Gaymap
| « | ||||||
| Mon | Tues | Wed | Thurs | Fri | Sat | Sun |
| 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | |
| 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 |
| 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 |
| 21 | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 | 27 |
| 28 | 29 | 30 | 31 | |||
Kontulassa sataa. Katselen keittiön ikkunasta ulos. Puut vihertävät. Väri on keväistä uutta vihreää, semmoista sävyä, jota on hankala saada aikaiseksi sekoittamalla akvarellinapeista. Tuore kaunis vihreä, jossa on mukana suuri määrä kevään elinvoimaa. Myöhemmin kesällä vihreä muuttuu eriväriseksi, myöhäiskesän vihreä on maalarille paljon helpompi sekoitettava. Ja mieli, ainakin omani, on jo tottuneempi loppukesän vihreään, uuden vihreän kanssa olen aina jotenkin hämmentyneessä tai haltioituneessa mielentilassa. Odottelen Hämeenheimon Pikeä saapuvaksi.
Aamulla kävin tapani mukaan Ärrällä kahvilla Piken ja Lahikaisen Pirjon kanssa. Kauhistelimme äitienpäivänä surmansa saaneen 8-vuotiaan pikkutytön kohtaloa. Tyttö oli asustellut lehtijutun mukaan Itä-Helsingissä, ihan tässä kulmilla. Tytön isä ja äitipuoli olivat saman jutun mukaan vangittuina epäiltynä tytön pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta. Lasten tappaminen on aina äärimmäisen epäreilua hommaa. Jotenkin tuntuu, että omien lastensa tappaminen on yksi kaikista vastenmielisimpänä pidettävistä puuhista, mihin ihminen voi langeta. Vanhempi, jonka pitäisi olla suurin turva pienelle ihmiselle tässä maailmassa, muuttuukin sen elämän suurimmaksi uhkatekijäksi. Jokainen pieni ihminen on oikeutettu siihen, että se saa itse kokeilla ja kokea, miltä tuntuu elää tätä elämää. Eihän tämä elämä aina mitenkään mukavaa tai hauskaa ole, mutta jokaisella on itse oikeus elää omansa ilman, että joku muu päättää, että sinun elämäsi loppuu sitten tähän paikkaan. Oikeus kokeilla, miltä tämä elämä tuntuu on meidän jokaisen oma perusoikeutemme. Vanhempi on toki oikeutettu päättämään synnytkö, mutta sen jälkeen ne saisivat jättää muksunsa tappamatta. Minua kuvotti. Pirjo ja Pikekin olivat totisia.
Pirjo arveli, että kyseessä täytyy olla jonkin sortin vakava mielenterveysongelma, kun tuommoista on joku tehnyt lapselleen. Pike sanoi lukeneensa internetin keskustelupalstalta tyypin nimen ja se asui tosiaan täällä meidän lähellä. Pike ja Pirjo eivät tunteneet sitä. En minäkään. Pike kertoi, että keskustelupalstalla ihmiset olivat tapahtuneesta ihan sekaisin ja kirjoittelivat mitä sylki suuhun tuo. Tai mitä näytölle tuo, pitäisi varmaan sanoa. Joku oli sitä mieltä, että tyypin täytyy välttämättä nimestään huolimatta olla maahanmuuttaja, kun tuommoista tekee. Tai vähintäänkin saamelainen. Joku oli syyttänyt asiasta äitiä, vaikka tämä ei kai ollut ollut mitenkään yhteydessä tapahtuneeseen ja oli edelleen vapaalla jalalla ilman, että poliisi edes epäili häntä. Yksi palstan kirjoittajista oli syyttänyt tapahtuneesta saatanaa, toinen sossuja. Kaikkien piti löytää jostain joku ulkopuolinen pahuus, joka olisi vastuussa näin kamalasta tapahtumasta. On hirveän vaikea käsittää, että minkä tahansa naapurioven takana voi tapahtua moisia kauheuksia.
Päivällä kävin tapaamassa Tissarin Erjaa ja vauvaa. Erja oli synnyttänyt perjantaina terveen tytön ja nyt ne olivat molemmat onnellisesti kotona. Olimme hiukan myöhästyneet synnytyksestä. Ehdittyämme Piken kanssa perjantai-aamupäivänä kätilöopistolle, Erja oli juuri synnyttänyt. Vauva oli ihan pieni ja ruttuinen rääpäle, joka heilutteli käsiään ja jalkojaan niiden liikkeitä mitenkään hallitsematta. Lääkärit olivat sanoneet, että vauva vaikutti kaikin puolin terveeltä tyttölapselta. Erjaa oli hiukan pelottanut, koska se oli juonut vielä raskauden alkuaikoina. Sossu oli suositellut Erjalle jotain synnyttäneiden äitien ryhmää. Erja oli ajatellut suostua.
Vauvat ovat hassuja olentoja. Ne ovat ihmisiä ja tavallaan ne eivät kuitenkaan vielä ihan ole. Ne ovat ihmisen aihioita, joista kehittyy sitten ajan myötä kenestä mitäkin. Vauvoilla on kaikki kovin pientä, sormet ja varpaat. Kaikki miniatyyrikoossa. Ja miltei jokaisesta niistä kehittyy aikanaan lapsi, nuori ja aikuinen. Joistain vauvoista kehittyy hiukan rasittavia tyyppejä, toisista taas tulee melko mukavia isoja ihmisiä. En ole koskaan päässyt selvyyteen, mikä mahtaisi olla geenien, ympäristön ja kohtalon osuus ihmiseksi tulon hämärässä yksilöitymisprosessissa.
Erja oli onnellinen. Se oli päättänyt taistella päihderiippuvaisuuttaan ja masennustaan vastaan kaikin keinoin, jotta vauva saisi onnellisen elämän. Helppoa se ei tulisi olemaan, Erja sanoi että sen alkoholismi ja masennus olivat syvästi kiertyneet toisiinsa ja sen mieleen. Erja kamppaili tosissaan juomishimoaan vastaan ja oli toistaiseksi voitolla. Sovimme Erjan kanssa, että mikäli joku meistä olisi huolissaan siitä, soittaisimme heti päivystäville sossuille. Se halusi tosissaan tälle tytölle paremman alun kuin muille lapsilleen oli onnistunut antamaan. Elämä vaan ei ollut helppoa ihmiselle, joka halusi nostaa itsensä päihdeongelmaisesta hyväksi äidiksi. Mutta tukea Erja sai, kaikki suhtautuivat kannustavasti sen pyrkimykseen olla raittiina.
Nyt katselen ikkunasta ulos ja odottelen Pikeä saapuvaksi. Se kertoisi varmaan taas uusimmasta ihastuksestaan, jonka se oli tavannut eilen karaokebaarissa. Sillä ihastuksella oli kuulemma lempeät vihreät silmät ja hirveän höpsöt jutut. Sade ropisi hiljaa ikkunaan, muutama auto ajoi parkkipaikalle ja pois. Joskus Kontulan hiljaisuus hämmentää. Asun kaupunginoasssa, jossa tapahtuu seinien sisällä outoja asioita niin hiljaa ettemme tiedä, ennenkuin on liian myöhäistä.
Auerin Annelin satanismi ei jaksanut naurattaa meistä ketään. Syyttäjä oli väittänyt Annelin olevan saatananpalvoja joidenkin hassujen piirrosten perusteella. Kuka tahansa näki, että Anneli oli sangen huono piirtämään, en tekisi tatuointia Annelin piirroksen perusteella. Annelin piirtämässä tribaalikuviossa olin itse nähnyt Paavo Väyrysen, enkä väitettyä pukinpäätä. Pike oli nähnyt kuvassa smurffeja ja Pirjo sanoi näkevänsä siinä vaan kömpelön suttupiirroksen. Hiukan arvellutti poliisitutkinnan taso. Vaikka yksimielisesti veikkasimme, että Anneli jonkun sortin syyllinen ainakin johonkin tuhmaan tekoon olikin, niin sielunvihollisen palvontaan tästä oli vielä matkaa. Piken yksi eksistä oli ollut uskontotieteilija ja luennoinut meille satanismista ja saatananpalvonnasta pitkät tovit. Eikä tietämyksemme asiasta oikein täsmänyt Annelin puuhiin.
Sitten puhuimme tästä norjalaisesta sarjamurhaajasta, Breivikistä. Joku oli heittänyt sitä kengällä oikeudenkäynnissä ja huutanut sille hävyttömyyksiä. Jotenkin teko tuntui ymmärrettävältä. Olisin itse heittänyt sitä varmaan jollain vielä järeämmällä esineellä kuin kengällä, jos olisin ollut paikalla. Vaan mitäpä se olisi muuttanut. Pirjo totesi, että ainakin tulisi parempi olo, jos murhaajakin saisi kärsiä. Piken mielestä ajatus oli ymmärrettävä, mutta ei se toisi uhreja takaisin. Ihminen yleensä ajattelee, että kun pahantekijää rangaistaan niin oikeus on tapahtunut. Uhreja se ei enää auta. Niille on sama, kostetaanko paha teko rankaisemalla tekijää vai ei. Kuolleina pysyvät vaikka Breivikiä lyötäisiin vasaralla varpaaseen tai sille annettaisiin 6000:n vuoden vankilatuomio. Toisaalta rankaisu saattaisi ehkäistä tulevia Breivikejä tekemästä samoin, tai ainakin tätä Breivikiä tappamasta lisää, mutta toisaalta ei siitä saisi tehdä aatteensa marttyyriakaan. Rankaisujen pitäisi olla semmoisia, että ne mielletään noloiksi ja ei- haluttaviksi, ettei kukaan pöljäke saa päähänsä alkaa matkimaan tätä hullua tappajaa.
Huokasin, että eikö meillä ollut tosiaan tänään yhtään iloisempaa puheenaihetta. Pike sanoi, etten varmaan jaksaisi kuunnella, mutta se oli tavannut taas elämänsä naisen. Tämä nainen ei vaan tiennyt sitä vielä. Siis sitä, että se oli Piken elämän suuri rakkaus. Pike oli todellakin taas oma itsensä. Olin jo melkein ehtinyt unohtaa, että se tosiaan ihastui tulenpalavasti vähintään joka toinen päivä. Edellisestä suhteesta Tuulikin kanssa toipuminen oli ottanut sille tosi koville. Pike hymyili taas autuasta rakastuneen hymyään, kun kysyin kuka nyt oli kyseessä. Pike sanoi, että yksi vanha ihastus, jonka se oli tavannut jo viime syksynä. Mutta ne olivat tavanneet eilen, kun Pike oli ollut tekemässä sitä juttuaan ilmaisjakelulehteen.
Ryynäsen Keijo tuli juosten sisään. Se ei tahtonut saada henkeä, puuskutti vain naama punaisena. Keijo oli juossut koko matkan Ärrälle. Se sai lopulta sanottua, että Erja lähti juuri taksilla kätilöopistolle. Vauva oli ilmoittanut tulostaan. Tapolan Tarja oli lähtenyt Erjan mukaan, Keijo oli tilannut niille taksin. Kaivoin kännykän taskustani ja soitin tukitöihin, etten tänään tulisi töihin vaan menisin Erjan tueksi. Lähdimme Piken kanssa vaudikkaasti kohden metroa. Uusi elämä oli tuloillaan, ehkä maailma olisi sille suopeampi.
Vappukin sitten meni työväenjuhlaa juhlistaessa ja heteroutta pohtiessa. Olin edellisellä viikolla Piken synttäreillä humalapäissäni keksinyt ryhtyä määräaikaisesti ihan henkilökohtaisesti kokeilemaan heteroutta, tosin silkkana sinkkuna vaan. En kehdannut sitä sitten peruakaan, kun olin siitä niin kovasti koko seurueelle nousuhumalassa meuhkannut. Itseänikin hiukan arvelutti koko idea. Vapun juhlin sitten pääosin heteroseurassa, heterokapakoissa ja heteroutta pohtien. Kävin kaupungilla ja hiukan täällä paikallisessakin. Vapun jälkeen on hyvä hetki aloittaa nenänvalkaisukausi Ärräkahveilla, joten sovimme Hämeenheimon Piken ja Tissarin Erjan kanssa aamutapaamisen Ärrälle.
Erja oli ollut itsekseen miltei koko vapun, koska se oli viimeisillään raskaana ja ihmisten juopottelu ärsytti sitä. Erja kertoi, että nyt raittius oli sujunut siltä jo helpommin. Se oli jopa nauttinut rauhallisesta yksinolosta kotioloissa. Lapsilleen se oli soittanut laitoksiin ja sijaiskoteihin. Erjalla oli aiemmista suhteista viisi lasta, jotka sossu oli sijoittanut kodin ulkopuolelle Erjan juomisen vuoksi. Vapun hulina-ajan se oli katsellut telkkaria ja videoita. Piken olin nähnyt vappuna riennoissa pariin otteeseen, vaikka sillä ei ollut niin hetero vappu kuin minulla. Pike kertoi tavaneensa kaverinsa juhlissa muutaman oikein suloisen naisen, muttei se ollut sitten muuta tehnyt, kuin ihaillut niitä kaukaa.
Kerroin ylpeänä olleeni koko vapun ihan heterona. Olen hiukan pohtinut, että miksi kummassa minun ylipäätään pitää nykyisin olla lespo, kun olen kerran vannoutunut sinkku. Mitä eroa siinä nyt olisi? Vannoutunut vanhapiikalespo tai vanhapiikahetero, eikö se nyt ole melkein sama juttu? Paitsi kaveripiiri tietysti, heteroilla on enemmän heterokavereita, ainakin yleensä. En jaksaisi kuunnella jatkuvaa miestenjahtaamisjutustelua, meikkivinkkejä tai vaateparsien valintavirsiä. Pike huomautti, että minunkin eksistäni jokunen oli viettänyt peilin edessä tuntitolkulla aikaa ja vaatekaappi oli sovittettu useaan otteeseen lävitse, ennen kuin saattoi valita sen päällepantavan vaatekerran. Yleensä se oli ollut se ensimmäinen sovitettu vaate, mutta jostain syystä koko kierros piti käydä läpi. Kerran minulla oli ollut eksä, joka aina meikkasi tuntitolkulla. Olimme tyttöporukalla lähdössä viettämään seuraelämää ja odottelimme tovin tätä neitosta. Etkojuomat oli jo juotu ja valmista ei maalaamisesta tullut, joten päätimme mennä edeltä. Kerkesimme palatessamme käydä vielä nakkikioskilla ennen kotiinpaluuta. Siellä tämä neito vielä hioi meikkiään.
Mikä meistä sitten tekee niin erilaisia, pohti Pike. En tiennyt mitä vastata, jotenkin minusta tuntui, että sinkkunakin olisin identiteetiltäni lespo. Erja mietti, että sehän oli nyt suhteellisen pitkään ollut heterosinkku eikä sekään kokenut olevansa lesposinkku. Mutta mitä eroa meissä oli, paitsi se että Erja oli viimeisillään raskaana tietysti. Erja sanoi, ettei se juuri nyt haaveillut parisuhteesta, vaan koetti selvitä jättimäisen vatsansa kanssa arjen askareista ja samalla pysytellä raittiina. Raittiina pysyminen juuri nyt tuntui helpolta, mutta masennuksen kanssa taisteleminen oli jokapäiväistä. Raittius ei tuonut mukanaan helppoa elämää, vaan kaikki keskenjääneet ongelmat odottivat ratkaisua ja vaativat runsaasti pohdintaa. Mutta Erja totesi, ettei tämä kai ollut mitenkään erityisen heteroille tyypillistä. Lespotkin voisivat raitistua, olla yksin raskaana ja koettaa korjata elämänsä suuntaa.
Totesin Erjan olevan oikeassa. Lespotkin voivat korjata elämänsä suuntaa. Olen päättänyt jättää parisuhteet juuri tämän seikan takia. Pikeä nauratti, koska olin vannonut näin melkoisen monta kertaa. Lupasin, että olisin sinkku, ellei nyt jotain ihan poikkeuksellista huippudaamia tulisi vastaan. Erja oli miettinyt, että sinkkuus olisi sille hyvä vaihtoehto, mutta se sanoi ehdottomasti tahtovansa olla heterosinkku. Jotenkin vaan tämä määrittely on meille tärkeää. En ollut onnistunut ajattelemaan heterosti juuri ollenkaan tänä kokeiluaikana. Olin kyllä kovasti koettanut. Minua oikeasti vaan ärsyttivät kaikki heteroparit lehtien kansissa ja telkkarimainoksissa. Maailma oli täynnänsä heteroutta. Sen huomasi kirkkaana, kun koetti olla hetero vaikkei ollutkaan, maailmasta sai jatkuvasti muistutusta siitä miten pitäisi olla. En vaan normaalilespokautenani ikinä kurki naistenlehtiä tai katsele telkkarista mainoksia saippuasarjojen välissä.
Pikeä hiukan huvitti koko juttu. Se ei halunnut olla ollenkaan hetero eikä edes sinkku. Se huokaili niiden vappuna näkemiensä kauniiden silmien perään, joiden omistajan nimeä se ei edes tiennyt. Pike kertoi, että se aina viehättyi silmiin ensiksi. Ruskeat olivat ihan ehdottomat, vihreät toiseksi parhaat. Tai no ei värillä oikeasti ollut väliä, mutta jos katse olisi eloisa, niin Pike oli myyty. Tuulikissakin se oli ihastunut katseeseen aikoinaan. Huomautin Pikelle sarkastisesti, että eikö muka ollut sama kenen silmiä katselisi, jos niiden eloisuus riittäisi. Entäpä jos se huomaisi ihastelevansa miesten silmiä. Tai taas jonkun tosi vaikean tyypin. Pike epäili ettei niin enää tulisi käymään. Se huokasi äänekkäästi.
Erjan kanssa hymyilimme sille. Pike oli palautunut omaksi itsekseen, se ihastui taas hyvin helposti. Se oli oli parantunut Tuulikin aiheuttamista haavoista ja katseli taas tapansa mukaan maailmaa onnellisen optimistisena. Rakkausromaanin kirjoittaminenkin oli edennyt vauhdilla. Mutta se romaani ei enää kertonut onnettomasta rakkaudesta, vaan ainoastaan keskivaikeasta. Kunnioitin Pikeä. Se oli käynyt hurjan prosessin läpi ja pohtinut suhdettaan itseensä ja syytä siihen, miksi se aina ihastui ekstrovertteihin persoonallisuushäiriöisiin naisiin. Se oli saanut elämänilonsa takaisin. Minä sain lespouteni takaisin ja Erja sai elämänhallintansa. Täällä me elimme tänäkin päivänä Kontulassa omia pieniä elämiämme. Pieniä ja mitättömiä, mutta omalla tavallaan onnellisia elämiä.
Aamulla heräsin pienoiseen päänsärynpoikaseen. Olimme eilen viettämässä seuraelämää Nallebaarissa Piken 48-vuotissynttärin kunniaksi. Jotenkin sitä seuraelämää tuli vietettyä tällä kertaa keskimääräistä perinpohjaisemmin. No, onneksi olin saanut laahauduttua kotiin saakka enkä jäänyt Kallioon yöksi. Aamuisin metromatkailu Kalliosta Kontulaan seuraelämän päätteeksi päänsärkyisenä on aivan infernaalinen kokemus. Sitäkin on tullut kokeiltua joskus.
Eilen otimme melkoisen monta olutta. Pike halusi välttämättä tarjota syntymäpäivänsä kunniaksi ja sitten muiden piti tarjota takaisin. Tämä on semmoinen seuraelämän kirjoittamaton sääntö. Lopputulemana tästä Nallebaarin illan myynti oli melkoinen. Mukaamme seuraelämään viettoon olimme saaneet myös äitini serkun, Kikka Rytkösen sekä Eijan, ikiaikaisen eksäni vuosien takaa. Harvoin on ollut näin vahdikasta seuraelämäiltaa viime aikoina. Hellukin jaksoi hymyillä tiskin takana, olihan meillä sentään 48-vuotissynttärisankari seurueessamme.
Nallebaarissa on asiakkaiden luettavissa kaksi suomalaisen asiajournalismin kukintoa, molemmat iltapäivälehtemme. Huvitimme itseämme lukemalla hulluimpia lööppejä ääneen. Pike huomasi jutun naisesta, joka oli onnettomuuden jälkeen muuttunut umpiheterosta lespoksi. Me emme oikein käsittäneet jutun kulkua, luimme sen ääneen monta kertaa. Ensin naiselta oli palanut asunto ja se oli ollut kuoleman kielissä, saanut häkämyrkytyksen. Toivuttuaan se oli muuttunut -simsalabim- kuin taikaiskusta lespoksi. Pike ei uskonut koko juttua, ehkä nainen oli vaan vihdoin tiedostanut asian, joka oli ollut siinä koko ajan. Ehkä nainen oli ollut bi, mutta ei ollut uskaltanut myöntää asiaa ennenkuin oli joutunut kuoleman kanssa kasvotusten. En tiennyt mitä sanoa.
Jotenkin tämä iloinen oluen juominen tuoppitolkulla sai minussa asuvan skeptikon heräämään. Jos umpiheteroihminen voi noin äkisti muuttua lespoksi, niin miksi sitten ei voisi umpilespoihminen muuttua heteroksi? Oliko tuommoinen edes mahdollista noin yhtäkkisesti? Nyt en ajatellut ottaa bi-identitettin omaavia ihmisiä lukuun. Ne olivat ihan oma juttunsa. Päätin siinä illan kuudennen tuopin kohdalla, että minä olisin nyt koekaniini ja muuttuisin heteroksi. En edes humalassa ajatellut muuttua kokonaan heteroksi, ihan määräaikaisesti vaan. Ja ihan kokeilumielessä. Minua rupesi kiinnostamaan, millaista se olisi. Olla hetero. Aina sanotaan, että niillä on kaikki helpompaa. Monet asiat, joita meikäläinen on joutunut miettimään kovin, ovat heteroille tarjolla maailmassa itsestäänselvyyksinä. En oikein tiennyt heterona olemisesta mitään,kun en koskaan ole ollut hetero. Halusin kokea heterona olemisen onnen tai mitä se nyt sitten olisikaan.
Eija vakavoitui ja kysyi, että aionko ihan tosissani panna tämän heterouteni käytäntöön eli olla miesten kanssa ihan oikeasti. Pikekin katseli jo kauhistuneena että olenko tullut kokonaan umpihulluksi. En kyllä ollut ajatellut mennä niin pitkälle tässä heteroaatteessa, joten sovimme että olisin heterosinkku tämän kokeiluheterouteni ajan. Enhän minä lesponakaan ollessa seurustellut, joten sinkkuna oleminen on minulle tuttu perusolotila. Olkoon siis niin myös tässä heteroudessa. Mutta tietenkin koettaisin katsella miehiä sillä silmällä. Kikka, joka oli seurueemme ainoa kokonaan ja oikeasti hetero, lupasi antaa vinkkejä, mihin tulisi kiinnittää huomiota, kun katselisi miehiä sillä silmällä. Minä kun en oikein osannut lukea miesten viestintäkoodeja, olin ollut aina niiden kanssa vaan kaverilinjalla ja olin koko elämäni keskittynyt viestimään niille etten ollut niistä kiinnostunut pariutumismielessä. Miten niille nyt yhtäkkiä osaisi viestiä, että olisinkin jahtaamassa komeita uroksia. Vaikeaa tämä heterous. Nallebaari on onneksi turvallinen ympäristö aloittaa tämä määräaikainen kokeiluheterous, kun paikalla oli ainoastaan homomiehiä. Faghagiksi en sentään ajatelut ryhtyväni, vaikka nyt hetken hetero olisinkin.
Päätin silti viettää tämän illan loppuun Nallessa hyvässä seurassa, vaikka olin varmaan paikan ainoa määräaikaishetero. Tuntui kovin erilaiselta, onneksi Kikkakin oli hetero. Kikka tosin viihtyi aina seurassa kuin seurassa, sillä oli paljon kaikenlaisia erilaisia ja kummallisia kavereita. Mietin, että eivät kai heterosinkutkaan aina ole juoksemassa miesten perässä. En ainakaan lesposinkkuna kovinkaan usein ollut liikenteessä sillä tarkoituksella, että etsisin seuraa. Paitsi kavereiden juttuseuraa tietysti. Eija intti, että näytin edelleen ihan samalta, vaikka minussa oli käynnissä elämäni suurin määräaikainen muutoprosessi. Tästä päätelin, että ei meitä heteroita voi mitenkään erottaa massasta. Näytimme ihan siltä, miltä tavallisetkin ihmiset näyttävät. Ulkonäöstä ei siis voinut päätellä, oliko ihminen hetero vai ei. Joitain stereotyyppejä varmaankin oli, kuten epäonnistunut permanentti tai tietynlaiset tätihabitusta vahvistavat vaatteet, mutta näiden tunnusmerkkien kantajia oli heteroissakin harvassa. Tunnistivatko heterot toisiaan kadulla vastaantullessaan, kuten "me" tai siis "ne" lespot tekevät? Siis kun katsoessaan tuntematonta vastaantulijaa vaan jostain tietää ja tajuaa että tuokin on meikäläisiä. Viimeistään katseesta tajuaa että se tunnisti myös minut. Sitten tuntee pienimuotoista hiljaista riemua: ollaan meikäläisiä, yhteenkuuluvaisuutta ihan vieraan ihmisen kanssa nanosekunnin verran. Jännää, rupeaisin pongaamaan toisia heteroita kadulla heti huomenna.
Eija vannotti, että muistaisin pitää tämän projektini määräaikaisena kokeiluna. Se sanoi uskovansa, ettei heterous ole kumminkaan minun juttuni. Pike oli samaa mieltä ja lupasi tarjota oluet myös kokeiluni pätteeksi. Aamulla idea heteroudesta ei tuntunut ollenkaan yhtä hyvältä kuin illan nousuhumalan aikana. Mutta päätin etten luovuttaisi tätä tärkeää hanketta pienen krapulan vuoksi, vaan heteroilisin nyt kerrankin elämässäni, ettei sitten tarvitse enää miettiä asiaa myöhemmin. Kokeilun jälkeen voisi eheytyä omaksi itsekseen ja palata elämään normaalia lespon elämää entistä täysipainoisemmin.
Hämeenheimon Pike soitti sovitusti ovikelloa ja tuli iltakahville. Se täyttäisi huomenna 48-vuotta.Itse täytän kuukauden päästä 47-vuotta. Meillä on ollut jo usean vuoden ajan tapana juhlistaa molempien syntymiä yhdessä. Parhaimpina rillutteluvuosinamme olemme jaksaneet juhlia tämän koko kuukauden ajan. Nyt olemme jo tulleet sen verran vanhoiksi tai keski-ikäisiksi, että vähempikin remuaminen riittää. Joisimme tänään kahvit ja viikonloppuna viettäisimme seuraelämää Nallebaarissa tai kävisimme paikallisessa laulamassa karaokea. Ja sama juttu sitten oman syntypäiväni kohdalla. Tämä vuosi olisi karsitun ja hillityn juhlinnan vuosi.
Päätimme juhlan kunniaksi pitää pienen katselmuksen siitä, mitä olemme saaneet aikaiseksi elämässämme. Olemme molemmat lukeneet itsemme ylioppilaiksi. Gaudeamusta lauloimme aikoinamme minä 1984 Jakomäessä ja Pike vuotta aiemmin Malmilla. Sen jälkeen opiskelin itselleni ammatillisen tutkinnon, joka on lievästi sanoen vanhentunut. Pike on opiskellut yliopistolla. Sen tutkinto on tämä suosittu kesken jäänyt tutkinto. Periaatteessa se kai voisi jatkaa maisterin tutkintonsa loppuunkin, mutta se ei ole löytänyt kipinää ison g:n tekemisen. Aihe, mistä se aikoinaan aloitteli graduaan, on nykyisin auttamattomasti out. Paradigmat ovat vaihtuneet tässä välissä kymmeniä kertoja. Piken gradunohjaajakin on nykyisin jossain vallan muussa yliopistossa, ellei ole peräti heittänyt veiviään ja opeta taivaallisessa yliopistossa. Maailma on ajanut meidän koulutustemme ohi jo aikoja sitten.
Pike on nykyisin tyylipuhdas akateeminen pätkätyöläinen, lisäksi se kirjoittaa kulttuuri- ja muita juttuja freelancerina pääosin huonosti maksaviin ilmaisjakelulehtiin. Välillä se tekee joitain hiukan akateemista ajattelua vaativia sekalaisia pätkähommia.Suurimman osan työttömyysajasta Pike on onnistunut olemaan ansiosidonnaisella korvauksella, joka on huimasti suurempi kuin työmarkkinatukeni. Pike on siis hyvätuloinen nainen, tai riippuu tietty hiukan mihin verrataan. Itse olen edellisen laman ulossaneerauksen jäljiltä ollut pääosin työttömänä. Silloin sain myös burn outin liiasta työnteosta ja urastressistä. Sen jälkeen opin ottamaan paljon rennommin, oivalsin ettei raha ja ura olekaan elämän tarkoitus. Olen siis ollut muodin edelläkävijä ja downshiftannut jo ennen kuin koko käsite tuli muotiin. Välillä työkkäri laittaa minut tukitöihin milloin minnekin pajalle, niistä saa hiukan enemmän rahaa käteen kuin työmarkkinatukeni olisi. Yleensä nämä työt eivät tuota kovinkaan paljoa, kun muut etuudet sitten laskevat samassa tahdissa kuin tuettu palkka nousee. Olemme Piken kanssa molemmat tyytyväisiä tilanteisiimme. En halua enemmän rahaa, ei se tee minua onnellisemmaksi. No, ehkä voisivat ihan hiukan työmarkkinatukea nostaa, ettei koko ajan tarvitsisi joka penniä laskea. Pikekin sanoi pärjäävänsä. Liika työ saa sen masentumaan, sille sopii tilanne missä saa itse säädellä töidensä määrää. Samalla se voi säädellä masennuksensa määrää.
Ne ihmissuhteet, niissä riittikin ruotimista. Minulla on tähän ikään ollut melkoisen monta suhdetta. Olen kahdesti luullut seurustelevani loppuikäni. Ensimmäisellä kerralla loppuikä kesti kaksi ja puoli vuotta, toisella kerralla se kesti miltei yhdeksän vuotta. Opin näistä, että suhteissa on parasta elää nykyhetkessä. Liian paljon ei kannata elää tulevaisuudessa, koska koskaan ei voi olla varma, milloin suhteessa käy huonosti. Yleensä niissä tuppaa jossain kohden käymään huonosti, siitä olimme Piken kanssa harvinaisen samaa mieltä. Pikelläkin oli ollut melko monta suhdetta, muttei lähellekään niin montaa kuin minulla. Pike puolestaan totesi, että se oli vain kahdesti seurustellut kaikin puolin tunne-elämältään normaalin tyypin kanssa. Yleensä se törmäsi persoonallisuushäiriöisiin tai päihdeongelmaisiin. Päihdeongelmaiset se osasi helposti heti jättää muiden iloksi, mutta nämä persoonallisuushäiriöiset olivat jotenkin sen heikko kohta. Pike oli hurjasta anarkistilesbon ulkokuorestaan huolimatta yksi kilteimpiä ja hyväntahtoisimpia tuntemiani ihmisiä, joten sitä oli melko helppo pompottaa ja käyttää hyväksi. Jotenkin nämä häiriöiset haistoivat siinä helpon uhrin.
Tällä hetkellä en seurustellut. Rumppen jälkeen minulla on ollut joitakin ihailijoita, joista muutamat ovat olleet vaivaannuttavia tapauksia. Ovat keksineet ihastua ja eivät vaivautuneet kysymään tai uskoneet minun mielipidettäni asiasta. Rasittavinta on ollut se, kun ne ovat alkaneet keksimään minulle ominaisuuksia, joita minussa ei ole ollut ja lopuksi suuttuneet kun en ole halunnutkaan olla semmoinen kuin ne ovat keksineet. Yhden tällaisen tapauksen kanssa sain välit poikki ilman että mitään välejä oli ikinä ollutkaan. Neito suuttui kun en jaksanut ruotia sen iänikuista tunne-elämää ja pettymyksiä rakkaudessa, vaan kerroin että minulla on oikeasti muutakin tekemistä. Pike tapaili Tuulikin jälkeen pitkään yhtä nettideittiä. Jotenkin niiden suhde vaan hiipui kevään myötä pois, ovat kyllä ystäviä edelleen. Pike toivoisi vielä löytävänsä jonkun kivan ihmisen, se jotenkin innostui taas psyykkisesti normaaleista naisista tämän nettideitin myötä. Aiemmin se oli sitä mieltä, että kaikki rakkaudet ovat väistämättä traagisia. Nyt se uskoo, että tunne-elämältään terveen kumppanin kanssa voisi onnistuakin. Minä en ole ihan yhtä varma asiasta, tässä iässä kaikki hyvät tarjokkaat ovat varattuja tai ne ovat jo liian tuttuja. Parempi olla yksin.
Lopuksi pohdimme vielä sitä, mitä haluaisimme vielä saada aikaiseksi. Minä halusin oppia lisää akvarellimaalauksesta. Maalaaminen tuntui hyvältä. Sain jo värit tottelemaan ilmaisuani, ne eivät sotkeutuneet sutuksi tai karkailleet pitkin paperia. Mutta aina löytyi kohtia, missä huomasi että lisäoppia voisi hankkia. Pike halusi kirjoittaa vihdoin pöytälaatikkoromaaninsa valmiiksi. Romaani kertoi aiemmin onnettomasta rakkaudesta, mutta Pike ajatteli muuttaa sitä niin, että se kertoisi vain keskivaikeasta rakkaudesta.
Olimme juoneet paljon kahvia. Elämämme oli tällä kertaa kolmen suodatinkahvipannullisen mittainen. Päädyimme siihen että olemme keskinkertaisen onnellisia ja keskinkertaisen tyytyväisiä tilanteisiimme. Asiat eivät ole huonosti, toisaalta ne voisivat olla hiukan paremminkin. Tämän elämän kanssa kyllä pärjäisimme taas seuraavaan ikävuoteen saakka.
Tämä kesä näkyy tulevan hiukan kompastellen. Toissapäivänä aamulla meillä Kontulassa tihkutti räntäisiä säämisköitä. Eilen oli aurinkoista, mutta kylmä tuuli kävi luuytimiin saakka. Tänään vaikuttaa lupaavalta, aurinko panee parastaan. Kävin taas tuttuun tapaan maanantaisella aamukahvilla Ärrällä ennen tukitöihin menoa. Tissarin Erja tuli samalla ovenavauksella kanssani. Sillä oli jo todella mahtava kumparevatsa, vauva oli jo iso ja syntyisi kohtapuoliin.
Hämeenheimon Pike ja Lahikaisen Pirjo keskustelivat kiivaasti perussuomalaisista ja etenkin tästä James Hirvisaaren avustajan Helena Erosen nolosta blogikirjoituksesta, missä ehdottettiin hihamerkkejä etnotaustaisille ihmisille ja seksuaalivähemmistöihin kuuluville. Pike sanoi lukeneensa hauskan vastaehdotuksen, missä ehdotettiin, että perussuomalaiset käyttäisivät ruskeaa paitaa, jotta erottaisimme asennevammaiset joukostamme helpommin. Ryynäsen Keijo kummasteli sitä, mihin jamaan tämä eduskuntatyöskentely on meillä mennyt. Eduskunnassa saa olla nykyisin töissä ympärikännissä ja huudella ihan mitä sattuu kännissä tai selvinpäin. Vaikkapa pilkata toisia murteen perusteella. Muissa työpaikoissa joutuisi hoitoonohjautuksi alkoholinkäytön takia tai se johtaisi irtisanomiseen. Myös rasistisista tai syrjivistä huuteluista joutuisi esimiehen puhutteluun. Normaalissa työelämässä moisten pöljyyksien laukominen ei ollut suotavaa. Erja sanoi, että juuri näin sille oli käynyt monta kertaa silloin, kun se oli vielä juonut. Hoitoonohjaus ja irtisanominen oli seurannut juovuksissa työskentelystä. Pikestä oli todella hassua, että nämä meidän edustajamme eivät tajua itse noudattaa maamme lakeja, heidän työnsähän on säätää niitä. Pike sanoi, että sen lukemassa lakikirjassa kiihottaminen kansanryhmää vastaan on kiellettyä ja suomen lait koskevat myös kansanedustajia ja heidän avustajiaan.
Lahikaisen Pirjo ihmetteli, että miksi lait ja säännöt koskevat ylipäätään vain meitä vähäosaisempia. Pirjo totesi, että eivät sen alaiset voi tulla kännissä töihin siivoamaan ilman välittömiä seuraamuksia. Sama koski työpaikkakiusaamista tai rasistisia mölinöitä. Niihin oli ehdoton nollatoleranssi. Miksei sama voisi koskea kansanedustajia, vai onko niillä jotenkin kestävämmät sisuskalut tai mieli, ettei niiden juomisesta tai kiusatuksi tulemisesta tarvitse välittää. Miksi politiikassa saa kiusata työtovereitaan, eikö niiden tulisi olla esimerkkejä meille tavallisille kansalaisille? Tai miksi on suuri yhteiskunnallinen ongelma, jos joku saa huijaamalla toimeentulotukea liikaa hulppeat 16-euroa, kun varakkaiden tuet ovat satojatuhansia kertoja suurempia. Niiden suurten tukien anojien rehellisyydestä harvoin puhutaan. Keijo pohti, että herra Wahlroos ei ole kyllä kieltäytynyt sille maksetuista tähtitieteellisistä maataloustukiaisista ja muista optioista, mutta nyt se olisi poistamassa yhteiskunnan tukia kaikkein köyhimmiltä. Koska sen mielestä on vääristävää, että yhteiskunta maksaa tukiaisia.
Pike muisteli heppua nimeltä Abraham Masslow. Se oli kehittänyt teorian tarpeiden hierarkiasta. Ihmisten tarpeet oli tässä teoriassa aseteltu pyramidin muotoon siten, että alimmaisena olivat ihan perustarpeet, kuten ravinnon ja suojan tarpeet. Niihin me köyhätkin olimme toistaiseksi oikeutettuja, kunnes harra Wahlroos tai joku muu etuoikeutettujen tähtien alla syntynyt torvelo meidät niistä lopullisesti vapauttaa. Wahlroos on taas päässyt Hesariin saakka kertomaan, että hyvinvointivaltiota pitää purkaa lisää. Wahlroosin ihannemaailmassa varmaan orjat tarjoilevat sille päivällisen ja se voi riistää työntekijöitään minkään estämättä ja nauttia estoitta niistä ylisuurista maataloustukiaistaan. Pike palautti keskustelun Masslowiin. Masslowilla oli pyramidisssaan korkeampiakin tarpeita. Seuraavaksi tulivat yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet. Nämä ovat meillä Suomessa jo alkaneet vaudikkaasti vinoutua. On perhesurmia, mustasukkaisuutta ja ties mitä. Kun yhteenkuuluvuus ei toteudukaan vapaaehtoisesti, pakotetaan lähimmäinen yhteenkuuluvuuteen vahvemman oikeudella. Tämän tarpeen jälkeen Masslowilla tulevat arvonannon tarpeet. Nämä meiltä köyhiltä on riistetty onnistuneesti jo miltei kokonaan. Arvoa on vaan omistavalla tai vakituisessa työssä käyvällä kansalaisella. Me köyhät olemme arvottomia. Arvokkuus kyllä jakautuu vielä alaluokkiin: maahanmuuttajat, etniset vähemmistöryhmät, vähemmistöihin kuuluvat seksuaaliset suuntaumiset ovat vähemmän arvostettuja, aliarvostettujen vielä vähemmän arvostettuja alaluokkia. Tämmöinen työtön epämuodikkaasti pukeutuva sinkkulesbo Kontulasta ei ole kovin arvossaan tässä nykymaailmassa.
Lopuksi Masslowin pyramidin huipulla olivat vielä itsensätoteuttamisen tarpeet.Itsensä toteuttaminen on tehty tässä maaimassa hankalalaksi, jos ei siihen ole varaa tai henkistä pääomaa, jota saa käymällä kouluja. Nykyisin koutuksellistakin tasa-arvoa ollaan vauhdilla purkamassa ja vähäosaisuus periytyy tutkimusten mukaan tässäkin asiassa. Sosiaalinen nousu on lopulta aika harvinaista, ja taitaa tulla jatkossa vielä harvinaisemmaksi. Toisaalta toteutan minäkin itseäni maalaamalla akvarelleja. Niiden tekeminen vaatii kyllä jonkun verran rahaa. Materiaalit maksavat paljon. Kirjoittaminen on ilmaista, jos omistaa jo ennestään koneen. Mutta tekemisen sisällön suhteen olen näissä harrastajataiteissa samalla viivala rikkaampien kanssa. Taito pitää sivellintä ei synny rahalla, eivätkä sanat solju vaikka kuinka pukeutuisi muodin mukaisesti.
Pohdimme sitä, että mikä ihmeen vika oli meidän vanhassa hyvinvointivaltiossamme, jossa oli ihanteena tarjota kaikille mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään ja itsensä kehittämiseen kykyjensä mukaan. Masslowin korkeammat tarpeet ovat myös meidän köyhempien tarpeita. Lähdin hiukan alakuloisena tukitöihin, maailma ei vaikuttanut reilulta paikalta. Surullisinta oli se, etten itse voinut vaikuttaa siihen kovinkaan paljoa.
Pääsiäiseksi Kontula perinteisesti hiljentyy. Ostarilla saisi kyllä olutta aamusta iltaan joka päivä, mutta ajattelin viettää perjantain ihan rauhallisissa merkeissä kotonani. Hämeenheimon Pike ja Tissarin Erja tulivat käymään eilen iltapäivällä, viettämään kanssani hiljaista ja pitkää Pitkääperjantaita. Pikellä oli pieni sekarotuinen koiranpentu mukanaan. Pentu oli nimeltään Atalante. Se oli oikeasti Piken nettideitin pentu. Nettideitti, jota ei vieläkään saanut kutsua Piken tyttöystäväksi, vaan nettideitiksi tai "tapailusuhteeksi" lähti pääsiäiseksi junalla pohjoiseen vanhempiensa luokse ja pentu päätyi Piken hoitoon.
Joimme kahvia ja katsoimme tätä pientä 10-viikkoista ihmettä. Koiranpennut ovat siitä viehättäviä, että ne suhtautuvat uteliaasti, luottavaisesti ja hyväntahtoisesti kaikkeen ympärillään. Maailma on niille iso mahdollisuus. Pentu pyöri jaloissamme, me vain tuijotimme sen haparoivia liikkeitä. Pike sanoi toivovansa, että oppisi olemaan maailmassa kuten tämä pentu. Suhtautumaan maailmaan valppaana mahdollisuuksia nuuhkien. Ihmisten luonne on kuitenkin jotenkin erilainen, ainakin meillä aikuisilla. Kun kohtaamme uuden asian monet meistä suhtautuvat siihen epäillen ja torjuvasti. Uudessa ja vieraassa ei piile mahdollisuutta vaan uhka. Jos se ei uhkaa muuta niin hyvin pienistä asioista järkkyvää turvallisuudentunnettamme.
Erja nyökytteli. Se kertoi kaveristaan Annelista, joka on tällä hetkellä hyvin masentunut ja elämänsä kanssa umpikujassa. Erja oli tavannut Annelin kahvilla toissapäivänä. Anneli oli kertonut, että aikoo hakea töitä mutta heti perään arvellut, että ei se kuitenkaan mitään töitä löydä, kun on niin lihavakin. Seuraavassa lauseessa Anneli arveli laihduttavansa, mutta heti perään totesi ettei siitä mitään tule, kun ei harrasta liikuntaa. Sitten Anneli oli pohtinut, josko aloittaisi lenkkeilyn, mutta siitä nyt ei voinut tulla mitään kun ei ollut varaa ostaa kunnon pronaatiotuettuja lenkkikenkiä. Ne olivat kovin kalliita, eikä semmoiseen ollut työttömällä varaa edes unissaan. Erja sanoi olleensa umpiuupunut kuunneltuaan Annelin toivonta tarinointia parin tunnin ajan ja nähneensä jopa painajaisunta, missä mikään ei kerta kaikkiaan onnistunut.
Tunnistin ihmistyypin. Näitä ”mikään ei minulta onnistu”-ihmisiä on useampaa alalajia. Rasittavin versio on semmoinen tyyppi, jolla on oikeasti kaikki hyvin, mutta jonka mielestä asiat eivät ole hyvin, koska aina jollain on asiat vielä paremmin. Näille ei riitä mikään maallinen hyvä tai onni. Ei riitä hyvä parisuhde, työpaikka, ei mikään. Ei edes vertailu niihin, joilla on vielä huonommin. Naapurin miehellä kun on hiukan kalliimpi auto, naapurin lapset kun saivat parempia numeroita koulussa tai naapurin vaimolla oli kalliimpi käsilaukku. Jos oli hyvin köyhä niin ainakin somalit ja juopot ovat aina paremmassa asemassa toimeentulotukea hakiessa. Ihan mistä vaan voi olla tyytymätön. Katselin pentua, joka natusti muovista puruleluaan matolla maaten. Se näytti tyytyväiseltä elämäänsä.
Me ihmiset olemme hassuja olentoja. Osa meistä kuvittelee liikoja omista kyvyistään ja tärkeydestään. Osa taasen mitätöi itsensä, kykynsä ja olemassaolon oikeutensa. Pikellä oli runsaasti kokemusta narsistista ja muista hankalaluonteisista ex-tyttöystävistä, jotka käyttäytyivät kuin maailmanvaltiaat ja kohtelivat muita hirveän huonosti, mutta siitä huolimatta omasivat äärimmäisen herkästi haavoittuvan minuuden. Sitä pientä minuutta ne sitten suojelivat miltei ydinaseisiin rinnastettavin keinoin kaikkea ihan pientäkin uhaksi tulkittavaa vastaan. Pike muisteli jo hymyillen eksäänsä Tuulikkia. Tuulikki oli kokenut kaikki, ihan pienet sivulauseen pilkun paikatkin itseään vastaan suunnatuiksi mitätöiviksi hyökkäyksiksi ja oli raivostunut niistä viikkokausiksi. Erja taas kertoi olleensa väkivaltaisten miesten kanssa parisuhteessa, koska uskoi ettei kukaan voisi oikeasti pitää hänestä. Tämä hakkaaja oli ollut ainoa vaihtoehto, koskaan ei löytyisi uutta miestä tilalle, jos tämä lyöjä huomaisi Erjan arvottomuuden. Näin Erja kertoi ajatelleensa ja juoneensa ahdistukseensa sammioittain alkoholia. Erja totesi, että vielä nykyisinkin heikkoina hetkinä yllätti itsensä ajattelemasta samalla tavalla.
Katsoimme pentua, se järsi edelleen leluaan ja näytti sangen onnelliselta. Sen pentuturkki kiilsi kauniina valoa vasten. Pentu ei mieti onko se liian ruma, liian lihava tai liian laiha, kelpaako se maailmalle. Se oli tyytyväinen, kun se ruokittiin, vietiin ulos ja se sai meidän jakamattoman huomiomme. Maailma oli sille hyvä ja ainutlaatuinen paikka juuri tässä pienessä hetkessä. Josko osaisimme olla itse tyytyväisiä siihen, mitä meillä on. Iloita tästä hetkestä ja siitä, mitä juuri minulle on suotu: paljon ystävyyttä, välittämistä ja turvallista elämää, onnea. Pentu käänsi kylkeä, sulki kauniit ruskeat silmänsä ja nukahti.
Kipaisin taas ennen tukitöitä kahville Ärrälle. Tämä kesäaikaan siirtyminen häkellytti minua niin, että heräsin reilusti kahta tuntia ennen kellonsoittoa enkä enää saanut uudelleen unta. Olen tässä asiassa hiukan epälooginen, sillä minunhan olisi päinvastoin pitänyt nukkua pidempään. Olen kellon suhteen ollut aina hiukan anarkistinen.
Lahikaisen Pirjo manaili kuinka sen kännykkä oli taas menossa rikki. Akku ei enää latautunut ja näppäimet toimivat milloin ja miten niitä huvitti. Oma kännykkäni toimii yhä edelleen, mutta se onkin jo kunnolla vanhentunutta suurikokoista mallia jolla voi ainoastaan soittaa ja lähettää tekstiviestejä. Joskus tuntuu, että mitä uudempi tuote on kyseessä, sen vähemmän aikaa se kestää käytössä. Hämeenheimon Pike sanoi lukeneensa hehkulampusta, joka on palanut jonkun paloaseman katossa jo yli 110-vuotta yhtäjaksoisesti. EU on nyt suuressa viisaudessaan kieltänyt kansalaisiltaan hehkulamput kokonaan näiden suuren energianhävikin vuoksi. Pike pohti, että eikö lamppujen tekeminen kestävyydeltään lyhytikäisiksi ole energian ja muiden luonnonvarojen tuhlausta sanan varsinaisessa merkityksessä. Miksei EU säätänyt samalla lakia tai direktiiviä siitä, että kaikki alle 10-vuotta kestävät lamput kielletään. Kestäviä tuotteita kun osataan muttei haluta valmistaa. Kulutus vähenisi ja samalla yhtiöiden omistajien voitot hupenisivat.
Pirjo mietti, että kuka ostaisi kännyköitä, jos ne kestäisivät niin kauan kuin omani. Hassua oli myös se seikka, että nykyisin kännykkä alkoi tuntua vanhanaikaiselta hyvin nopeasti. Ei ole riittävää että kännykällä voi soittaa ja lähettää tekstiviestejä. Nyt kännykästä pitää voida katsoa nettiteeveetä, lukea päivän lehdet, käydä facebookissa ja tehdä ties mitä. Pirjo kertoi lainanneensa kerran teini-ikäisen tyttärensä kännykkää, missä oli kaikkien edellä lueteltujen ominaisuuksien lisäksi navigaattori, joka kertoi jopa sen, milloin ajettiin ylinopeutta. Mutta tyttö mankui jo uutta, koska sen kännykkä oli ihan epätrendikäs ja vanhanaikainen. Nyt piti saada hieno vaaleanpunainen uusi Nokia Lumia. Tytön kaverit jakautuivat kahteen joukkoon. Toisilla oli I-phone ja ne olivat sitä mieltä, ettei muita puhelimia voinut pitää edes puhelimina. Toiset vannoivat kotimaisuuden ja Nokian nimiin. Kännykällä oli suuri symboliarvo, se osoitti mihin kuului.
Pike tuumasi, että näin kai on laita useimpien nykytuotteiden kanssa. Kännykkämerkki, vaatemerkki, automerkki ja vaikkapa jääkaappimerkki ovat meille merkkejä siitä, mihin kuulumme. Malli ja valmistusvuosi ovat myös tärkeitä seikkoja. Muutaman vuoden vanhalla tuotteella viestii olevansa ehdottoman pudonnut tästä maailman trendivirrasta. Siksi ei ollut väliä, kestivätkö tuotteet pitkään vai eivät. Ryynäsen Keijo kertoi kuulleensa, että printtereihin sai netistä koodin joilla pystyi jatkamaan niiden käyttöikää. Printterit kyllä kestivät tulostaa vaikka kuinka pitkään, mutta niihin oli asennettu jokin systeemi, millä laadukas tulostus lakkasi tietyn tulostemäärän jälkeen. Tällä koodilla pystyi huijaamaan ohjelmaa ja printteri kesti pitkään. En tiennyt oliko tarina totta vai urbaanilegenda, mutta tarina sopi hyvin nykyajan logiikkaan. Tavarat merkitsevät enemmän kuin niiden käyttöä, muuten kai olisi sama minkämerkkisiä vaatteita, kenkiä, autoja, kännyköitä tai kodinkoneita käyttäisimme. Tavarat olivat merkkejä, joilla merkitsimme paikkamme ja arvokkuutemme tässä maailmassa. Erotuimme muista, niistä jotka merkitsivät eri asioita itsellemme.
Ihmissuhteiden kanssa on asianlaita samoin. Ainakin lehtilööppien perusteella. Puolison tai seurustelukumppanin piti olla edustava, näin saimme lukea lehdistä päivittäin. myös vastinparit rikas mies-kaunis nainen, älykäs mies-älykäs, mutta miehensä uraa kaikin keinoin tukeva nainen olivat sallittuja. Suosittuja olivat myös ammatilliset vastinparit. Taiteilijapariskunnista oli tehty tutkimustakin. Tämän valossa en ihmettele, että olen edelleen sinkku. Minulla kun on nämä kirppikseltä hankitut nyppyläiset Adidasverkkarit ja epämuodikas kampaus. Huonot vuositulot ja ei niin kovin kaunis naama kruunaavat epämenestystekijät parisuhdemarkkinoilla. Osin tietenkin meillä syrjäytyneillä on ihan omat parisuhdemarkkinamme, joten tilanne ei ole aivan toivoton. Päihteidenkäyttäjät löytävät usein toisen kaltaisensa ja työtön toisen työttömän.
Meillä lespoillakin, aivan samoin kuin heteroillakin on nähtävissä selkeitä luokkaeroja, vaikka sosiologien lempihokema tuntuukin olevan luokkayhteiskunnan häviäminen. En edes tunne kovin montaa yli 30 000 euroa vuodessa tienaava lespoa. Ehkä joku nuoruuteni eksistä saattaa olla taloudellisesti menestynyt, en tiedä. Kyllä meillä on olemassa ainakin ryysyköyhällistö ja luulen, että meidän köyhimpiin kuuluvien lesponaisten määrä on nykymenolla vain kasvussa. Kaikki köyhät kun tuntuvat vaan ennestään köyhtyvän. Elämme silti samassa maailmassa rikkaiden ja hyvin pärjäävien lespojen kanssa, mutta erotumme toisistamme emmekä ole toistemme kanssa juurikaan tekemisissä. Maailmamme, tämän pienen vähemmistön maailma rakentuu vielä eri kerroksista, jotka harvoin kohtaavat ystävällisissä ja myötätuntoisissa merkeissä. Ei minua ole koskaan tullut kukaan kovin varakas lespo lähestymään edes kaverillisessa tutustumismielessä. Nyppyläverkkarit ovat varmaan oiva varakkaiden- ja menestyneiden karkotin.
Maailma on kumma paikka. Ihminen päällystää itsensä vaatteilla ja ympäröi itsensä tavaroilla, joilla viestii mikä ja kuka hän on. Ei riitä että olet, sinun pitää olla jotain ja se osoitetaan erilaisilla merkkituotteilla. Kuten näillä nyppylöille kuluneilla kirppisverkkareilla. Niillä ei ole asiaa suihkuseurapiireihin eikä taloudelliseen tai poliittiseen valtaeliittiin. Hyvä niin, sillä ei niiden omistajalla sinne halua olekaan. Kontulan Ärrän kioskiparlamentin aamukahvikokoukset ovat riittäviä meille epämuodikkaille rouva ja herra nobodyille Kontulasta. Toisaalta olisi outoa jos tyylikäs minkkiturkkirouva kunnioittaisi Ärräämme aamukahvilla. Elämme erillämme, emme kohtaa emmekä edes tiedä toisistamme. Ja silti asumme samassa kaupungissa.
Kokoonnuimme taas aamukahville Ärralle. Kevät on selkeästi tuloillaan, mustarastaan laulua oli jo kuultu meillä Kontulassakin. Kinokset ovat pienentyneet niin, että sulaa maata oli näkyvillä enemmän kuin lumen peitämää. Kohta varmaan tulisivat ensimmäiset leskenlehdetkin näkyviin.
Ryynäsen Keijo oli silminnähden pahantuulinen. Keijo kertoi käyneensä poikansa luona. Keijolla oli omillaan asuva aikuinen poika, joka oli työtön. Poika ei saanut työmarkkinatukea, koska ei ollut hakenut opiskelemaan riittävän moneen paikkaan. Poika tiesi täsmälleen, mihin oppilaitokseen halusi, mutta ei ollut päässyt ensimmäisellä kerralla sisälle. Se oli jäänyt muutaman pisteen päähän opiskelupaikasta. Töitä se ei ollut saanut, koska työkokemusta ei ollut. Keijo oli koettanut auttaa poikaa hakemaan toimeentulotukea sosiaalitoimistosta. Sosiaalivirastossa on juuri ollut suuri organisaatiouudistus, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että kukaan ei tiedä mistään mitään. Keijo kertoi saaneensa neuvon, että netistä katsotaan kenelle sosiaalityöntekijälle pitäisi varata aika ja sitten soitetaan määrättynä soittoaikana ja varataan käyntiaika. Keijo kertoi soittaneensa monta kertaa. Ensimmäisellä kerralla sosiaalityöntekijän puhelinaika loppui Keijon kuunnellessa varattu-ääntä. Toisella kertaa vastasi nauhoite työntekijän olevan paikalla seuraavan kerran seuraavan viikon tiistaina. Kolmannella kerralla eli tiistaina, nauhoite kertoi työntekijän olevan paikalla vasta seuraavalla viikolla. Keijo oli kiukkuisena soittanut viraston infonumeroon, missä neuvottiin katsomaan netistä oikea työntekijä ja soittamaan tälle puhelinaikana ja varaamaan aika.
Keijo kertoi kuulleensa, että sosiaalivirastoon oli tulossa ensi vuonna uusi suuri organisaatiouudistus. Kaupunki yhdistäisi sosiaali-ja terveysvirastot. Se varmaan tarkoittaisi käytännössä sitä, että toimeentulotukea ei enää saisi mistään. Köyhyydestä tehtäisiin lääketieteellinen ongelma ja lääkäri kirjoittaisi pitkäaikaistyöttömille jotain rauhoittavaa lääkettä, että olisimme hiljaa emmekä mankuisi maallisen hyvän perään. Vaihtoehtoisesti soittaminen ja ajan varaaminen tehtäisiin vieläkin hankalammaksi. Puhelinlaskuja kun ei huomioitu menoksi toimeentulotukea laskettaessa, köyhällä ei olisi kovin montaa kertaa varaa jonotella puhelimessa. Saati sitten käyttää internettiä muualla kuin kirjastossa ilmaiseksi.
Tissarin Erja nyökytteli. Se kertoi aina varaavansa seuraavan käyntiajan paikan päällä. Erja oli sekä lastensuojelun että toimeentulotuen pitkäaikainen asiakas. Koska Erja odotti vauvaa, niin sille oli asiointi tehty jotenkin helpommaksi. Osittain Erja koki että huolenpito johtui kontrollista vauvan takia, mutta Erja ei pitänyt sitä pahana asiana. Juomisen lopettaminen ja kuivilla pysyminen ei ollut helppoa. Joskus siitä vaan tuntui, että sossut puhuivat eri kieltä. Ne puhuivat usein asioista, joihin Erjalla ei ollut ollut ikinä elämässään varaa. Kodin hankinnoista, tavaroista, vaatteista itselle ja vauvalle, lomista ja muista oudoista asioista. Ei niitä toimeentulotuella kukaan voisi ajatella hankkivansa. Sossu puhui vierasta kieltä, käytti kummallisia sanoja ja edusti outoa, tavaroiden ostamiseen kykenevää maailmaa. Erja suhtautui silti sossuunsa nykyisin myötätuntoisesti. Parhaansa se yritti, oli vaan niin outo ja tätimäinen, tuumasi Erja. Itse en onneksi joudu asioimaan sossussa. Normaaliolosuhteissa etuuteni pyörivät juuri sillä tasolla, ettei normivajetta pääse syntymään.
Hämeenheimon Pike pohti, että kohta taas saamme lukea lehdestä Björn Wahlroosin lausuvan jotain asiantuntevaa köyhyydestä. Kuinka köyhien lyhyempi eliniänodote on köyhien oma vika, mitäs elävät niin epäterveesti, tai kuinka köyhyys on köyhien oma vika, mitäs ovat köyhiä. Olemme kertakaikkisen laiskoja ja saamattomia, ansaitsemme kurjan elämämme ja Alepan roskiksesta dyykatut herkkulounaamme. Wahlroos on lausunut joskus, että sosiaalitukia pitäisi ennestäänkin pienentää, koska ne eivät tällä nykyisellä tasolla kannusta riittävästi työntekoon. Voisihan tuo Nalle itse ensin pienentää maataloustukiaismiljoonansa ja elää normaalin työmarkinatukilaisen tuloilla edes hetken, niin kokisi tämän kannustavuuden vajeen ihan omakohtaisesti. Luin viime viikolla artikkelin tutkimuksesta, missä todettiin siivoojien olevan arvokkaampia kuin pankkiirien. Pankkiirit kun tekivät rahassakin mitattuna paljon enemmän vahinkoa työpanoksellaan, siivoojan tulos jäi plussalle. Nalle Wahlroos on tästä aika hyvä esimerkki.
Olen varmaan Wahlroosille kauhistuksen perikuva. Syrjäytynyt, ruma ja työtä tarkoituksellisesti vieroksuva lespo, joka asuu kaupungin vuokratalossa epämuodikkaassa lähiössä. Minulla on verkkareissani nyppyjä, joista näkee, että ne eivät ole kovin uudet. Leikkaan tukkani epämuodikkaaseen malliin itse, koska minulla ei ole varaa eikä halua käydä kampaajalla. Enkä halua mennä työelämään polttamaan itseäni loppuun toista kertaa, jotta joku rikastuisi työpanoksellani. Jos vielä ikinä palaisin normaaliin työelämään, pitäisi sen työn olla jotenkin eettisesti hyväksyttävää ja edistää hyviä asioita maailmassa . Wahlroosille tai muille vastaaville tunnekuolleille pankkiireille en työni lisäarvosta halua lahjoitaa senttiäkään.
Kontula on herännyt kevääseen. Lumet alkavat sulaa ja aamuisin on mukavan valoisaa, joka saa ainakin minut virkeämmäksi ja seurallisemmaksi. Kävin taas aamukahvilla Ärrällä ennen tukitöihin menoa. Tukitöiden parhaita puolia on lyhennetty työaika, joka sallii pitkät venytetyt aamuiset kahvihetket Ärrällä. Joskus on kertakaikkiaan pakko jäädä keskustelemaan asiat loppuun saakka, kun pohdinnan aihe on hyvin mielenkiintoinen.
Ryynäsen Keijo kertoi, että Jammu Siltavuori oli heittänyt lusikan nurkkaan muutama päivä sitten. Tämä Veikko "Jammu" Siltavuori oli vuonna 1989 napannut mukaansa kaksi pikkutyttöä naapurikaupunginosasta Myllypurosta ja surmannut heidät. Jammu Siltavuori ei varmaankaan ollut eläessään kovinkaan monen ihmisen mielestä mukava tyyppi. Jammu asui vankimielisairaalassa elämänsä loppuun saakka ja kuollessaan hän oli pahasti dementoitunut. Siltavuorella oli itsellään ollut vaikea lapsuus. Vanhemmista ainakin isä oli ollut alkoholisti. Jammua oli pahoinpidelty kotona ja toiset lapset kiusasivat häntä haisevien vaatteiden vuoksi. Tissarin Erja oli kauhuissaan koko puheenaiheesta. Erja tunsi piston sydämessään, se itse oli juonut aiemmat lapsensa sijaiskoteihin. Nyt Erja oli raittiina ja pitkällä raskaana. Ajatus siitä, että joku on voinut surmata pikkutyttöjä vailla omantunnontuskia oli Erjasta kammottava.
Hämeenheimon Pike pohti, että miksi kauhistella Jammu-sedän tekemisiä, kun päivittäin aikuiset miehet jahtaavat pikkutyttöjä netissä. Pike kertoi juuri lukeneensa jutun siitä, kuinka toimittaja tekeytyi alaikäiseksi tytöksi netissä. Toimittaja sai heti suorasukaisia rivoja ehdotuksia miehiltä, jotka etsivät netistä alaikäistä ja kokematonta seuraa. Pike sanoi että sitä oli oksettanut lukea tätä ”neidonmetsästäjät” -artikkelia. Miehet olivat ehdotelleet suoraan ja kainostelematta erilaisia tapoja olla seksuaalisessa kanssakäymisessä tälle toimittajalle, jota olivat luulleet alaikäiseksi ja seksuaalisesti kokemattomaksi. Pahinta jutussa Piken mukaan oli ollut se, että nämä miehet eivät olleet mitään kummajaisia, Jammu Siltavuoria, vaan pelottavan tavallisen oloisia miehiä. Jollakin oli ollut jopa oma perhe, vaimo ja lapsia. Keijo pudisteli päätään, sitä nolotti pienen hetken olla mies. Keijo puolustautui, ettei se tuntenut kavereistaan edes raksatyömiehistä ketään, joka olisi kehdannut moista edes puhua. Saati tehdä.
Tapolan Tarja sanoi, ettei sekään tuntenut ketään miestä joka avoimesti kehtaisi sanoa jahtaavansa pikkutyttöjä. En minäkään tuntenut. Eikä Pike eikä Erja. Kukaan tuntemistani heteromiehistä ei kehdannut edes tunnustaa käyneensä thaihieromossa, joita ainakin Kallion kaupunginosassa oli miltei joka korttelissa. Tarja totesi, että kyllä naisetkin harrastivat maksullisia miehiä nykyisin. Telkkarista oli joskus tullut ohjelma siitä, kuinka keski-ikäiset naiset matkustivat Gambiaan etsimään miehiä palvelukseensa. Pike totesi tähän, että me lespot emme matkustaneet minnekään emmekä käyneet thaihieromoissa tai muualla Gambioissa maksullista seksiä harrastamassa. Jos joku olisi niin tehnyt, se olisi niin ennenkuulumatonta, että varmaan kyseinen nainen pitäisi viedä Auroran psykiatriseen sairaalapäivystykseen tarkistettavaksi, että onko sillä kaikki ruuvit tallella. Olin samaa mieltä Piken kanssa, mutta en usko, että tämä välttämättä johtuu meidän lespojen henkisestä ylevyydestä, vaan maailman rakenteista. En tiedä, luulen.
Keijo mietti, että tässä kaikessa on varmaan pohjimmiltaan kyse siitä, että ihmisellä on omituinen tarve alistaa toinen ihminen. Kun seksistä maksetaan tai haetaan hirveän nuorta kumppania, on valta toisella miltei täydellisesti. Asiakas saa maksusta mitä haluaa eikä lapsi- tai nuori osaa vaatia oikeuksiaan. Toisen ihmisen tarpeista ei tarvitse piitata, on vain suuri minä ominen haluineen ja tyydytyksineen. Erja kuunteli kauhistuneena. Pike ihmetteli että kuinka kukaan voi, pystyy tai haluaa tehdä tuommoista. Tarja sanoi, että kyllä se periaatteesta voisi hakea miehen Gambiastakin, mutta kun niiden kanssa olisi hyvä tulla muutenkin juttuun. Kun se ihminen ei ole pelkkä keho tai seksiakti kumminkaan. Mitä siitäkin tulisi, jos tämmöinen hiukan pyöristynyt keski-ikäinen nainen hakisi timmissä kunnossa olevan komean mustan miehen sieltä. Ei se oikein tuntuisi muulta kuin rahalla hankitulta itsepetokselta, tuumasi Tarja.
Pike vaahtosi, ettei se voinut edes käsittää miten joku halusi harrastaa maksullista seksiä. Piken mielestä moinen oli ihmisen esineellistämistä ja se oli ristiriidassa kaiken sen kanssa mihin se uskoi. Tarja sanoi ajattelevansa, että silloin kun homma on aidosti vapaaehtoista, niin mikäs siinä. En tiedä itse mitä ajattelisin. Luulen, että ongelma on maailmassa. Ajatellaan ihmisen olevan kaupan, toinen ihminen on väline minuuksien toteuttamiselle piittaamatta kohteen tunteista. Kunhan on rahaa tai valtaa suhteessa toiseen ihmiseen. Minua ja Pikeä eivät kiinnosta edes kauhean paljon itseämme nuoremmat naiset. Useinmiten kun tasa-arvoinen suhde on paljon hankalampi ikäeron ollessa suuri. Emme halunneet olla alistajia, mutta emme myöskään äidin korvikkeita tai terapeutteja kasvukipuihin näille emoa vailla oleville morsiankanditaateille.
Pike oli ehdottomasti sitä mieltä, ihmissuhteiden tulisi olla tasapuolisia. Usein se itse vaan oli epäonnistunut suhteissaan, koska jostain syystä se veti puoleensa psyykkisesti epävakaita persoonia, jotka olivat koetaneet määräillä tai alistaa sitä. Mutta aina se itse oli yrittänyt olla reilu, kärsivällinen ja tasa-arvoinen. Maailma tapahtumineen ei vaan aina ollut mennyt sen kohdalla kovin hallitusti. Keijo joi kahvinsa loppuun ja totesi lähtiessään, että sen vaimo oli ihan riittävän hyvä ihminen sille ihan vapaaehtoisesti. Minäkin lähdin metrolla matkaamaan kohti tukityötä. Mietin, että mistä tulevat nämä kaikki Jammu Siltavuoret, miehet jotka haluavat alaikäisiä tyttöjä tai tyypit jotka käyvät thaihieromoissa. Jossakin kodissa, päiväkodissa ja koulussa heitä tänäänkin kasvaa, pojista miehiksi. Ja tasa-arvon nimessä uskon, että valitettavasti me naiset emme tule olemaan mitenkään pyhimyksiä tässä kysymyksessä tulevaisuudessa.
