Gaymap
| « | ||||||
| Mon | Tues | Wed | Thurs | Fri | Sat | Sun |
| 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | ||
| 6 | 7 | 34ef8 | 9 | 10 | 11 | 12 |
| 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 |
| 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 |
| 27 | 28 | 29 | 30 | 31 | ||
Ahdistukseni ei ollut täysin hellittänyt, vaikka viimeksi Hämeenheimon Piken kanssa joimme melkoisen monta halpistuoppia. Pike oli aloittanut työt uudessa paikassa. Se teki kolmen kuukauden sijaisuutta naapurikunnan paikallislehteen. Pike oli tulossa käymään töiden jälkeen kahville. Minulla olisi ollut aikaa odotellessa tiskata, siivota ja viedä roskat, mutten oikein jaksanut mitään. Annoin asioiden olla ja odottelin ovikellon soittoa sohvalla maaten ja kattoon tuijotellen.
Pike saapuisi tuttuun tapaansa täsmällisesti. Se oli niitä ihmisiä, jotka eivät juuri koskaan tulleet myöhässä. Pike ajatteli, että aika on ihmisen kalleinta omaisuutta, sitä ei saa ilman hyvää syytä anastaa toiselta esimerkiksi tulemalla kovin paljon myöhässä sovittuun tapaamiseen. Minusta Pike oli tässä hirmuisen oikeassa. Oma aikani oli aina ollut tärkeintä mitä omistin, en oikeastaan edes piitannut tavaroista. Toki myönnän, että jotkut tavarat tai esineet helpottivat elämää kummasti, kuten vaikkapa pesukone pyykkituvassa tai pölynimuri siivouspäivänä. Mutta niidenkin kohdalla olennaisinta oli, että ne vapauttivat aikaa muuhun. Mutta mihin sitä aikaa sitten tarvitsi, kun ei tarvinnut tehdä asioita joista oli juuri vapautettu?
Pike keskeytti mietiskelyni ajan ja tavaran suhteesta soitamalla ovikelloa. Painoin kahvinkeittimen päälle, istuimme keittiöön turisemaan. Pike kertoi uudesta työstään, tämä sijaisuus kestäisi kolme kuukautta. Tavallista toimitustyötä pienessä lehdessä. Sen piti itse kuvata juttunsa ja jutut olivat kulttuurista urheiluun. Pike tuntui pitävän pestistään, ainakin se vaikutti innostuneelta. Se oli jopa niin innostunut työstään, ettei muistanut surra myttyyn mennyttä suhteenalkuaan harmaasilmän kanssa. Koetin parhaani mukaan olla pilaamatta sen iloa, en vaan oikein jaksanut innostua mistään. Olin jotenkin turhautunut ja väsynyt kaikkeen elämässäni, vaikka ei se Piken vika ollut.
Maailma tuntui jotenkin turhauttavalta. Olin aina ollut sitä mieltä, ettei raha tuonut onnea, eivät esineet eikä mikään muukaan maallinen mammona ollut takeena hyvälle elämälle. Olen aina tullut toimeen vähällä, enkä koe tarvitsevani paljoa ollakseni olemassa säntillisesti. Kahvinkeitin sentään on minulle tärkeä esine, koska kahvinjuonti on olennainen osa minuuttani. Pike ihmetteli, että olenko kenties masentunut. Väitin vastaan, että ei vika minussa ollut vaan maailmassa. Maailmassa on niin paljon turhuutta, ettei sitä voi pienen ihmisen päällä käsittää. Pike ihmetteli, että mitä minä niistä turhuuksista ahdistuin. Eihän minulla ollut leipäkonetta, kananmunankeitintä, askelmittaria, ripsien taivutinta, viheltävää avaimenperää tai edes laavalamppua. Jos jollain muulla nyt sattui olemaan, niin siitä ei kannattaisi Piken mukaan ahdistua.
Oliko meillä lopultakaan vaihtoehtoja. Onko maailma rakennettu niin, että vaikka kuinka kapinoi olemalla hyväksymättä turhuuksien markkinoita, nämä markkinat voittivat silti aina. Mitä väliä sillä oli, miten itseni määritin, jos muut määrittivät minut esinemaailman ja omistamani turhan tavaraläjän kautta. Pike läimäytti minua olalle ja sanoi, että varmasti oli. Piti vaan jaksaa ja uskoa, että maailmassa on muitakin arvoja kuin omistaminen ja kuluttaminen. Olin tähän saakka ollut niin kovin varma, että niin oli. Oliko maailma saamassa minusta erävoiton?
