea. Että näen, että sinä olet kaikkeni". Vaikka en itse ollutkaan uhri tilanteessa aloin miettiä, voinko minä antaa neuvoa asiassa, jota en ole koskaan kokenut. Voiko ihminen todella muuttua, jos sille antaa uuden mahdollisuuden?
Anteeksianto. Se on toinen, joka toisinaan pistää pääni ajattelemaan itseäni Se tuli esille tilanteessa, jossa olin omalla tavalla sivullinen. Olen kovin pitkään ajatellut, että ihminen on tietoinen tekemisistään. Ihminen toimii ja tekee asiat ja yleensä ymmärtää niiden vaikutuksen niin omaan kuin myös toisen elämään. Miksi siis antaisin ihmiselle anteeksi jotakin, jonka se on tehnyt täysin tietoisessa tilassa toimien minua vastaan. En silti vihaa ihmistä, olen vain oppinut, että toinen mahdollisuus on usein keino antaa jollekin tilaisuuden käyttää sinua hyväksi toistamiseen. Kun tuntuu että sanat usein merkitsevät todella vähän.
Tässä painiessa arkisten asioiden parissa huomaa omaksi ilokseen, kuinka helposti ihminen kasvaa ja oppii ymmärtämään omia toimintapoja. Olen myös ymmärtänyt, miten löysätä köyttä. Että minä en ole totuus. Ja tarkoitan tietenkin, että asioilla on ihan oikeasti kaksi puolta, joista toiseen en ole vielä tutustunut. Ihmismieli. Se on kummallinen. Outo ja pelottava. Sitä on vaikea muuttaa, mutta kun annat itsellesi tilaisuuden oppia saatat huomata, miten näkemyksesi asioista voi todella muuttua. Se, mikä joskus oli ehdoton saattaa tänään olla jo häilyvä ja kovin vaikea päätettävä.
Kommentarer (0)  
Digga (0 medl.)  
 Anmäl  

Ole jotakin.

KiroilevaSika
En tiedä. Mitä vanhemmaksi sitä kasvaa - sitä enemmän sitä pelkää. Pelkää menetyksiä, unohdetuksi tulemista. Sitä ettei saavuta jotakin. Ettei ole jotakin. Että katoaa hiljaa. Kuin kirkas päivä taipuu yöhön.
Olen toisinaan miettinyt tahtoisinko olla jotakin. Jotakin, josta muistetaan. Kun aika koittaa minusta, ihmiset itkevät. Muistelevat sitä kaikkea jota olin. Jota saavutin. Että jättäisin taakse nähtävää, kuunneltavaa. Jotakin, joka pitäisi minut elossa. Ajatuksissa. Muistoissa ja arkisessa elämässä. Josta luetaan. Tehdään essee yläasteen yhteiskuntaopin tunnilla. Olen toisinaan miettinyt - tahdonko olla jotakin vai riittääkö tämä minulle, mitä olen juuri nyt?
Just a thought. Tiedän kyllä, että se on vain häilyvä haave. Tai ei edes haave, jokin joka ehkä muistuttaa minua siitä, kuinka jokainen meistä on joskus poissa. Jokainen saavutuksistaan huolimatta katoaa. Alle mullan, toiset tuulen heitettynä. Mutta silti. Kaukana siitä, mitä omisti. Mitä oli.
Tai ehkä se johtuu siitä, että se mitä minulla nyt on, ei riitä. Että en ole vielä paikassa jossa minun on hyvä olla. Kuka tietää miten pitkä tie sinne on. Miten sinne löydän vai löydänkö koskaan. Mutta jokainen aamu otan askeleen. Ja toisen. Ehkä ne johdattavat minut jonnekin, jossa joskus olen onnellinen. Ehkä. Vain aika näyttää.
Kommentarer (0)  
Digga (0 medl.)  
 Anmäl  

Kylmä.

KiroilevaSika  (uppdaterad av KiroilevaSika)
Se on outoa. Kuinka tyhjyys valtaa. Kuinka tähtikirkkaan yön jälkeen sumu vaeltaa jokien uomista peltojen iholle istumaan. Ja katsot. Harmaa maailma on hiljainen. Se ei puhu. Kylmä tuuli ei tunnu iholla. Ei korvat kerää ääniä heiluvien puiden vierellä. Ajatukset eivät puhu. Kuin kuolisi silmät auki. Kuinka värit eivät maalaa kuvaa, johon joskus rakastuit. Kuinka mikään ei enää tunnu miltään, vaikka hetki sitten kävit läpi jokaisen tuntemasi tunteen. Kuinka ihosi väreili, korvat kuunteli. Ja silmät rakensi. Vain ne hetket, jotka todella koskettavat. Jotka toisinaan tuntuvat ilolta, toisinaan surulta. Kuinka ne tulevat ja menevät aikataulun mukaan hyppäsitpä kyytiin tai et. Välillä seisot laiturilla ihmisten kanssa, toisinaan yksin kädessäsi vanhentunut lippu luoteeseen. Ja kysyn, kuka olen? Saamatta vastausta, jonka ymmärtäisin.
Joskus elämä on kuin elokuvaa. Se tuntuu hidastuvan. Jokainen auringonnousu tai kuun kajo tuntuvat epätodelliselta. Jokainen ohikiitävä puu kuiskaa kuin kuka tahansa tuntematon. Pilvet piirtävät, taivas tanssii pilvien takana. Ja kysyn, missä olen, minne olen menossa? Saamatta vastausta, jossa olisi järkeä.
On myös aikoja, kun kaikki tuntuu olevan kuin musiikkia. Kuinka syvälle hetkeen voitkaan uppoutua. Kuin jokainen sävel olisi pala elämääsi. Kuinka jokainen sana kertoisi siitä, mitä tunnet. Ja tahtoisin kysyä, mistä tunnet minut. Saamatta silti sanaa, joka lohduttaisi.
On päiviä, kun tahtoisit vain irroittaa. Voisit istua hiljaisuudessa. Antaa elämän juosta ohitsesi ja nauraisit sille kaikelle, jonka menettämistä et jää kaipaamaan. Voisit vain olla. Huolettomien rantojen, levollisten puiden alla kuuntelisit hiljaisuutta. Sitä, joka saa mielesi leppymään. Katsoisit kiirettä takaa. Ja tietäisit, ettet olisi osa jotakin, joka ei tunnu hyvälle. Iltaisin olisit vain sana, jota kukaan ei tunne. Aamuisin tuoksu, joka leijailee enää aamukasteessa. Olisit eilinen, huominen ja kaikki olisi vain unta. Jokainen tunne, joka rikkoo sinut, olisivat kirjan kansissa. Kaikki se pelko, jota juoksit piiloon, tuntuisi olevan pelkkää pahaa unta. Toisinaan kysyn itseltäni, miksi tämä kaikki on totta? Miksi kaikki nämä tunteet ovat niin todellisia?
Toisaalta. On aamuja, kun kaikki on hyvin. Kaikki on pehmeää. Musiikki kuin hattaraa. Valo vaaleaa ja hurjan läpinäkyvää. Sanat löytävät merkityksen. Ja elämä on muutakin kuin tuhansia tuhlattuja tunteita. Mutta pelkään. Entä, kun ne aamut ovat poissa? Entä, kun kukaan ei enää kuuntele. Kun olen yksin. Kun kukaan ei nosta, kun kaadun. Entä, jos en enää löydä lohtua luodolta, jossa meri ja kallio syleilee toisiaan. Tai keltainen viljapelto ei enää rakasta takaisin? Entä, kun maailma painaa olkapäillä liikaa? Mitä teen, jos en enää jaksa? Kuka auttaa minua silloin, kun olen työntänyt kaikki pois luotani.
Kommentarer (0)  
Digga (0 medl.)  
 Anmäl  

Music < life.

KiroilevaSika  (uppdaterad av KiroilevaSika)
Kommentarer (0)  
Digga (0 medl.)  
 Anmäl  

It´s not a real thing!

KiroilevaSika  (uppdaterad av KiroilevaSika)
En ymmärrä. En aina ymmärrä, miksi toiset eivät ymmärrä. Kuinka tiedostamaton voi olla kierre, jonne jokainen eksyy. Koitan sanoa, olen hukassa. Ja hän vastaa vähäsanaisesti. Miksi ihminen ei saa toisinaan tutkia omaa olemassaolon tärkeyttä ja merkitystä? Miksi se luokitellaan sairaudeksi? Miksi se pelottaa, miksi se työntää minut pois ihmisten luota. Tai kysyn, miksi työnnät minut pois, kun tänään tarvitsen sinua eniten?
Olen viettänyt nyt kaksi viikkoa etsien selitystä sille, mitä tunnen. Olen koittanut löytää tietä, tarkoitusta. Yrittänyt olla vahva, vaikka illat ovat toisinaan painaneet minut kovin heikoksi. Olen ollut rikki. Mutta myös saanut osia itsestäni takaisin. Tiedän, ja osaan jotenkin ymmärtää ja arvostaa sitä, että kaikki ne tunteet jotka koen, ovat vahvoja ja todellisia. Vaikka toisinaan toivon, etten ajattelisi aina niin hurjan paljon olen siitä kiitollinen, että jokainen - ne pienimmätkin hetket - herättävät minussa aitoja tunteita. En usko, että kylmä ja teollinen todellisuus on minua varten. Vaikka välillä katson kadehtien ihmisiä, jotka murtuneiden unelmien ja saastepilvien välistä astelevat huolettomasti kohti huomista.
Joskus mietin, tekeekö tämä kaikki minusta erilaisen? Mutta ymmärrän, kuinka jokainen meistäkin on luuta ja nahkaa. Jokaisen sydän sykkii, kunnes se ei enää jaksa. Jokainen käy läpi asioita. Toisinaan helppoja, kun taas välillä vaikeita. Jokainen omalla kauniilla tavalla. En siis ole erilainen. Olen ihminen, kuin kuka muu tahansa kulkien sitä omaa tietä, joka minun jalkojeni alla tänään kumisee tyhjiä tunteettomia sanoja.
Hieman asiaa poiketen. Olen huomannut, miten joskus joku täysin irrelevantti asia herättää minussa hullun suuria tunteita. Joskus joku epätodellinen vie kaiken huomioni. Elän elämää, jota ei ole todellisuudessa olemassa ja se tuntuu kovin lämpimältä kodilta. Kuin katsoisi elokuvaa, jota ymmärtää oman elämänsä kautta. Vaikka en suoranaisesti koe olevani mitenkään "in gaming" suosittelen pakenemaan todellisuutta ja tutkimaan itseään hieman erilaisesta näkökulmasta. HELLBLADE -  SENUA'S SACRIFICE. Se on jotenkin hassua suositella peliä, jonka joku on ehkä tehnyt taloudellisen rikastumisen näkökulmasta. Mutta uskallan silti väittää että he, jotka toisinaan taistelevat mieleä ravisuttavien ajatuksien kanssa, saattavat löytää jotakin ymmärrettävän kaunista ja todellista kyseisen pelin sisältä. Toisinaan kun ihminen voi samastua vaikka metsän pienimmän puun juurella täysin tuntemattomasta syystä. Ihmismieli. Se toisinaan on kanssasi. Toisinaan se sanoo vastaan. Ja me, jotka joskus kamppailemme itsemme kanssa tiedämme, miten petollinen se on. Ja toisinaan älyttömän kaunis.
Katso alta traileri ja päätä: Onko tämä jotakin joka saattaa auttaa sinua taistelemaan omia pelkojasi vastaan. Onko se jotakin, joka rikkoo sinut. Tai auttaa ymmärtämään, päästämään menneestä irti? Onko se jotakin, jolla ei ole merkitystä? Onko se jotakin, joka mielestäsi on vain oravanpyörän tulos ja tuote, joka rahastaa mielenterveydellä?
Ja hei, skandinaavinen mytologia. Erittäin mielenkiintoinen, joten tästä ehdottomasti plus pisteitä!
Ja suosittelen kahlaamaan peliä läpi joko omaa tietä tai TheRadBrad (all part)
Kommentarer (0)  
Digga (2 medl.)  
 Anmäl  

Tarkoitus.

KiroilevaSika
Joskus se vaatii ihmiseltä pitkän tien kulkea. Esteitä, joiden yli astua. Kiviä, joihin kaatua. Se vaatii lukemattomia murtuneita unelmia ja pieniä onnistumisia. Matka, jonka kuljemme, on tarina, jonka loppu kirjoitetaan ensimmäisestä hengenvedosta aina viimeiseen kipinään silmiemme syvimmässä meressä. Se on kaikkea, mitä me voimme odottaa. Se on unettomia öitä, itkettyjä iltoja. Se on rakkautta hiljaisuudessa, ihminen vierellä. Se on pölyä, tuulta ja vettä. Aurinkoa, joka valaisee, kuun kevyttä valoa, joka toisinaan on kylmää. Aaltoja järvellä, pilviä taivaalla. Se on huokaus, nauru ja hymy. Vaikka emme aina näe. Vaikka aina emme ymmärrä huomista se ei tarkoita, etteikö kaikella olisi tarkoitus. Vaikka pakenemme kipeimpiä muistoja. Pyyhimme huolestuneita kasvoja se ei tarkoita, ettemmmekö voisi joskus olla jotakin. Kaikilla on tie onnistumiseen. Se ei aina ole sitä, josta unelmoimme, mutta sitä elämä todellisuudessa onkin. Se on sattumia, pelkoa. Se on rikkinäisiä sukkia. Se on sateisia päiviä. Se on menetyksiä, ylös nousemista. Jokaisella on tie, joka kuljettaa meitä omiin, loputtomasti tavoteltuihin päämääriin, joiden merkitys ajassa ei ole tärkeä. Se, joka merkitsee on yksinkertaisesti oma päättäväisyys ja kyky nousta, kun kaatuu. Kyky ymmärtää ja hyväksyä.
Vaikka itse en aina näe huomiselle syytä. Vaikka toisinaan olisinkin valmis irroittamaan otteeni ajasta, joka sekunti kerrallaan pyyhkii ohitseni tiedän, että jokin kirjoittamaton tarina syntyi sinä sumuisena aamuna, kun huusin ensimmäistä kertaa. Vaikka joskus se vaatiikin voimaa, tahdon kirjoittaa tarinani. Sen, joka minulle annettiin. Sen joka pitää sisällään vielä jotakin, jota tänään en osaa nähdä.
Pidä kiinni. Pidä lujaa ja anna itsellesi anteeksi. Hyväksy se kaikki, jota et rakasta. Ymmärrä, kun et tiedä. Kuuntele, kun toinen puhuu. Ja sano vasta, kun olet varma. Älä ole itsellesi liian ankara. Jokainen astuu joskus harhaan. Muista, että maailma on loputon. Että jokainen unelma on mahdollisuus. Rakasta, kun sen löydät äläkä irroita koskaan. Älä odota liikaa, mutta älä tyydy. Muista. Muista, että jokainen on korvaamaton oli lähtökohtamme minkälaisia tahansa.
Kaiken teoria. Se antaa ihmiselle perspektiivin, jonka läpi on helpompi ymmärtää.
Kommentarer (2)  
Digga (3 medl.)  
 Anmäl  

Tavoittelua.

KiroilevaSika
Se kaikki suorittaminen. Omistaminen ja rakentaminen. Se kaikki tieto ja taloudellinen vauraus. Toisinaan mietin, onko nyky-yhteiskunta oppeineen ja tietorikkauksineen tuoneet meidät lähemmäs toisiamme vai työntäneet yhä kauemmas todellisuudesta? Miksi ansioluettelo ja status on monelle tärkeämpi tie kulkea kuin yksinkertaisuus ja arvostus yksinkertaisesti elämää kohtaan? Milloin auton merkki tai rakennettavan talon neliömäärä merkitsee meille enemmän kuin hiljaiset aamut ja siniset meret? Ja milloin unohdimme, että kaikki muu katoaa kanssamme paitsi ympärillä nöyrästi huokaava maailma? Kuvat kertovat nykyään tarinaa, jonka tahdomme niiden kertovan. Ja se kuilu todellisuuden ja tarinoiden välillä kasvaa aina vain suuremmaksi. Me kilpailemme elämässä. Se on loputon juoksu naapurin ja ystävien kanssa paremmuudesta. Menestyksestä ja onnistumisista. Kun istun hiljaa pohtien sitä mitä minä omistan tajuan, että en oikein osaa välittää siitä, mihin kohtaan sosiaalista statusta minä sijoitun. Koska ainoa, jota kysyn itseltäni on se, että olenko minä onnellinen juuri nyt? Olenko minä onnellinen siitä, mitä minä omistan? En tarvitse vertailukohtaa, en halua kilpailla. En jonottaa avajaisia, en osta halvalla. Tahdon vain, että jokainen päätös, jonka teen, tekee minusta aina pikkuisen rakastuneemman maailmaan ja itseeni.
Ei sillä. Materialismi saattaa olla toiselle tie omaan onneen. Enkä minä voi sitä tuomita. Mutta olen huomannut. Omistaminen toisinaan muuttaa ihmisen ajattelutapaa suuntaan, jossa mikään ei riitä. Ja kun mikään ei enää riitä, onko onnen saavuttaminen edes mahdollista?

Kommentarer (0)  
Digga (2 medl.)  
 Anmäl  

Happiness.

KiroilevaSika
Mietin, mitä on onnellisuus. Mitä on tuntea iloa, hyvää ja kaunista. Mitä on onni. Mitä on rakkaus ja mitä on nauraa puhtaasti? Onko se sitä, että ei pelkää. Että ei pelkää huomista. Että ei kadu eilistä. Että ajatukset ovat kevyitä. Että silmät erottavat värejä. Että hymy on aitoa. Että ei naura vain siksi, että se muistuttaa jostakin.
Kai se on kovin riippuvainen siitä, missä itsensä näkee juuri nyt. Että miten näkee huomisen. Miltä tuntuu eilinen. Se ei kai ole vain sana. Se on määritelmä kaikelle kokemalle ja sille, miten näkee huomisen. Tunteeko mahdollisuudet ja voittaako esteet. Onnellisuus. Kai se on tunne, jossa on hyvä olla.
Olen koittanut löytää sen hetken, jossa minun on hyvä olla. Hetkeä, jota en pelkää. Joka ei tunnu ikuisuudelta. Enemmänkin todellisen käsin kosketeltava. On hassua. Toisinaan kaikki tuntuu niin unenomaiselta. Jotenkin katoavalta. Kuin kaikki olisi elokuvaa. Jotakin josta toivoo heräävänsä. Toisinaan taas kaikki tuntuu pelottavalta. Pelkään sitä, mikä odottaa. Sitä, että elämä ei anna sitä, jota tahtoisin sen olevan. Etten löydä paikkaani. Etten näe sitä, mitä muut näkevät. On vaikea kertoa sitä tunnetta, joka on itsellenikin kovin vieras. Jotenkin tuntematon, mutta silti aina läsnä.
Joskus mietin, mitä jos onneni on jotakin, jota en voi saada. Että se on asioita, jotka eivät ole mahdollisia. Etten koskaan löydä oikeita sanoja, tee oikeita tekoja. Että olen vain tässä. Istun, hengitän ja näen tuntematta. Että olen ihminen vailla suuntaa. Että kaikki aikani mietin vain, milloin tämä kaikki loppuu. Milloin minä voin vain olla ilman sitä alati häilyvää pelkoa. Pelkoa, että vain syvään huumattu mieli voi tuoda minulle rauhan.
Onni kun tuntuu löytyvän liian helposti. Kauppojen hyllyiltä. Sosiaalisesta mediasta. Se löytyy rahasta. Se löytyy saavutuksista. Onni on jotakin, jonka voi ostaa. Joka pitää ansaita. Se ei ole enää hetkiä. Se ei ole tunteita. Se on aina jotakin, ei koskaan vain siinä näkymättömänä. Ajatuksina, kosketuksena. Vailla odotuksia. Vailla vaatimuksia.
Ja kun mietin. Ja kun ymmärrän, että meille ei enää riitä se vähä, jota voimme tarjota. Onni on velka pankissa. Se on valheella ostettua, ansaittua rohkeutta, jota piilotellaan. Se on taistelun takana. Se on mittatilaustyönä hankittua. Ja kun minulle riittäisi vain se, jota minulla on. Se pieni elämä. Se pieni asunto, jossa on hyvä olla. Se vanha auto, joka yskii mutta aina kuljettaa. Milloin elämästä tuli niin kallista? Ja kun uppoan alemmas ymmärrän, että ehkä onneni este on kovin yksinkertainen. Ehkä minulla ei vain ole varaa siihen, jonka hinnan se minulle tulisi maksamaan.
Kommentarer (0)  
Digga (0 medl.)  
 Anmäl  

Ote lipsuu.

KiroilevaSika
Tänään peilistä katsoi täysin toisenlainen ihminen. Niin erilainen kuin vuosia sitten. Vielä silloin hänen silmänsä näki toivoa. Uskoi ja unelmoi. Se etsinyt ei virheitä. Ei pelännyt avata katsettaan ja todella nähdä. Vielä silloin se tunnusteli poskiaan. Punaisia pehmeitä. Silitti hiuksiaan. Sileitä ja niin kauniita. Ja piteli käsissään huomista. Ja odotti. Innokaasti aina. Koska huominen tarkoitti uusia seikkailuja.
Tänään peili kuvaa surua. Se heijastaa pelkoa. Se näkee vain virheitä. Niitä, jotka estävät elämästä. Silmät näkevät yksinäisyyden. Kaiken katoavan. Häilyvän väreilevänä. Haalean voimattomana.
Tuntuu, että ote lipsuu. Kuin kädet eivät enää kantaisi. Jalat eivät kuljettaisi. Kuin huominen olisi pelottava. Haaste, josta selviytyä. Se ei enää pidä sisällään seikkailuja. Se on vain yksi päivä monista, joka pitää suorittaa. Mitä tapahtui? Milloin hymy vaihtui pelkoon, milloin nauru itkuun? Milloin päivä yöksi? Milloin aamu illaksi? Pohdin, onko tämä nyt sitä, jota olen vai olenko vain eksynyt. Ja jos olen hukassa, miten oikein löydän kotiin takaisin?
Kommentarer (0)  
Digga (0 medl.)  
 Anmäl  

R niin kuin..

KiroilevaSika  (uppdaterad av KiroilevaSika)
En todellakaan osaa sanoa mistä se kaikki alkoi. Se tunne vain tuli jostakin. Ehkä se on sitä kaipuuta hyviin aikoihin. Kun maailmassa kaikki oli vielä kovin saavutettavissa. Ei ollut pelkoa. Sitä todellista pelkoa omasta jaksamisesta ja siitä, että tulevaisuus ei ole sitä, mitä tahtoisi sen olevan. Mutta olen todella kiitollinen nostalgisista hetkistä. Vaikka välillä ne ehkä enemmän ahdistaa, kuin nostaa iloisia ajatuksia.
Mutta silti. Rohkeana palasin ajassa taakse päin ja päätin viettää kolmen tuotantokauden 1990 ja 2000 luvun taitteessa (tai juuri aloitin sen viettämisen :) Mietin hetken, miksi tämä sarja olikaan jäänyt niin mieleeni. Mikä siitä tekikään niin erikoisen ja mielenpainuvan. Mutta kyllä. Se vaati vain muutaman minuutin (tai oikeastaan yhden kuvan) katselemisen kun se tietty fiilis valtasi koko kehon. Se tunne oli nimeltään Jason Behr. Yksi monista ihastuksista. Toisaalta toimii edelleen, joten ehkä ne mieltymykset eivät tosiaan ole kovinkaan paljon ajan kuluessa muuttuneet. Toisaalta sarjaa, siis totta kai puhumme Roswell -sarjasta (!) ei voi muuta kuin kehua. Ja jotta koko paketti olisi täydellinen nuoruusvuosien osalta, Didon esittämä tunnusmusiikki kuului ehdottomaan suosikkilistaan. Ihan, koska se herätti vahvoja tunteita. Ja edelleen. Ihan totta. Jälleen maksaisin mitä vain, jotta pääsisin niihin hetkiin, kun tunsin ihastumisen, rakastumisen, onnellisuuden ja mahdollisuudet ihan omissa käsissäni. Mitä vain, että nuo illat olisivat todellisia ja juuri nyt tässä. Joskus mietin, miksi menneisyys tuntuu usein niin paljon paremmalta, kuin kaikki se tuleva, joka odottaa edessäni? Miten saisin käännettyä kaiken ympäri ja näkisin, että vielä on aikaa rakentaa uusia tunteita, jotka muistuttavat juuri tätä "Roswell" hetkeä. Se on kai kysymys, johon minä ainoastaan osaan vastata. Mutta olkoon, eletään hetki ajassa, joka oli todellakin hyvä.
Kommentarer (0)  
Digga (4 medl.)  
 Anmäl