109.027 members 5.390 online
Log in Become a member
Qruiser
Manchester 8/4
Taurus Bar & Rest…
Gaymap
Manchester 8/4
Axm bar
Gaymap
Manchester 8/4
Tribeca
Gaymap
Birmingham 8/4
The Village Inn
Gaymap

blog.qruiser.com
I blog on Scandinavia's largest gay and queer-community site, Qruiser. Be a member too!
Kaappihomon elämää
I'm worth more dead than
alive. Don't cry for me
after I'm gone;
cry for me now.
Guy, 30, Rauma
 
Categories
Latest entry
Calendar
«
Mon Tues Wed Thurs Fri Sat Sun
1 2
3 4 5 6 7 8 9
10 11 12 13 14 15 16
17 18 19 20 21 22 23
24 25 26 27 28 29 30
31
Widgets
Statistics
Blog id: 2162

Marjoja.

KiroilevaSika
Sinivuokkojen matto,
alla jalkojen nauraa.
Koivujen oksat,
minut metsään peittelee.
Ja sataa,
kuusen neulaset ovat kultaa.
Alastomien puiden,
kanssa villi ja vapaa.
---
Punaisena ja sinisenä.
Niin pellot ja vuoret.
Ja pienet silmät,
kuin katajanmarjoja.
En ole vailla sitä,
jonka jätin rappukäytävään.
Comments (0)  
 Report  

Ote päiväkirjasta.

KiroilevaSika
En koskaan ollut yksin.
Oli se aina ollut vierelläni. Kulki mukanani.
Tahdoin antaa sille tilaa,
silti se käveli kanssani käsiäni etsien.
Tahdoin tuntea hänet kokonaan,
pitää itselläni.
Mutta armoton se oli.
Minä tunsin muuttuvani.
Hän pysyi ennallaan.
Niin muuttumaton.
Ja kun harmaantuvien hiusten alle,
pakenin iltaisin,
hän soitti kaksitoista kertaa.
Minä nukahdin.
Ja hän jäi odottamaan.
Comments (0)  
Digg entry (0 memb.)  
 Report  

Pilviä ja muita unohdettuja.

KiroilevaSika  (updated by KiroilevaSika)
PILVIÄ.
Sateen jälkeen heräävät.
Puun oksat.
Kukkaset keskustelevat ohi kulkevista.
Ja ihmettelevät kiirettä.
Tyynenä ajattelee järven pinta.
Pienet renkaat huojuvat rantaviivoille asti.
Eivät kalat osaa hengittää.
Ja kuplat rikkoontuvat,
kun pintavesi laskee.
Ja katsojan silmiin pistää.
Sininen taivas.
On etelätuuli taas palannut.
Pilvet palaavat kotiin.
---
PYÖRÄNRENKAAT.
Loputtomasti ja ajattomasti.
Kunnes kotivelle' nojaa.
Ne halaa maan pintaa.
Ja sateeseen jätetään.
---
Iho tuntemattoman.
Painautuu päälaelle.
Käden vahva rutistus,
pitää käsistäni kiinni.
Ja jaloillaan.
Hän vauhtia polkee.
---
Ja loputon ja ajaton hetki kanssasi.
En nimesi tiedä.
En ikääsi tunne.
Mutta matka meillä,
on yhteinen.
Comments (0)  
 Report  

Kiireessä unohdettu.

KiroilevaSika
Ymmärrän nyt, kuinka joku joskus puhuu hiljaisista ajatuksista tai kovin tyhjästä mielestä. Kaiken kiireen ja ajatusten alle ihminen hautaa sen herkimmän osan itsestään. Painaa huolet, työntää työt sinua yhä syvemmälle. Multa ja savi pakkaantuvat suuhusi ja korvien ympärille. Olo on tukkoinen. Kuin nuhan sairastama keho peiton alla. Koitat yskiä, paniikissa niistät nenääsi toivoen ilman taas kiertävän ja sinun ajatuksieni vapautuvan. Mutta tunnet koko ruumiissasi, kuinka hiljaa maailma tappaa sinua pala palalta. Ympärillä juoksevat ihmiset eivät enää jää sinua auttamaan. Usein ne vaativat, eivät tahdo tuntea sinun tarpeitasi. Koitat ymmärtää itsekkyyttä tuloksetta. Annat, kunnes kätesi eivät jaksa enää nojata tiilisenään, jota vasten sinun selkäsi on pelotellen pakotettu. Saatat vielä joskus uskaltaa pyytää, mutta sanoillasi ei ole mitään merkitystä. Ja niin kuin ne muut pudonneet, kuihdut ja unohdut itsekkyyden alle.
Juokset, kunnes jalkasi luovuttavat. Vaikka askeleesi eivät enää sinua kuljeta, et vielä pysähdy. Ryömit mutaisissa poluissa vain toisten iloksi. Tunnet olevasi sika kaukalossa, josta ei ole enää ulospääsyä. Illat, ne ovat sinulle kauniita, koska tunnet vapauden ja voit jälleen hengittää. Pimeys laulaa kaunista sävelmää. Nukahtavat sieluttomat sängyissään. Saatat kuulla vielä levottomia valituksia heidän unissaan. Ne eivät hiljene edes tajuttomina. Mutta et pelkää sanoa vastaan. Olet yön yksinäinen, voittamaton ja naurat kaikelle.
Mutta tiedät, salaa aurinko kuiskaa sinulle varoittavia sanoja. Se nousee hiljaa, usein se jo nauraa vuorten takana. Tunnet, kuinka elämäsi voima valuu hiekanjyvien kanssa joen pohjassa. Hukut. Hukut usein elämäsi saavuttamattomiin asioihin. Ne pakkaantuvat purukumimaisen pyöreiksi palloiksi, joita tuntemattomat potkivat ruohokentällä. Itket menetettyjä asioita useasti. Haet voimaa piiloutumalla mitä oudoimpiin paikkoihin. Kirjoitat lattian alapuolelle toivomuksia. Et näytä niitä kenellekkään. Mutta tiedät, olet kuivunut joen rinta aavikolla kuumalla selällä.
Maailman kiireet eivät ole koskaan ymmärtäneet sinun ahdinkoasi. Sanotaan, että sinä olet muutoksen ensimmäinen askel, kyllä ihmiskunta seuraa sinua. Nostat kädet ja käsket itseäsi istumaan. Sanot, kuinka monta kertaa olet kertonut sen tappavan sinut. Mutta en usko. En anna viattomille ajatuksille mahdollisuutta opettaa minua ymmärtämään. Vain, koska pelkään, että näen sen totuuden, jota en voi koskaan noudattaa. Tiedän, olen juossut jo pitkään vailla ymmärrystä. Vaikka alimmassa tajunnantasossa tiedän totuuden, en tohdi sitä katsoa silmiin. Totuus satuttaa. Valheessa eläjän on vain helpompi uskotella itselleen unohtumattomia tarinoita. Satuja huomisen ilosta ja elämän kauniista naurusta.
Comments (0)  
Digg entry (0 memb.)  
 Report  

Ihmiset ovat niin vihaisia.

KiroilevaSika
Niin usein katson maailmaa ja mietin, kuinka vihaisia ihmiset ovat. Saatan itkeä iltaisin, tunnen kuinka mies lyö toista, lapsi kuolee tai äiti elää pelossa. Ei ole rakkautta. On vain punaisia silmiä ja yksipuolisia ajatuksia. On vaikea nauraa, koska tunnen surun ja sorron, joka herää monessa. Jotka tekevät kamaluudesta hyväksyttävää, käyttävät käden oikeutta vailla häpeää. On kadonnut ajatus paremmasta, vain viha voi puhdistaa nämä kadut, jossa kävelee liian monta eri jalkaa. Tunnen tukehtuvani ajatuksiin, joiden takia en nuku enää öisin. Tunnen pelkoa meidän kaikkien puolesta. Pyydän usein anteeksi syntymääni, sitä että tulin ihmiseksi, jona häpeän olla. Vihaan kuulua niihin, joiden teot sumentavat sen hohdon, jossa olin vielä pienenä elänyt. En tahdo kuulua heihin, jotka halaavat voittaakseen, eivät auttaakseen.
Olen aina ymmärtänyt sen, että ihmisen on itse voitava hyvin auttaakseen muita; On valtiomme voitava hyvin voidakseen auttaa muita. Mutta en ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi me lähestymme ongelmia poistamalla ihmisyyden ja viattomuuden. Miksi tahdomme olla vihaisia, kun käden ojentamisella voisimme saavuttaa paljon enemmän.
En ole koskaan ymmärtänyt politiikkaa enkä siitä tahdo juuri mitään tietääkään. Mutta olen ymmärtänyt millainen ihminen haluan olla. Ja millaiseksi haluan kasvaa. Tiedän, millainen ero on hymyllä ja selän kääntämisellä. Tiedän myös, ja on se tärkein, millaiseksi en koskaan halua tulla. Millainen ihminen en halua olla.
Mutta sitä en ole koskaan ymmärtänyt, milloin maailmasta tuli näin hullu. Milloin ihmismieli sekosi, milloin se koki ohjeekseen työntää pois vastaanottamisen sijaan. Kun ympärillämme pyörii miljooniia kasvoja, kun kuljemme läpi tuhansia paikkoja en ymmärrä, miten emme näe tätä kaikkea ympärillämme. Olemmeko sulkeneet silmämme ja kovettaneet tunteemme. Emme näe kuolemaa, näemme vain oman ahdinkomme. Emme koe enää surua, kuulemme vain naurun, joka kaikuu pilvenpiirtäjien katoilta. Ja lopulta löydämme itsemme pienen ympyrän keskeltä, ympäröivät ne ihmiset meitä, jotka ajattelevat samoin. Emme enää kuule muuta, uskomme omiin valheisiin, koska toiset vain hymyilevät vierellämme. Tahtoisin kysyä, mikä saa ihmisen tekemään tekoja, joiden sisällä piilee viha. Miksi emme auta, saatamme joskus sitä vielä itse tarvita.
Tiedän. Olen kovin naiivi. Näen kaikessa hyvää ja uskon edelleen, että hyvällä me saavutamme, vihalla ja pelolla vain ihiminen tuhoaa. Vaikka tahdoinkin kirjoittaa Sebastian Tynkkysen (PS) ja Olli Immosen (PS) mielipiteiden vihantäytteisestä sävystä, koen tämän kaiken liittyvän kaikkeen. Liian usein näkee vain ohikäveleviä kasvoja, jotka eivät jää auttamaan kaatunutta. Jotka pudottavat tölkin pienen joen varteen, tienvarsien kuolevat eläimet jäävät yksin kärsimään. Maailma on pelottava. En tahdo puhua siitä, koska minä en sitä voi muuttaa. Olen joskus ymmrtänyt jättää elämästäni pois ne asiat, jotka ahdistavat. Maailman pahuus ei vain ole yksi niistä - sitä kun en voi koskaan lopettaa.
Ne, jotka pyrkivät puolustamaan Tynkysen tai Immosen kirjoituksia tai mielipiteitä, ovat vain häilyvä asia minun elämässäni. En tule koskaan näkemään mitään järkeä näiden kahden ihmisen mielipiteissä. En tule koskaan ymmärtämään heitä. Enkä edes tahdo.
Jokainen voi henkilökohtaisesti miettiä omia linjauksiaan omiin mielipiteisiin. Minäkin ymmärrän ja suvaitsen paljon. Mutta viha tai muu surullisen ja pelontäytteinen käyttäytyminen toista ihmistä vastaan on vain aina väärin. Niin kauan kun lyömme toista, se lyö takaisin. Tahtoisin vain kysyä, miksi etsimme ratkaisua maan alta, kun se voisi löytyä myös pienten kukkapenkkien ruusunkukkasista?
---

"Katsomme, että yhteiskunnan ja veronmaksajan tehtävä ei ole tukea tänne vapaaehtoisesti muuttavien ihmisten identiteettiä tai uskonnonharjoittamista. Maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ympärille on rakentunut kuntien ja valtion kustantama neuvojien, konsulttien, koordinaattoreiden ja moninaisuustutkijoiden verkosto, joka elää maahanmuuton ongelmista.”

“Suomen on irrottauduttava siitä 25 vuotta jatkuneesta ajatuksesta, että maahanmuutto ja monikulttuurisuus sinänsä olisivat tarpeellisia tai tavoiteltavia asioita” (lähde: HS)
Unelmoin vahvasta, rohkeasta kansasta, joka kukistaa tämän painajaisen nimeltä monikulttuurisuus. Tämä ruma kupla, jossa vihollisemme elävät, tulee ennen pitkää puhkeamaan miljooniksi pieniksi paloiksi. Elämämme ovat kietoutuneet yhteen rankkoina aikoina. Nämä ovat niitä päiviä, jotka tulevat jättämään ikuisesti jälkensä kansamme tulevaisuuteen. Minulla on vahva usko taistelutovereihini. Aiomme taistella loppuun asti kotimaamme ja aidon Suomen kansan puolesta. Voitto on
meidän." (Olli Immonen, FB)
---
Comments (0)  
Digg entry (0 memb.)  
 Report  

Kuka sinä oikeasti olet?

KiroilevaSika
Joskus jään pohtimaan maailman alituiseen pyörivää akselia ja sitä, kuinka me vauhdissa pysymme mukana. Miten painovoima vetää meitä kohti tulenkuumaa ydintä. Ja silti me kävelemme kevein askelin, vailla huolia ja murheita. Aurinko nousee, se laskee, vaikka jossakin on aina päivä. Kun sataa vettä, jotkut etsivät sitä juodakseen, talven kylminä kukka kuihtuu kuivuuteen. On mahdotonta koskaan täysin tietää, mitä me olemme oikeasti. Vaikka peilistä näemme toivoa täynnä olevat silmät, niiden sanoma on läpitunkeva, ympärillä oleva maailma kirjoittaa omaa kirjaansa värittäen meidänkin kuviamme. Kuka minä olen, sitä kysyn usein itseltäni saamatta vakuuttavaa vastausta.
Pohdin, mistä tulen ja minne olen menossa. Saatan hautautua ajatuksiin haluistani ja toiveistani. Ne muuttuvat. Kuin tähtitaivaan liike, mieleni painautuu pehmeiden tyynyjen väliin keräämään voimia. Saatan tuntea onnen kosketuksen sydämeni päällä, riipivää surua sieluni herkässä kädessä. Mieleni muuttuu, joka ikinen päivä se janoaa jotakin täysin erilaista.
Mutta suurin mysteeriksi jäänyt kirja olohuoneen kirjahylyssä kantaa kannessaan nimeä "Kuka minä olen". Se on sivuton ja piilossa muiden katseilta. Se muistuttaa minua joskus istumaan ja pohtimaan omaa tarkoitustani täällä kaiken surun ja ilon keskellä. On vaikea määrittää omaa eloaan, kun ei ole vielä itseään löytänyt. Joskus uskon, että olen syntynyt yksin kävelemään näitä polkuja, jotka ovat minulle kovin tuntemattomia. Olen kuin retkeilijä vailla kumppania, vaeltaja tuntureiden selällä. Mutta se hymyilyttää. En pelkää, en ede sure sitä asiaa, etten koe omistavani tunteiden kiihkeää verkkoa. Ehkä olen kuin yksinäinen koivu ulkoluodon kyljellä. Kovin pieni ja huomaamaton, mutta vailla suuria unelmia eikä tarvetta peittää taivaanrantaa. Joskus on kiva olla huomaamaton, saatan ajatella ja hymyillä.
Toisaalta tunnen, että haluaisin niin paljon antaa jotakin. Jollekin, joka on sen arvoinen. Tahtoisin jakaa ja ympäröidä hänet niillä tunteilla, jotka joskus täyttävät mieleni. Kokea ja unelmoida, riidellä ja rakastaa. Tietää, että joku jossakin kastelee minun juuriani kuivuuden kärsimällä kalliolla. Joku istuu allani ja puhuu minulle. Se saattaa vihata minua, mutta vain hetken. Joskus ajattelen lujaa ja toivon sinun löytävän minut. Ja me yhdessä kuljemme polkuja kaksin. Ja aina, kun kiinni saan tästä ajatuksesta saatan hymyillä ja nauraa ääneen. Luulin, etten tarvitse kättä, vaikka joskus sen lämpöä ihoni kaipaakin.
Kuka minä siis oikeasti olen? En tiedä itsekään siihen selkeää vastausta. Mutta olen joskus sanonut itselleni, että ei minun sitä tarvitsekaan tietää. Me emme voi kirjoittaa tai lokeroita itseämme mihinkään. Kuten sanoin, ympärillä liikkuva maailma muokkaa meitä omanlaisiksemme. Olemme tänään jotakin, huomenna saatamme olla aivan jotakin muuta. Joskus helpottaa ajatus, ettei minun tarvitse olla suuri. Voin antaa elämän kertoa sen minulle, antaa ajan näyttää ja odottaa. Me olemme, tässä ja nyt. Annetaan ajalle voima, huomiselle usko ja otetaan vastaan se kaikki, joka meille annetaan. Joskus tahdoin olla joku tai jotakin. Ehkä nimi, titteli tai sana. Mutta nyt kun katson itseäni ymmärrän. En ole mitään ja silti kaikkea. Ja se riittää.
Comments (0)  
Digg entry (0 memb.)  
 Report  

Perinteiset arvot.

KiroilevaSika
Comments (0)  
Digg entry (0 memb.)  
 Report  

Vielä usko.

KiroilevaSika  (updated by KiroilevaSika)
Kivinen on sydän, joka kättään ei tarvitsevalle ojenna. Kuoleva olkoon sielu, joka silmänsä surulta sulkee. Anteeksiantamattomia olkoon tunteet, jotka tavoittelevat vain rikkautta. Ajatukset johdatelkoot askeliasi, tunteet niiden päämäärää. Olkoon yö musta niille, jotka itsensä pinnalliseksi maalaa. Paistakoon aurinko rakkautta janoaville. Ja vihanen on mieli, joka lyö tuntematonta. Antakaa sille anteeksi, eksyessä ihminen unohtaa toivon. Halaa niitä, jotka kulkevat vierelläsi, tuntekaa puhe ja hengitys iholla. Rukoilkaa uskoa siltä, joka teidän elämäänne johdattaa. Rakastaa pieniä, suuria unohtamatta. Olkaa ystävä, jonka puoleen hekin voivat kääntyä. Antaa mahdollisuus, älkää tuomitko, sillä jokainen on joskus unohtanut ajatella. Mielistelkää itseänne, sillä jokainen meistä on sen arvoinen. Tarttukaa köyteen, joka ripustettu on pelastuksenne toivossa. Mahdottomiin, suuret kengät pukekaa ja tavoitelkaa tähtiä. Älä epäile, koska maailma on jo kääntynyt meitä vastaan. Tehkää sitä, joka vielä illalla teitä naurattaa. Rakentakaa, linnoja mielissänne koristakaa ne valkeilla kankailla. Olkaa vihaisia, sillä jokainen joskus kohtaa murheita. Mutta jättäkää ne, huutakaa pois paha, joka sielussa pesää rakentaa. Älkää kastelko nokkosta, sillä se pistää teitä, vaikka annatte sille elämän ja voiman kasvaa. Tuntekaa tuuli, kosketelkaa vedenpintaa. Muistakaa piilottaa sen, jonka haluatte vielä huomennakin omistaa. Ihminen on susi toiselle eikä kaihda keinojaan sen sinulta varastamasta. Muistakaa, kuinka jokainen aamu on erilainen. Ei illat hämärry pelosta, ne antavat sinulle aikaa hengittää. Kiireessä älkää eläkö, älkää antako sille liikaa tilaa, koska jossakin vaiheessa jalkanne eivät enää kanna. Mutta älä seiso paikallasi ikuisesti, aika on vain rajallinen käsite. Saavuta, ota kiinni unelmista, joiden rikkautta mielesi viljelee. Unelmoi, anna kaikelle mahdollisuus, koska mikään ei ole mahdotonta. Mutta myös epäile, epäile usein, sillä olen nähnyt isän pettävän. Olen tuntenut lähimmäisen lyövän, vaikka sanoilla hän on koittanut haavojani paikata. Älä rakastu, ellet ole valmis sen puolesta kuolemaan. Mutta älä anna sydäntä, jos se on kertakäyttöinen. Voimaton ole joskus, koska silloin tarvitsemme vain aikaa. Mutta muista, elä. Jokainen hetki. Älä koskaan pidä mitään itsestäänselvyytenä. Se sinulta viedään vielä, jonka olet selkä kaarella maasta kerännyt. Ota vastaan apu, joka nöyränä sinunkin eteen lasketaan. Mutta anna osa siitä takaisin, älä ole itsekäs. Muista, että voimaton olet iän edessä, se sinua syö pala palalta. Ja kun viimeiselle matkalle kuljet ymmärrä, että kaikki se, jota taaksesi olet jättänyt, odottaa sinua edessäsi. Älä siis anna pahalle kättä, ohjeeksesi onni ota, hyvää koita toteuttaa jokaisessa teossasi. Rikkautta ei ole kulta tai timantit vaan ne muistot, joita pystyt kantamaan myös heikkona. Tunne se, jonka kotiisi kutsut. Älä tuntemattomalle jaa elämääsi. Mutta ole rohkea, avaa silmäsi ja kohtaa uutta. Se, joka pelottaa, ei aina ole vihamielinen. Sinisilmäinen ei ole ystävä, joka kavalasti sinua johdattaa. Opi näkemään oikea väärästä, erottamaan viha rakkaudesta. Mutta tärkein on usko. Usko haaveisiin ja mahdottomaan. Usko siihen, että jokainen auringonlasku on jokin muun, uuden ja kauniin alkua. Usko aina, älä heitä toivoa. Kukaan ei sinua nosta, jos mielesi on kuihtunut. Anna itsellesi tilaa, älä täytä elämää turhalla. Sillä jokainen hetki, jokainen hengenveto on sinulle annettu. Älä tuhlaa siis sitä, joka toiselta viedään liian aikaisin. Muista, että sade kastelee elämää, että lämpö hoivaa haavoittunutta. Sillä kaiken tämän jälkeen, jonka takia taistelet, vielä sinutkin johdattaa kuolemaan. Älä anna epätoivolle paikkaa, sillä jokainen askel on sinun kävelemä, sinun valitsema ja sinulle annettu. Rakkaudella.
Comments (0)  
 Report  

Saippuakuplia

KiroilevaSika
En tiedä, missä kuplassa ihmiset elävät, mutta joskus tahtoisin puhkaista kaikki ne pallot, joiden sisään ihminen itsensä sulkee. Olen tavannut jumppapallon sisällä pomppiviin ihmisiin, jotka hyppivät paikasta toiseen omissa pienissä elämissään. Onnellisine ajatuksineen, tietämättä todellisuudesta he saattavat osua joskus esteisiin, joista tuntematta mitään he pomppaavat takaisin onnellisuusradalleen. Niitä näkee usein, mutta kuten tunnetusti, he katoavat taivaanrannan taakse alituiseen. Pomppupalloihmiset - minne te olette menossa ja mistä te tulette?
Tänään tapasin selkeän saippuakuplaihmisen. Elämä kun tuntui olevan vain sitä, mitä kaikkea saadaan mahtumaan pieneen, mutta kovin hauraaseen kuplaan turvallisesti. Sen sisällä luullaan olevan turvassa, kaikelta. Minä pidän heihin etäisyyttä, koska pienikin kosketus saattaa puhkaista sen leijuvan haaveiden pallon, joka leijuu elämän autuaassa virrassa. He eivät juurikaan näe läpi kirkaan seinän, vaikka auringonvalo paistaakin aina heidän kasvoilleen. Kaikki näyttää kauniilta. Elämä on paremmin kuin hyvin, eikä heillä ole tietoa paholaisen tuhmista ajatuksista. He eivät ymmärrä. He eivät käsitä, että kaikilla ei ole tuota kiiltävää suojaa elämänsä ympärillä. Ja se tekee kuplassa eläjistä kovin oudon luotaantyötäviä sieluja.
En ymmärrä. Mitä voin tehdä tai sanoa, jotta he käsittävät, että kaikki eivät ole niin kuin he. Että joskus toisen elämä ei ole vain kuplassa elämistä ja että jotkin asiat tai tilanteet eivät tunnu luontevilta. Aina ei ole juhlia tai onnellisia päämääriä. Joskus itkettää tai pelottaa. Joskus on yksin, joskus ei vain tahdo nähdä ketään. On aikoja, kun tahdon olla poissa, kun tuntuu että missään ei ole mitään järkeä. Mutta kuulen, kuinka pallojen kumeat äänet kaikuvat joka puolella. Äänet puistattavat.
Muutenkin näissä kuplissa elävät eivät käsittääkseni kuule, mitä heille sanotaan. Ehkä se on niin, kuin heidän elämänsäkin, vain kauniit ja kultaiset sanat tunkeutuvat läpi hohtavan pinnan. Ehkä se suodattaa ne sanat, joita he eivät halua kuulla, eivät toivo kuulevan tai joita he itse pelkäävät käsitellä. Ei nähdä metsää puilta, seisotaan maailman edessä silmät kiinni. Tahtoisin joskus tarttua heidän käsistään ja ravistella. Sanoa, että aina kaikki ei ole hyvin. Koittaisitte ymmärtää ja käsittää, että jokainen ei elä teidän pienisieluista elämää. Jotkut tahtovat huutaa ja vuodattaa kyyneliä. Ne, jotka ovat kyllästyneet rakentamaan minkäänlaisia kulisseja. Jotka ovat aitoja eivätkä pelkää kohdata jokaista polkua, jota meidän on määrätty kulkea. Mutta jos tekisin, jos sanoisin herää, he vain ajautuisivat kauemmas ja leijuisivat pieniin vaaleanpunaisiin taloihinsa eivätkä enää katsoisi minua silmiin. Tahtoisin joskus ymmärtää, miksi he eivät halua ymmärtää.
Comments (2)  
 Report  

Risteyksessä.

KiroilevaSika  (updated by KiroilevaSika)
Tänään astuin taas askeleen lähemmäs jotakin, mitä olen jo tovin kaivannut. Kiitos, että jaksoin. Nyt tunnen suurta mielihyvää pyöritellessäni ajatuksia päässäni. Kyllä asioiden suunnittelu osaakin olla erittäin mielekästä. Varsinkin kun tavoittelee jotakin, mitä oikeasti elämäänsä tarvitsee.
Vaikka mikään ei ole koskaan varmaa, toivon todella muutosta. Pienessä bucketlistassani yhtenä kohtana on asia, josta olen haaveillut jo kauan. Ja kun tänään seisoin sen edessä jännittyneenä saatoin tuntea toivon palaavan. Vaikka sanoissasi ei vielä ollutkaan toivon täyttämää varmuutta, saatoin uppoutua maailman pieniin haaveisiin. Mitä kaikkea minä voin tehdä. Mitä kaikkea tulisimme kokemaan. Vaikka onnellisuutta ei voi rakentaa, tunsin piirustuksien ottavan muotoa lehtiön keskiaukeamalla. Saatoin listata tehtäviä. Ja mikä sen kauniimpaa, kuin omistaa tunteita jonkin halutun päämäärän saavuttamisesta!
Minulle moni sanoi, epäili ja kehotti vielä miettimään. Koitin puhua siitä kauniisti, jotenkin pehmitin heitä kivoilla sanoilla. Ja silti, he eivät osanneet avata silmiään niin kuin minä. Jossakin vaiheessa jouduin hetkelliseen epätoivoon ja tarvitsin minuutin verran aikaa järjestellä ajatuksiani. Olinko todellakin tekemässä sitä, mitä haluan? Haluanko oikeasti tehdä niin, kuin olen juuri nyt tekemässä? Mutta jokainen lause nauratti minua. Se kutitti mahanpohjaa ja lennätti perhosia suunpielistäni. Tiesin, että minun paikkani oli juuri sen luona, jona iloisena yhtenä kesäaamuna seisoin. Tahdoin rutistaa ja halata. Jäädä siihen, heti, enkä lähteä koskaan.
Tiedän. Elämä on vielä yhdeksänkymmentäviisi prosenttisesti lähtökohdassaan, risteyksessä, jossa keltainen valo vilkkuu. En kutsu sitä vielä nimellä, koska levoton on mieli joka kiiruhtaa puolivalmiiseen.
Comments (0)  
Digg entry (0 memb.)  
 Report