104.178 members 5.300 online
Log in Become a member
Qruiser
MidoSweden
Instagram and…
Blogg
London 12/19
Candy Bar, Soho
Gaymap
Douglas 12/19
G&D's Nightclub
Gaymap
London 12/19
Trash Palace
Gaymap

blog.qruiser.com
I blog on Scandinavia's largest gay and queer-community site, Qruiser. Be a member too!
Vietän aikaani hengailemalla Ärrällä kavereiden kanssa. Me käydään usein myös laulamassa karaokea. Tykkään seurata maailman menoa, pohtia ja ajatella. Olen tämmönen syvällinen pitkäaikaistyötön Kontulasta.
Woman, 49, Uusimaa/Nyland
 
Latest entry
Calendar
«
Mon Tues Wed Thurs Fri Sat Sun
1 2 3 4 5 6 7
8 9 10 11 12 13 14
15 16 17 18 19 20 21
22 23 24 25 26 27 28
29 30 31
Widgets
Statistics
Blog id: 2303

Siniristilippumme

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)
Aamut ovat nykyisin aina kuin mustavalkofilmille kuvattuja hautajaiskuvia. Ärrän sinikeltaväritkin näyttivät tässä säässä surullisen harmaalta. Vaikka harmaassa pitäisi olla ainakin väriopillisesti mukana kaikien värien häivä, jotenkin lannistavassa ilmiasussa tämä alkutalven tunnusväri onnistuu itsensä brändäämään. Kaikessa harmaudessaankin sunnuntainen Ärräkahvi houkutti heräämään ja olemaan sosiaalinen eilisen illan itsenäisyyspäivän kiivaasta  juhlinnan seuraamatta jättämisestä huolimatta.

Hämeenheimon Pike puhui jo kiihkeästi käsiään heilutellen eilisestä anarkistien "Luokkaretki lähiöst linnaan"-mielenilmauksesta. Innostuessaan Pike ottaa ilmaisuunsa sanomisensa vakuudeksi mukaan hurjan huitomisen.  Pike kertoi, että  anarkistit olivat riehaantuneet vuosien tauon jälkeen osoittamaan mieltään itsenäisyyspäivänä. Paikkoja oli rikottu, lippuja oli poltettu ja poliisin kanssa nujakoitu oikein urakalla. Kauppisen Kaijalta ei moiseen irronnut yhtään sympatiaa. Riehuvia nuoria yhtä kaikki, autojakin oli kuulemma hajotettu ja näyteikkunoita viskelty rikki. Kaijaa harmitti myös siniristilippujen polttaminen. Se tuntui Kaijasta erityisen pahalta, loukkasi jotenkin pyhänä pidettyjä asioita.

Ryynäsen Keijo sanoi, että sen poika oli ollut siellä anarkistien mielenilmauksessa mukana. Poika oli aktivoitunut poliittisesti ja löytänyt anarkismin  jo jokin aikaa sitten. Poika oli kertonut Keijollekin, mitä he tällä temppauksella ajavat takaa, mille epäkohdille tämä oli kritiikkiä. Osa  oli Keijostakin ihan hyviä asioita, kuten  rahavallan ja vallitsevan ahneuskapitalismin kritiikki, ihmisoikeuksien tärkeys ja niin edelleen. Keijo oli monista asioista poikansa kanssa samaa mieltä, mutta  rankasti eri mieltä siitä saavutettaisiinko tällaisella riehumisella mitään muuta kuin mellakkapoliisien määrärahan korotus. Epäilen Keijon olevan oikeassa: ei kapitalismi valitettavasti vapise ja ihmisten välille kasva tasa-arvoa, vaikka anarkistit kuinka rikkoisivat pari näyteikkunaa ja  nujakoisivat kypäräpäisten mellakkapoliisien kanssa. Tai polttaisivat niitä lippuja.

Pike huomautti, että anarkistien riehuminen kyllä aina huomioidaan, mutta uutisoinnin taso olisi voinut olla jo hiukan korkealentoisempaa . Ylen uutislähetyksessä oli paikalla ollut värisevä-ääninen nuori nainen joka kummasteli rumpujen pärinää ja rakettien pauketta. Ei poloinen toimittaja kauhultaan kyennyt sanomaan yhtään mitään järkevää ja analyyttistä, edes sitä pakollista "eriarvoisuuden kasvu ajaa nuoret riehumaan"-lausetta. Epäilen vannoutuneena kyynikkona, että mellakat tulevat jatkumaan, kunnes viimeinen pala Suomea on myyty kansainvälisille yrityksille ja ainoa viranomainen, joka enää saa julkista rahoitusta on mellakkapoliisi. Sitäpaitsi mellakkapoliisi reagoi anarkisteihin joka tapauksessa, tekivät he pahojaan tai eivät. Ainakin viime vappuna saimme ihan omin silmin seurata sitä, että pelkkä anarkistina olo riitti poliisin toimiin. Ei tarvinnut edes riehua.

Minua kummastutti koko tämä itsenäisyyspäivän vieton synkkyys ja sotaisuus. Liput liehuvat ja panssarivaunut jyrisevät sotilaiden saattamina paraateissaan. Lopuksi lauletaan sanoituksiltaan mielipuolisia lauluja jonkun lipun puolesta elämisestä ja kuolemisesta. Kieltäydyn kyllä tästä kunniasta. On asioita, jonka puolesta voisi ajatella elävänsä ja kuolevansa, mutta tuommoinen kangasrätti se ei kyllä olisi. Kaija huomautti että se lippu on elämää suurempi symboli, jonka vuoksi isovanhempamme taistelivat. Epäilen että isoisäni Sulo Armas meni sotaan, koska käskettiin eikä minkään kangaspalan vuoksi. Osittain hän varmaan myös halusi puolustaa perhettään, pientilaansa ja vähäistä omaansa. Hän osallistui koska täytyi, siitäkin huolimatta että hänen vanhin isoveljensä oli ystävällisesti ammuttu muutama vuosikymmen sitten Tammisaaressa sisällissodan voittaneiden valkoisten toimesta. Ei hän kertonut koskaan kovin innostuneesti sodasta eikä pitänyt sotaa millään tavalla järkevänä tapana ratkaista konflikteja. Hänestä tuli sodan jälkeen vannoutunut diplomatiaan uskova rauhan mies.

Kummastelin ääneen, että miksi ihmeessä me sytyttelemme itsenäisyyden kynttilöitä aina veren maku suussa. Voisimmehan juhlia vaikkapa oivia taitojamme diplomatian saralla. Olemme tuon suuren ja mahtavan itänaapurimme kanssa pystyneet elämään rauhassa näinkin pitkään. Ja Suomella on ollut jopa osaamista muille jatettavaksi näissä rauhanasioissa. Saattaisi toki olla niin, että puku päällä ja salkku kädessä marssivat diplomaatit eivät näyttäisi niin juhlavilta kuin nämä telaketjujaan kolistevat panssarivaunut. Ahtisaaren Mara rauhannobelistina lönköttelisi hitaasti Helena Rannan kanssa kulkueen etunenässä ja kansa heiluttelisi lippujaan. Siniristilippujen seassa voisi olla kauniita rauhanlippuja. Tämä ei tarkoittaisia ettenkö tai ettemmekö kunnioittaisi veteraanien panosta, he eivät saaneet valita. Me voisimme jo valita rauhan sotaisuuden sijaan. Valinnanvapauden tässä ja monessa muussakin asiassa nämä veteraanit aikoinaan meille mahdollistivat.

Miten tämä siniristilippukin on kuin salaa kytkeytynyt väkivaltaan. Pike huomautti, että samoihin aikoihin, kun anarkistit riehuivat mellakkapoliisien kanssa, järjestivät Suomen kootut uusnatsitahot oman kulkueensa. Siitä vain ei juurikaan uutisoitu, tai jos uutisoitiin niin sen mainittiin neutraalisti olevan  reipashenkisen isänmaallisen korkeintaan ihan vähän vaan ”äärioikeiston” järjestämä. Piken mukaan esimerkiksi Iltalehti osoitti tässä suurta jornalistista laiskuutta tai vaihtoehtoisesti äärimmäistä puolueellisuutta. Järjestäjätaho ja järjestäjien ja esiintyjien nimet kun viittasivat kaikki Suomessa toimiviin uusnatsistiin tai muihin äärimmäisen fasistisiin oikeistojärjestöihin.

Yksi pääjärjestäjistä ja tilaisuudessa puhujaksi ilmoitettu  on netissä omalla nimellään kommentoidessaan eräitä epämiellyttäväksi kokemiaan tahoja kertonut, että heillä on zyklon B:t jo valmiina. Tämä ei nyt sitten ilmeisesti huolestuta ketään, ainakaan lehdistöä. Minusta anarkistien paikkojen rikkominen on yksinkertaisesti typerää ja turhaa, mutta tämä uusnatsisimin salliminen ja arkipäiväistäminen on jo kamalaa ja pelottavaa. Huomautin Kaijalle, että juuri nämä tyypit kantavat sitä Kaijan pyhänä pitämää siniristilippua ylväänä ja hakkaavat meikäläisiä ja maahanmuuttajia kun vaan  natsitervehdyksiltään kerkeävät. Samat kammottavat tyypit olisivat valmiit kaasuttamaan hengiltä minut, kaikki homokaverini, naapurin Muhamedin perheen ja kaikki muutkin epämiellyttävinä pitämänsä tyypit. Minulle suomenlippu virittääkin tämän vuoksi ylevien tuntemusten sijaan "juokse pakoon, jos vielä ehdit" -reaktion. Sen verran useasti on tullut näihin tervehenkisiin pilottitakkisiin lipunkantajiin törmättyä.

Pikeä kummastutti poliisin jatkuva kömmähtely näiden äärioikeistolaisten toimien tutkimisessa. Pike uskoi, että kyllä poliisi on tienyt pitkään ketkä olivat Prideiskun takana, ketkä hyökkäsivät Dan Koivulaakson kimppuun Oulussa, Jyväskylän kirjastoepisodin syylliset ja ketkä ovat monen muun oikeisto-orientoituneen väkivallanteon takana. Olisi tietenkin suotavaa että niihinkin puututtaisiin yhtä suurella tarmolla kuin näiden anarkistien riehumiseen. Jostain syystä näin ei juuri tässä ajassa tunnu tapahtuvan. Se jos mikä, on huolestuttavaa. Niin huolestuttavaa, että voisin rukoilla olevani väärässä.

Kaija sanoi, ettei hän tuommoisesta pidä. Ei suomalaisuus tarkoita toisten uhkailemista. Eikä lippu tai isänmaallisuus ole äärioikeiston omaisuutta. Pike nyökytteli. Olin samaa mieltä. En halua Suomea, jossa natsit marssivat avoimesti pelkoa kylväen lippuamme kantaen, uhkailevat netissä kaasuttamisella ja tappamisella ja kukaan ei puutu. En halua myöskään Suomea jossa rikotaan porukalla paikkoja minkään, hyvän tai huonon asian puolesta. Kaikki me mahdumme tänne, kaikki me täällä asuvat voimme olla suomalaisia tai sellaisiksi tulla. Ääriliikehdintään, niin anarkistien mutta etenkin myös fasistisen äärioikeiston tekemisiin on puututtava. Saimme juuri tasa-arvoisen avioliittolain läpi: se oli pitkästä aikaa hetki, jolloin tuntui perinpohjaisen hyvältä olla suomalainen. Minun isänmaani voi ja sen tuleekin olla tasa-arvoinen, turvallinen ja suvaitsevainen.

Comments (0)  
 Report  

Jamesin, Päivin ja Tertun paha päivä

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)

Sunnuntaisessa aamutihkussa kävelin vaihteeksi suhteellisen onnellisen oloisena kohden Ärrää. Perjantaina kun tapahtui ihme: pääsin olemaan voittajien puolella,  tasavertainen avioliittolakiäänestys päättyi menestyksekkäästi 105-92. Suomi eteni sivistyksen tiellä pari pientä askelta. Minä etenin miltei puhkikuluneilla lenkkareillani lätäköitä väistellen. Ne eivät enää olleet yhtään pohjistaan vedenpitävät. Mikään ei kestä ikuisesti, kirpputorilenkkaritkaan. No, kohta olisi sairaspäivärahapäivä ja voisin etsiä itsepalvelukirppikseltä uudet käytetyt linttaan astutut lenkkarit.

Hämeenheimon Pike ja Lahikaisen Pirjo jo odottelivatkin minua. Pirjo onnitteli heti kättelyssä, nyt voisin olla tasa-arvoisesti menemättä avioon, ikuinen tasa-arvosinkku. Tässä iässä kun kumppanin löytyminen on todennäköisyydeltään samaa luokkaa kuin sen merkittävän ja miltei yleisen tapahtuman, että sattuisi saamaan meteoriitin päähänsä letkajenkkaa tanssiessaan. Tai löytyihän niitä rouvaehdokkaita, muttei kovin soveliaita. Etenkään jos ei jaksanut istua ihan joka päivä aamusta iltaan pubissa tai seurata muuten vain paranoidisista harhoistaan pöpisevää mustasukkaista morsianta. Kiitin Pirjoa kunniasta, hyvältähän tämä tuntuu: tasa-arvoisesti sinkku. Koen aidosti, että minunkin ihmisoikeuteni kuten monien muidenkin, etenivät tässä suuren harppauksen. Vaikka en avioituisikaan niin olisin kelvollinen sen tekemään. Pike hihitteli, että nyt vaan kiltisti menisin lenkkareiden ostoon kirpputorille, niin voisimme mennä mummolaaksoon juoksemaan naisten perässä. Näillä risoilla ei ehkä kannattaisi. Voisi askel livetä.

Pirjo kertoi ihmetelleensä, miksi ihmiset eroavat kirkosta tämän asian takia. Tai ainakin julkisuudessa on esitetty syyksi, että ihmiset paheksuvat arkkipiispa Kari Mäkisen homomyönteiseksi tulkittua kannanottoa ja siksi eroavat kirkosta. Terttu Savola niminen uskonnollinen hihhuli/poliitikko Espoosta on perustanut "Köyhien asialla" -nimisen puolueen ajamaan omaa asiaansa. Tämä Terttu on sitä mieltä, että Mäkinen on sielunvihollisen palkkalistoilla kun puolustaa homojen oikeutta olemiseen ja Mäkinen tulisi siksi heti erottaa. Minusta Terttu voisi kyllä heti vaihtaa puolueensa nimen. Köyhänä en pidä yhtään siitä, että minua muka edustaisi tuommoinen ahdasmielinen muita rienaava ihminen. Tertulla on mennyt muutama sosiologinen  perusasia aivan ohi aivolohkojen havainnointikeskusten. Köyhien etu kun on aina ollut mahdollisimman suuri yhteiskunnallinen tasa-arvo eikä kenenkään sortaminen. Ja Mäkinen ei edes erityisen vahvasti puolustanut tasa-arvoista avioliittolakia, vaan osoitti ymmärrystä molempiin suuntiin. Hän teki sen kumminkin niin, että kerrankin saaattoi tulkita, että kirkko asettui sorretun puolelle. Lisäksi me köyhät emme todellakaan toivo Terttua tai ketään hänen kaltaistaan vallan kahvaan. Fundamentalistiset hullut eivät ole köyhän asialla vaan ihan oman kuntoumisensa. Joten Terttu, hoida vihasi ja fobiasi muutoin kuin meidän nimissämme.

Pike taas sanoi ihmetelleensä Hirvisaaren pariskunnan itkupotkuraivareita. James puhkuu vihaa kun sen absurdisti määrittelemättä jätetty "pyhä" on varastettu. Ja Merja-heterovaimo komppaa, ettei tullut tasa-arvoa vaan kiukku. Nyt on molemmilla viimeisetkin ruuvit irronneet totesi Pike. Pike kertoi käyttäneensä ihan muutaman tovin pohtiessaan tätä Hirvisaarten kokemaa sortoa. Pike ei ollut löytänyt minkäänlaista edes löyhästi sovellettavaa loogista tai filosofista perustelua Hirvisaarten kokemalle vääryyden tunteelle. Pike pohti, että Jamesin täytyy  ajattella kutakuinkin näin: Luokkakaverini Piia sai opettajalta omenan. Minusta se tuntuu pahalta, koska aiemmin olin ainoa koko koulussa, jolla oli omena. Vaikka Piia aikoo syödä vain oman omenansa eikä aio pölliä pikku-Jamesin omenaa, Jamesia ketuttaa ihan yli äyräiden. Pikku-James hermostuu kovin, koska ei olekaan enää se etuoikeutettu miksi on itse itsensä määritellyt, vaan Piia on myös tasavertainen omenan omistaja. Piia on Jamesin mielestä tyhmä hörökorvainen työläislapsi joka voisi omenan sijaan syödä kynsiään. James tukeutuu ainoaan osaamaansa pettymyksen käsittelykeinoon eli saa itkupotkuraivarit ja alkaa suoltamaan maailmalle pyllykakkajuttujaan. Ja heterovaimo komppaa.

Huomaan itse olevani kohta jonkinsortin henkisessä parisuhteessa Päivi Räsäsen kanssa. Sen verran usein  ajattelen häntä nykyisin. Päivikin  on hiukan huono kestämään pettymyksiään. Päivi  kävi tappion koettuaaan itkemään, että Alexander vasta tekikin tuhmasti, kun oli eri mieltä. Ja tuhmuli-Alexander vielä kertoi sen julkisesti ennen äänestystä. Päivi suuttui siitä ja kostoksi perui erouhkauksensa. Päivihän oli aiemin uhannut totisesti jumalan nimeen lähteä hallituksesta, jos tasa-arvoinen avioliittolaki etenee. Päivillä taitaa kumminkin olla joku kiintymyssuhde ministerin jakkaraansa ja ei siksi nyt viitsisi mistään huolimatta erota. Sitäpaitsi eroaminenhan voi olla synti, ainakin avioero on. Tosin nykypäivinä ei voi olla varma, kun kaikenmailman homotkin kohta eroavat, että mikä eroaminen tässä nyt sitten on synti taikka ei. En ole varma kumpi hetki koittaa aiemmin, Jeesuksen uusi tuleminen vai Päivin ensimmäinen lähteminen.

Oinosen Penttiä oli ihan alkuun harmittanut jo eduskunnan seinään heijastettu sateenkaari. Se kuulemma häpäisi eduskunnan arvovallan. Hiukan tarkoitushakuista argumentaatiota herralta joka itse aiemmin on rinnastanut homoseksuaalit eläimiin sekaantujiin ja kieltäytynyt menemästä itsenäisyyspäivän linnanjuhliin tanssimaan kun homotkin voivat siellä tanssia. Päättäjillämme taitaa olla hyvä käytös ja sitä myöten oma arvovalta hukassa. Onneksi Pentti nyt on luvannut mennä metsään pohtimaan eroaako kirkosta vai ei. Toivon Pentille oikein pitkäksi venyneitä ja antoisia ajatteluhetkiä. Jos Pentiltä lopppuvat ajatukset kesken, niin suosittelen kutsumaan samaan retriittiin puoluetoverinsa Hakkaraisen. Yhdessä on kiva ihmetellä  yön ja päivän suhdetta ja mahdollisuutta niiden vaihtamiseksi lainsäädännön avulla. Ja tätä homojen oikeutta olla ihminen, joka nyt vihdoin toteutuu teidän luolamiesten vastustuksesta huolimatta.

Onneksi ihan joka asiasta nämä rakastetavat päättäjämme eivät regressoidu ihan samalla tavalla päiväkotilapsen tasolle. Olisi sangen kamalaa, jos jokaikisen eduskuntaäänestyksen jälkeen nämä pikku kiukuttelijamme saisivat näitä itkupotkuraivareiraan. Eihän tässä aivopierujen käryssä silloin voisi hengittää ilman kaasunaamaria. Millä ihmeellä me köyhät silloin suoriutuisiime kuntouttavista työtoimintavelvollisuuksistamme. Terttu-rakas, armahda meitä. Olisi hankalaa suorittaa köyhän yhteiskunnallisia velvollisuuksia, kun jatkuvasti pyörtyilisimme aivopierujesi käryssä. Pirjo naureskeli, että on tämä todella upeeta.  Meillä on tämmöisiä erityisen kypsästi käyttäytyviä avarakatseisia ihmisiä valikoinut hyväpalkkaisiksi päättäjiksi. Voisikohan  päiväkoti Leppäkertun "Vihreät kirvat"-erityislastenryhmä suoraan ilman vaaleja sijaistaa, jos James, Pentti ja Päivi saavat tästä vaikka sitä hiukan ansaittua sairaslomaa eduskuntahommista.

Minua ei edes oikeasti jaksanut harmittaa. Päivit, Pentit, Tertut ja Jamekset tuntuivat henkisesti melkoisen mitättömiltä hahmoilta, kun muistelin perjantaista tunnelmaa kansalaistorilla. Paikalla oli ollut paljon tuttuja, ihan normiperheellisiäkin runsain mitoin. Kaikki halusivat tasa-arvoa. Oikeutta rakastaa tasa-arvoisesti tai olla rakastamatta. Kaikille meille. Tunnelma oli lämmin.  Fundamentalisteja oli toisella puolella vain kourallinen laulamassa väriseviä inhovirsiään. Karrankin hyvyys ja rakkaus voittivat. James, Pentti, Terttu ja Päivi, te olette huonoja häviäjiä. Me homot olemme olleet häviäjiä kautta historian tähän asti emmekä koskaan ole käyttäytyneet yhtä ala-arvoisesti kuin te. Emme edes nyt voittaessamme rienaa teitä tai ole teille ilkeitä, minkä olisitte kieltämättä ansainneet.  Hävetkää edes aikuiset ihmiset!

Comments (0)  
 Report  

Tasa-arvoisesti sinun

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)

Tänään oli poikkeuksellinen keskiviikko. Lähdin Ärrälle aamukahville, vaikka olen koettanut sopeuttaa sairaslomalaisen niukan talouden ja huvittelunhaluisen elämäni ristiriidat vastaamaan realiteetteja. Niukan euron ajanjakson vallitessa käyn Ärräkahvilla enää normaalisti vain sunnuntaisin. Mutta Tissarin Erja maanitteli minut mukaansa. Pieni Laina-Elvira kun kaipasi virikkeitä. Kaksi ja puolivuotiaan elävyys on sitä luokkaa, että en voinut kieltäytyä kauniisti kutsusta.

Arvatenkin tänään puhuisimme tulevan perjantain eduskunnan polttavasta äänestysaiheesta, tasa-arvoisesta avioliittolaista. Hämeenheimon Pike lupasi tulla paikalle, vaikka sillä oli lehtijutun kirjoittaminen pahasti vaiheissa. Inspiroiva tauko olisi aina paikallaan. Tekstin kirjoittaminen luistaisi kuulemma paremmin kun saisi pohjaksi  hiukan kunnolla tuohtua. Ryynäsen Keijo ja Tapolan Tarjakin olivat saapuneet paikalle ja tervehtivät Laina-Elviraa iloisen leperteleväisesti.

Pike pauhasi jo hyvää vauhtia. Huutia saivat niin Päivi Räsänen, Mika Niikko kuin Timo Soinikin. Noin ensimmäisiä mainitakseni. Milloin lakiesityksen puolustajia on lyöty raamatulla, ihmisoikeusjulistuksella tai lapsen oikeuksilla päähän niin että kumisee. Vain "Maija keittää"-opus taitaa vielä puuttua listasta. Ja salakavala homojen rummutus kaikui ympäri perussuomen metsiä ja uhkasi jokaista poloista persuheteroa avioliiton arvon menetyksellä. Ihmettelimme Piken kanssa hiukan, että miten ihmeessä sen onnistuisimme tekemään. En ole avioituvaa sorttia, eikä juuri nyt ole ketään ehdokastakaan morsiameksi. Mutta jos olisi, niin miten ihmeessä jonkun heteron avioliiton hypoteettinen arvo vaikkapa Kruunuhaassa laskisi siitä, että minä menisin avioon toisen naisen kanssa täällä Kontulassa. Soinihan oikeasti on kertonut pelkäävänsä näin tapahtuvan. Persuilla täytyy olla joku ihan oma logiikkansa, joka ei tavalliselle kontulalaiselle lesbolle aukene.

Erja sanoi, että on heteronaisena umpikyllästynyt näihin lain vastustajien argumentteihin lapsen edusta. Erjalla itsellään on kuusi lasta, joista lastensuojelu on sijoittanut viisi  kodin ulkopuolelle. Pääasillisena syynä on ollut Erjan aiempi rankka ryyppääminen ja väkivaltaiset parisuhteet. Kaksi ja puolivuotiaan Laina-Elviran saatuaan Erjan raitistui, mutta tie on ollut kivinen, tilalle tuli depressio. Erja epäili ääneen, ettei sen oma aikaisempi vanhemmuus oikein ole ollut lapsen edun mukaista. Vaikka onkin ollut umpiheteroista vanhemmuutta. Laina-Elviran isä, Kakkisen Urpo ei ole onneksi tunnustanut lastaan, joten sillä ei ole oikeuksiakaan tätä kohtaan. Urpo on väkivaltainen sekakäyttäjä, jolle kumppanin hakkaamisen syyksi riitti Alepasta tuotu vääränmerkkinen olutpullo. No, juuri nyt ei Urpo tuottanut kenellekään ongelmia, kun oli lusimassa tuomiotaan vielä ensi toukokuuhun asti.

Muistutin, että Timo Soinia ja sen puoluetovereita  huolestuttaa juuri näiden Urpojen aseman heikentyminen. Väkivaltaisena sekakäyttäjänäkin Kakkisen Urpo oli hetero, aina kelvollinen siis vanhemmaksi. Pienelle lapselle persulogiikan mukaan siis parempi kuin kukaan homo ikinä. Kerroin, että  juuri ennen kahville lähtöäni luin netistä Jari Vuorinen -nimisen persuloogikon blogia siitä, kuinka homojen lapset kumminkin aina lopulta traumatisoituvat, kun niitä kiusataan koska vanhemmat ovat homoja. Ihmettelen, että miksi tähän kiusaamiseen jaksetaan hamaan tappiin vedota? Eikö kiusaaminen olekaan väärin ja tuomittavaa ja sitä pyritä muutoinkin kitkemään kouluista ja työpaikoilta? Vai onko niin, että hörökorvaisten, kierosilmäisten, ärrävikaisten pullukkalasten kiusaaminen on kiellettyä ja väärin, mutta sateenkaariperheiden lasten kiusaaminen sallitaan edelleen, jotta nämä lapset täyttäisivät persulogiikan vaateet ja traumatisoituisivat. Erja huomatti, että toivoi ettei Laina-Elviraa kiusattaisi koska sen maailmaan siittänyt henkilö oli sekakäyttäjä linnakundi tai koska äiti oli toipuva masentunut alkoholisti. Tai koska sen sisaret asuivat sijaiskodeissa. Kielletään sitten lastenteko myös typeriltä persukansanedustajilta, kun niidenkin lapsia voidaan mahdollisesti kiusata vanhempiensa laajamittaisen idiotismin vuoksi.

Itseäni eniten raivostuttavan argumentin lakia vastaan on esittänyt niin ikään persujen terävintä ajattelun kärkeä edustava kansanedustaja Marita Tolppanen. Maritan mielestä tasa-arvoisesta avioliittolaista päättäminen on näpertelyä, koska meillä on köyhyyttä. Minulla on tähän toimiva ehdotus: Marita on hyvä ja tekee sitten jotain köyhyyden poistamiseksi. Ilmoittaudun  vapaaehtoiseksi köyhäksi, jonka köyhyyden poistamisesta Marita voi aivan välittömästi tämän projektinsa  aloittaa. Mikään ei estä.  Maritahan voi uhrautua ja olla perjantaina poistamassa köyhyyttäni avioliittolakiäänestyksen ajan, kun nuo ihmisoikeusasiat tuntuvat hänestä toissijaiselta närpertelyltä. Lupaan pitää Maritalle seuraa ja tarjota kansanedustajan arvolle sopivaa mielekästä puuhaa. Voin kyllä myös kertoa, että ihmisoikeusasiat koskettavat kaikkia, meitä köyhiäkin homoja ja lesboja. Keijo lupasi kanssauhrautua. Mikäli Marita oikein intoutuisi  poistamaan köyhyyttä niin Keijokin lupasi olla käytettävissä. Tervetuloa Marita, minä ja Ryynäsen Keijo odotamme sinun olevan sanojesi mittainen nainen, meissä riittääkin köyhyyttä poistettavaksi.

Tapolan Tarja sanoi, että joku kumma taika tuossa homoudessa kumminkin on. Se hiukan pelottaa ja ällöttääkin aluksi. Kun ei tunne tai tiedä. Tarja totesi nopeasti,  ettei sitä nyt toki enää ällöttänyt tai edes pelottanut, kun se nykyisin tuntee jo monta homoa. Mutta aiemmin. Se oli Tarjalle vähän sama asia kuin muslimien tai muiden maahanmuuttajien kanssa koettu tunne vielä kaukaisemmalta ajalta. Vieraus ja outous pelottaa ennen kuin tutustuu. Muslimit eivät enää aikoihin ole pelottaneet Tarjaa. Tarja kertoi naureskellen aikoja sitten luulleensa maahanmuutajista vaikka mitä. Esimerkiksi, että ”ne” haluavat laittaa kaikki suomalaisetkin naiset hiipparoimaan ostarilla burkhassa ja kieltää kaiken mahdollisen mukavan, kuten oluen juonnin halpisbaarissa. Tarja sanoi ettei enää tietenkään luullut että homomiehet vaanivat puistikoiden laidalla pikkupoikia. Tai että muslimit vaatisivat Tarjaa olemaan syömättä  joulukinkkua. Kaikki muutkin olivat ihmisiä hyvine ja huonoine yksilöllisine variaatioineen ja ominaisuuksineen siinä missä tuulipuvuissaan ostarin baarissa istuvat kunnon kontulalaisetkin. Miksi pitäisi pelätä kun voi tutustuakin, totesi Tarja palopuheensa lopuksi.

Päivi Räsäsestä emme edes jaksaneet puhua enää. Suomi on kumma paikka, kun täällä pääsee jokun hyvin pienen vähemmistön edustaja laukomaan valtamediaan ministerinä mielipiteitä, joista miltei kukaan ei ole samaa mieltä. Päivi on tullut tunnetuksi halustaan kieltää miltei kaikki viinasta ja abortista homouteen. Argumentaatiotaito näiden äärimielipiteiden tueksi ei koskaan ole ollut Päivin parhaita puolia. Lienee ymmärrettävästi hiukan hankalaa argumentoida järkevästi, kun joutuu poimimaan perustelunsa parituhatta vuotta vanhasta kirjasta ja nekin hyvin tarkkaan valikoiden. Mäkisen Kari kun on löytänyt samasta kirjasta ihan vallan erilaiset perustelut vastakkaiselle hiukan inhimillisemmälle  näkemykselle. Päivin kannattaisi opetella piirun verran sosiologisempi tapa lukea tekstejä merkityskokonaisuuksina, kun tuo kömmähdys ihmisoikeuksien julistuksen luennan  kanssa oli aika nolo. Vain Päivi voi tulkita ihmisoikeuksien julistusta ihmisoikeuksia vastaan ja sen mahdollistaa vain päivimäinen luenta: "lukee kuin Päivi raamattua". Onneksi Päivi ei ole opettaja, lapset pelastuvat umpimieliseltä turmiolta.

Laina-Elviraa eivät homot eivätkä muut ihmisten erilaisuudet haitanneet. Se oli avoimen utelias kaikkea kohtaan. Sen pieniin korviin ei ollut homorummutus aiheuttanut minkäänlaisia vaurioita. Jos siitä tulisi isona hetero sitä rakastettaisiin.  Jos siitä tuli lesbo tai bi, sitä rakastettaisiin. Jos se kokisi olevansa mies naisen ruumiissa ja haluaisi korjata sukupuolensa oikeaksi, sitä rakastettaisiin. Sitä rakastettaisiin tasavertaisena muiden ihmisenä olevaisten kanssa. Ja me kaikki halusimme sille tulevaisuuden missä se saisi itse valita ketä rakastaisi ja siihen täysimittaisen oikeuden. Niin yksinkertaista se on. Jokainen on ihan yhtä arvokas ja tämän tulisi olla itsestäänselvyys etenkin lainlaatijoille.

Päätimme lähteä joukolla perjantaina Kansalaistorille osoittamaan mieltämme ja vaatimaan tasa-arvoista avioliittolakia meillekin. Jotta eläisimme hiukan paremassa Suomessa. Kontulan väki toivoo laajaa osanottoa, tulkaa kaikki!
Comments (1)  
 Report  

Yksinäisyyttä ja ihmiskilpiä

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)
Sunnuntaisin tuppaa nykyisin satamaan aina, ainakin meillä Kontulassa. Pohdin, että eikös joku suomalainen rockyhtye ollut levyttänyt  semmoisen biisinkin, missä laulettiin ”sunnuntaina sataa aina”. Itse kappale taisi olla vanhempaa perua, mutta "ihan kuin Ilkka Alangon"- ääni pärähti lauleskelemaan sitä korvissani lähestyessäni Ärrää ja himoitsemaani aamukahvia.

Ärräkahvit ovat nyt sairaspäivärahalla elellessä harvinaista herkkua: Juhlamokka on todellista juhlaa. Eikä Ärrän Sirkka katso hyvällä silmällä sitä että paikalla vain notkuisi ostamatta kahvia. Tätäkin sosiaalisuuden muotoa on köyhän hiukan rajoitettava ettei budjetti vallan karkaa käsistä. Toisaalta, olen kyllä hiton tyytyväinen siitä, ettei tarvitse pelätä työhönosoituksia johonkin puuhastelupajalle kuntouttavaan työtoimintaan. Mihinköhän siinäkin puuhassa muka kuntoutetaan? Seuraavaan kuntouttavaan työtoimintaan varmaankin kun ei kukaan tutuista ole näitten työvoimatoimiston muka-harjoittelun tai kuntouttavan työpuuhastelun  kautta ikinä mihinkään oikeisiin töihin työllistynyt. Mutta olen nyt turvassa kuntouttamiselta, pitkällisesti sairaana. Vain terveitä kuntoutetaan.

Hämeenheimon Pike ja Lehikoisen Keijo juttelivat sosiaali- ja terveysviraston osastopäällikön Hannu Juvosen parin viikon takaisesta nolosta Mediuutisissa julkaistusta kolumnista. Juvonen oli verrannut pöljiä peruspalveluita heikentäviä uudistuksia vastustavia kansalaisia ihmiskilviksi. Juvosella on kyllä hiukan käsitteet hukassa, luulisin. Kun ainakin aiemmin rauhanomaisia kannanottoja on ihan kutsuttu kansalaisten asioihin vaikuttamiseksi tai mielenilmaisuiksi.

Keijo kertoi taas pojastaan joka koetti sinnikkäästi hakea toimeentulotukea. Poika oli
ensin koettanut soittaa viikon verran sosiaalityöntekijälleen. Niillä on nykyisin tunnin soittoaika ja linjat ovat aina tukossa. Toimeentulotukea voi nykyisin hakea myös netissä, jos on tietokone käytössä ja vielä sen lisäksi  internetyhteys.  Jos tilanne on hiukankin monimutkaisempi olisi tietenkin mukava päästä juttelemaan sen oman sosiaalityöntekijän kanssa ja pohtimaan miten selvitä elämässä eteenpäin. Virkailijan, elävän ihmisen tapaaminen on vaan tehty miltei mahdottomaksi nykyään.  Kaikki päätökset tehdään papereiden välityksellä  tai netin kautta.  Milloinkohan terveysasematkin tehdään internet-vetoisiksi. Naputtelet kirjaston koneelta oireet e-lomakkeelle ja virtuaalilääkäri lähettää e-reseptin apteekkiin.

Kirjaston ilmaiskoneille tulee kyllä tunku, kun ei jokaisella työttömällä tai köyhällä ole varaa hankkia konetta ja pitää nettiyhteyttä, sitä kun ei huomioida menoksi toimeentulotuen laskelmissa. Ihan on itse katettava tällä laajalla perusosalla, jonka laajuus nyt on hiukan minimalistinen. Rikkaat käyttävät sitten yksityisiä lääkäriasemia ja niille puhuu oikea ihminen.  Ne saavat puhua, niitä kätellään ja niihin katsotaan. On tämä tuloerojen maailma sitten hauska, eihän meille köyhille kohta puhu kuin vartijat ja poliisi. Meitä vaan käsitellään papereina, muutumme paperimassaksi.  Niin, että  minusta on hyvä että niitä ihmisiä on ja näkyy,  edes sitten  ihmiskilpinä puolustamassa oikeutta kohtaamiseen.

Itse olin jo paljon innostuneempi netistä lukemani Hesarin yksinäisyysartikkelin vuoksi. Siinä pohditttiin laajan vastaajajoukon antamien tietojen pohjalta yksinäisyyden
kokemisen eri ulottuvuuksia.  Ajattelen, että ihminen on aina tavallaan  pohjimmiltaan hyvin yksin.  Vaikka tässä nyt parhaiden ystävieni kanssa juonkin kahvia ja kohtaan heitä jaetun ymmärtävästi keskustellen, niin erillinen minä heistä olen kuin pieni piru. Keijolla on rakastava perhe, joka antaa sille paljon. Toki myös huolia, kuten nämä pojan mönkään menneet sossuasionnit, joista juuri puhuimme. Pike kokee olevansa  eri tavalla yksinäinen kuin minä. Se haluaisi kovasti löytää elämäänsä ihmisen, jonkun kivan naisen ja muodostaa parisuhteen. Mutta jotenkin se aina onnistuu valitsemaan väärät ihastumisen kohteet. Ne eivät joko kiinnostu Pikestä ollenkaan, suhtautuvat kylmän etäisesti. Tai sitten vielä pahempi vaihtoehto, ne paljastuvat aivan kamaliksi tapauksiksi. Yleisimmin sieltä paljastuu joku kiva pieni persoonallisuushäiriö, roikkuva mustasukkaisuus tai muu sadistinen harhaisuus. Mutta aina lopputulemana on, että Pike itkee olkapäätäni vasten sydänsurujaan ostarin baarissa. Minä taas en enää usko moisiin kohtaamisiin tällä iällä ollenkaan. Mutta usein tunnen olevani yksin ihmistenkin seurassa. Paitsi Piken ja Keijon kanssa. Tässä seurassa sielu lepää.

Köyhän on kyllä tosi helppo joutua eristyksiin toisten köyhien kanssa. On selvää, että työmarkkinatuki on melkoisen nopeasti biletetty ostarin halpisbaarien matalasta hintatasosta huolimatta. Eikä sosiaalietuuksilla paljon kulttuuririentoja harrasteta. Jos sattuu hiukan lipsahtamaan liiallisen juhlinnan puolelle tai luukusta tulee joku yllättävä lasku, niin sitten synkistellään nuhjuisen kaupungin vuokrayksiön seiniä tuijotellessa loppukuukausi. Ihan yksin. Ei minulla ole rahaa olla sosiaalinen, paitsi silloin kun Pike tarjoaa. Se on myös hirveän epäreilua, että paras kaveri maksaisi koko ajan kaiken.
Mutta Hannu Juvonen ei vissiin halua, että me köyhät tapaisimme enää näitä lähimpia omaisiammekaan, viranomaisia.  Me jotka käytämme palveluita emme enää juurikaan näe asioitamme hoitavia ihmisiä. Tämä köyhän todellisuus alkaa näyttäytyä sangen kafkamaisessa valossa. Lappuja ja lippuja, päätöksiä, osoituksia: kaikki silkkaa paperia. Kun hiukan vaadit ihmiskontaktia viranomaiselta tai sitä että palveluita ei keskitettäisi jonnekin kilometrien päähän, olet ihmiskilpi. Jos terveys- ja muut palvelut siirretään hirveän kauas ei minulla aina ole yksinkertaisesti varaa mennä hoidattamaan itseäni, ihan jo matkalippujen hinnan vuoksi. Minusta tulee sairaampi tai jopa kuollut ihmiskilpi.

Pike ihmetteli, että tuossa Juvosen lyhyessä ihmiskilpikolumnissa kutsuttiin kehittämiseksi kaikkia palvelujen heikentämiseen tai niiden saatavuuden vaikeuttamiseen tähtääviä toimia. On selvä että jos psykiatrinen potilas joutuu istumaan somaattisen sairaalan päivystyksessä odottamassa vuoroaan harhaisena,niin melko vekkuleita tilanteita siitä syntyy. Tai kun äidit synnyttävät takseihin matkalla kaukana sijaitseviin sairaaloihin, niin ei se nyt voi olla hyvä asia syntyville vauvoille. Ehkäpä taksiautoilijat koulutetaan monitoimiosaajiksi: ne osaavat niin synnytykset kuin intuboinnitkin ihan noin kansalaistaitona. Taksikuskeille voisi sitten kätevästi sälyttää tämän yksinäisille seuranpidonkin. Turisisivat terepeuttisen mukavia meille yksin vanheneville kuolemaa pelkääville sinkkulesboille. Taksilla vaan pari kierrosta Kontulan ympäri niin olisi ihmiselle puhumiskiintiö täynnä.  Keijoa nauratti, että mistä minä luulin saavani rahaa taksiajeluihin kun en kerran ole niin varoissani että raaskisin juoda edes
useamman kerran viikossa kahvia Ärrällä.

Keijo oli oikeassa. Tasan ei jakaudu maallinen hyvä. Lähdimme hiljalleen kukin tahoillemme, ajattelin tuijotella loppuillan yksiöni likaisenvalkeaa kattoa sohvalla maaten. Ihan surullisen yksinäni.
Comments (0)  
 Report  

Kuolleiden kanssa kahvijonossa

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)

Astelin  nilkuttaen sumuisessa sunnuntai-aamussa kohden Ärrää. Luupiikki vasemmassa jalassa oli vaihteeksi äitynyt pahaksi, joten etenin hitaasti kuin paraskin eläkemummeli. Sairaspäivärahalla ollessa täytyy hukan eri tavalla priorisoida asioita, ihan joka päivä ei ole varaa Ärrän kahviin. Sunnuntaisin on kumminkin päästävä  Ärrälle. Silloin Ärrällä oli perinteisesti menoa ja meininkiä. Ja parhaat jutustelut, ainakin yleensä.

Sinikka kassalla oli harvinaisen hyväntuulinen. Luulen, että se oli taas kohdannut elämänsä miehen. Joka sitten aikanaan  paljastuisi ihan vääräksi valinnaksi. Kunhan nyt hetken oli se oikea, siinäkin oli ihan tarpeeksi hommaa yhdelle miehelle. Ainakin jos piti pitää Sinikka tyytyväisenä ja onnellisena. Se oli niin vaativa homma ettei se ollut vielä onnistunut keneltäkään kovin pitkää aikaa.
Hämeenheimon Pike, Ryynäsen Keijo ja Tapolan Tarja olivat jo vauhdissa kädet viuhuen keskustelemassa jostain vakavahenkisestä asiasta. Kaikilla oli totinen ilme.
Tarja oli lisäksi hiukan krapulaisen näköinen. Arvelin, että Tarjalla oli eilinen ilta
venähtänyt iloisen pitkäksi ostarin baarissa.
Pike ihmetteli ääneen Utsjoella tapahtunutta koulupuukotusta ja sen motiviiveja. Surmansa oli saanut 16-vuotiaslukiolaisnuorukainen, joka oli iltapäivälehtien mukaan lahjakas joikaaja. Tappaja oli ollut noin 30-vuotias mies, koulun aikuisopiskelija. Keijo ihmetteli, miten tapahtuma oli mahdollinen, kun kyseinen koulu oli kauhean pieni ja kaikki tunsivat toisensa. Eivät voineet olla tuntematta. Miten teko oli mahdollinen? Kukaan ei ollut tajunnut merkkejä tekijän mielentilasta ja kyennyt estämään tapahtumia. Tarja huomautti että Suomessa kai useinmiten henkirikos tapahtuu kovin tutussa pienporukassa. Juopporemmissä ollaan voitu ryypätä vuositolkulla yhdessä ja jonain pienenä kännisumuisena hetkenä Pertsan pinna vaan katkeaa kun Rane vetääkin pullosta liian pitkän huikan. Ja sitten mora viuhuu kohtalokkain seurauksin. Pertsa voi teon jälkeen itkeä parhaan kaverinsa ja huikan menettämistä. Oli melko turhaa haikailla pienyhteisöiden perään ratkaisuksi julmuuteen. Ja aivan turha kauhistella kaupunkien  mukamas anonyymiä elämänmenoa.

Huomautin, että kyllä meilläkin osataan. Menneellä viikolla sai Kontulankaarella surmansa 27-vuotias pienten lasten äiti. Ex-miesystävä puukotti sitä raivon vallassa useita kertoja. Meillä Kontulassa tämä on ollut menneen viikon puheenaihe.  Ei  tekoa voi ymmärtää. Ja surullista on tietenkin se, että pienet lapset jäivät äidittömiksi.  Pike huokaisi. Mitä syytä muka oli pistää entinen seurustelukumppani päiviltä. Ajattelin, että onneksi me lesbot emme kovin usein surmaa exiämme mustasukkaisuuksissamme, kun meitä on täällä niin vähän.  Jos niin tekisimme, seurauksena olisi melkoinen katastrofi. Varsinkin kun nuorempana miltei kaikki olivat seurustelleet miltei kaikkien kanssa. Ihmisen listiminen kuoliaaksi vain siksi että suhde oli loppu, ei nyt vaan ole kovin järjellistä puuhaa. Kenenkään tekemänä. Keijo huomautti, että ehkä tekijällä ei nyt ollut ihan kaikki kotona muutoinkaan, ainakin  impulssikontrolli oli teillä tietymättömillä teon hetkellä. Tarja kertoi ostarilla puhutun, että luultavasti alkoholi oli rohkaissut tekijää. Mietin miten surullista lasten mahtoikaan olla varttua sen tiedon kanssa, että äiti oli tapettu.  Ja että  syy tekoon oli aivan käsittämättömän typerä ja turha.

Pike halusi nostaa esiin vertailun vuoksi Laajasalossa sattuneen surmatyön. Siellä elämässään menestynyt salskea kokoomusnuorten toiminnanjohtaja Jukka
Romppainen  oli pistänyt kylmäksi vimmaisen raivon vallassa  koiria puolustamaan saapuneen 58-vuotiaan venäläissyntyisen naisen. Kyseessä ei ainakaan voinut olla pitkällisen syrjäytymisen ja kännin tuottama reaktio. Miksi menestyvä nuori mies tappaa selvinpäin raivon vallassa? Ja miksi moinen sankari kohtelee koiriaan huonosti? Miksi ottaa eläimiä hoidettavakseen,  jos ei niitä jaksa kohdella hyvin. Keijo arveli että tässä oli kyseessä tyyppi, joka oli kultalusikka suussa syntynyt persoonaltaan keskenkasvuinen, mutta silti menestynyt niljake. Tyyppi, jonka ego ei kestä vastaansanomista vaan saa välittömästi itkupotkuraivarin,  jos joku sanoo pienenkin poikkipuolisen sanan tämän itse täydellisyyden tekemisistä. Tarjan mielestä tekijä vaan osoitti kokoomusnuorten sisäistämää harhaista ideologista ylemmyyttä.  Köyhät kyykkyyn ja jos eivät mokomat pysy,  niin henki pois. Pike ei ihan uskonut näin suoraviivaiseen toiminnan ja ajattelun kytkökseen kokoomusnuorillakaan, vaikka aika rumia asioita ne nykyisin köyhistä kanssaihmisistä suustaan päästelivätkin. Ei Susanna Koskikaan ole vielä ketään listinyt tai edes läiskinyt korville, vaikka sen ideologiseen valikkoon sopisi köyhän työttömän kansanosan kurittaminen kovalla kädellä oikein hyvin.

Mietin surullisena, että mikä saa ihmisen tappamaan toisen sokean vihakohtauksen vallassa. Miksei voi vaikka vaan tyytyä sättimään toista kaikilla osaamillaan rumilla sanoilla. Niin itse ainakin tein nuorempana  muutaman exän kanssa riidellessäni.
Mikä saa totaalisesti menettämään itsekontrollin? Keijo arveli että Utsjoen tappajalla oli
varmaan joku hurjansorttinen mielenterveysongelma, ainakin iltapäivälehtien
rivien välistä saattoi semmoista päätellä. Kontulan tappajan kohdalla epäiltiin  taas alkoholin edesauttaneen kontrollin menettämistä.  Kokoomusnuori taas ei kestänyt sitä, että hänet tipautettiin omnipotenssiharhoistaan alas ja hän ei saanutkaan  tehdä mitä halusi eli kohdella koiriaan äärimmäisen huonosti. Missä on mennyt pieleen että ihminen ei kykene hillitsemään itseään vaan ottaa jumalallisen vallan päättää toisen elämästä? Eivät kaikki mielenterveysongelmaiset, humalaiset tai narsistiset kokoomuslaisetkaan tapa lähimmäisiään. Emme vaan keksineet syytä, motiivia tai mitään miksi joillekin käy näin.

Huomasin, etten ollut juonut kahvistani kuin puolet. En uskonut sanontaan ”kylmä kahvi kaunistaa". Olin ihan liian epätoivoinen projekti jopa kylmän kahvin voimin  kaunistettavaksi. Pike sanoi, että voisi tarjota tuopin. Tämä keskustelu oli ollut niin surullinen että se vaatisi ehdotonta jatkopohdintaa hiukan kevyemmissä merkeissä. Minulla ainakin oli pala kurkussa, joka vaati pois huuhtomista tavalla tai toisella. Tarja pohti nolona mukaan lähtemistä. Eilen sillä oli mennyt pitkän kaavan mukaan ja muisti oli jäänyt jo puolessa välissä iltaa matkasta. Se oli aivan varma siitä, että oli tehnyt jotain äärimmäisen noloa. Lupaus uuden tuopin oloa parantavasta voimasta kuitenkin voitti ja Tarja päätti lähteä mukaan. Keijo lähti tapansa mukaan kotiin perheensä luokse.
Comments (0)  
 Report  

Rytkönen palaa kehiin

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)

Kontulassa satoi tänään. Hetkittäin tuntui kuin taivaalta olisi pudonnut suorastaan vesiputous niskaamme. Astelin ontuen kohden Ärrää. Alan tulla vanhaksi ja vaivat eivät parane entiseen malliin.  Tällä hetkellä olen pitkällä sairaslomalla, en tosin tuon kremppaisen jalan takia.  Hoitava lääkäri on puoltanut eläkevaihtoehtoa, mutta ei se oikein ota onnistuakseen. Maailma haluaa minun ehdottomasti ryhtyvän uudelleen pitkäaikaistyöttömäksi. Mikäs siinä, urakehitystä sekin.  Kirjoittaa en ole jaksanut, enkä juuri mitään muutakaan. Ihan viime aikoina on taas alkanut tuntumaan, että jaksan edes jotakin. Joten nyt kirjoitan.

Hämeenheimon Pike odotti Ärrällä höyryävä kahvimuki kourassaan. Pike tekee nykyisin aika paljon töitä. Sen osa-aikatyö naapurikunnan ilmaisjakelulehdessä muistuttaa kummasti kokoaikatyötä, vaikka palkkaa sille ei makseta ylimääräisiltä tunneilta. Lisäksi se kirjoittaa freenä juttujaan minne milloinkin. Tänään se oli kovin innostunut, koska sillä oli tekeillä freelancerjuttu rasismista ja eri etnisten ryhmien mahdollisuudesta ymmärtää toisiaan nimenomaan lähiöiden asukkaiden näkökulmasta. Kontulamme on semmoisen jutun kirjoittamiseen kyllä oikein hyvä paikka. Naapurusto on mukavalla tavalla kansainvälinen. Ja voi ihmetellä, miksi ihmeessä pitäisi olla hirveän kiukkuinen maahanmuuttajille. Naapurin Olga on aina kovin ystävällinen samoin Mahmudin perhe yläkerrasta. Eivät "ne" häiritse minua tai saa minua yhtään kiukkuiseksi toisin kuin kännissä illat pitkät meuhkaava seinänaapurini Perälä.

 

Seuraamme liittynyt Monosen Riitta huomautti, että kyllä näissä maahanmuuttajissa nyt jotain vikaa täytyy pakostakin olla  kun ihan kansanedustajatkin asiaa ihmettelevät. Ja jotain ylimääräistä niiden mustien täytyy väkisinkin sosiaalitoimistosta saada,  ainakin sitten niitä lastenvaunuja, kun niin hyvin pärjäävä ja kauniisti tukkansa kammannut kokoomusrouvakin Espoosta saakka on asiasta jaksanut huolestua. Jossain oli pakko olla suuri perustavanlaatuinen vääryys, me emme vaan huomanneet sitä omassa elämässämme. Eihän nyt kaikin puolin menestyvä kansanedustaja moista viitsisi omasta päästään keksiä. Ja se Packalénin Tomikin oli sentään aiemmin ollut  poliisi ja nyt se oli  hirveän huolissaan siitä kuinka vääränväriset suomalaiset hakkaavat Alppipuistossa ja muualla meidän kalpeanaamojen kakaroita. Riitta ei kyllä muistanut Packalénin olleen yhtään  huolissaan taannoin kun skinit vainosivat maahanmuuttajia. Siihen varmaan löytyi ihan inhimillisiä selityksiä. Kyllähän nyt poliisin syväanalyyttisiin näkemyksiin saattoi aina luottaa.

 

Kokemukseni lastenvaunuista ei kyllä ole kovin laajaa. En ole ikinä semmoisia sossusta saanut enkä muutoinkaan omistanut, muttei minulla ole lapsiakaan. Kaverini Tissarin Erjan pieni Laina-Elvira tyttökin on jo nyt niin iso, ettei se enää saanut sossusta uusia rattaita. Aiemmat taisivat olla Pakilan työkeskuksesta.  Hyvin korjatut ja käytetyt. Vankka menopeli. Olen niitä useamman tunnin ostaria pitkin työnnellyt naapuriavun vuoksi. Yläkerran Mahmudin perheen lapset alkoivat olla jo teini-iässä. Ei niille kyllä oltu koskaan maksettu mitään sen kummenpaa sossusta. Isä Mahmud on aina tehnyt pitkää päivää omassa yrityksessään, joten ne ovat kyllä hankkineet kahdeksalle lapselleen kaiken ihan omilla rahoillaan.

 

Pike kertoi juttuaan varten lukeneensa kirjoituksen, missä joku kertoi seuranneensa kaupassa kuinka maahanmuuttajaperhe oli ostanut suklaata. Kirjoittaja oli kovasti paheksunut tätä ja itkenyt suomalaisten vanhusten näkevän samaan aikaan nälkää. Piken mielestä vanhusten olot eivät yhtään paranisi, vaikka kukaan maahanmuuttaja ei saisi ikinä enää ostaa suklaata kaupasta. Pike ihmetteli myös, että mikä oikeus on vakoilla kaupoissa ihmisten ostosten tekemistä. Syyksi ei nyt kelpaa, että tummaihoinen perhe ostaa suklaata kun se ei ole millään muotoa rikollista puuhaa. Olin Piken kanssa samaa mieltä, en minäkään haluaisi Alepaan mummoagenttia perääni vakoilemaan ostanko sairausajan etuuksillani suklaata, punaisilla alennuslapuilla varustettua -50 %- ruokaa, keskiolutta  vai mitä kummaa koriini laitan. Olisi melko mielenkiintoista, jos meille köyhille rajattaisiin ennalta valitut tuotteet, joita saisimme käyttää. Jotain hyvin ankeita tuotteita ainoastaan, paketitkin voisivat olla harmaita.  Näin pysyisimme ruodussa ja olisimme riittävän kurjistuneen oloisia jatkuvasti. Samoin eri värisille etno-ihmisille olisi omat tuotevalikoimansa, huolimatta siitä ansaitsivatko  ihmiset itse omat rahansa työllään vaiko saivat ne sosiaalitoimesta tai Kelasta tai ties mistä. Ei sovi köyhän tai maahanmuuttajan nauttia elämästä, siinä on aina jotain hämärää.

Riitta ihmetteli että kai nuo jengitappelut sentään olivat holtittoman ja liiallisen maahanmuuton vika. Tummat nuoret hakkasivat viattomia suomalaisia. Taisivat samalla ryöstääkin. Mukana puuhassa oli muutama kantaväestöön kuuluvakin, mutta se ei varmaankaan ollut olennaista. Ainakaan Packalén ei siihen puuttunut. Nyt oli kuulemma värvätty isänmaan ystävistä katupartioita hakkaamaan näitä hakkaajia. Yläkerran Mahmudin rouvakin oli ollut pyykkituvalla murehtimassa asiaa. Niiden vanhin  tyttö kun liikkui jossain maahanmuuttajavaltaisessa porukassa kaupungilla, samoin keskimmäinen poika. Äiti Mahmud oli hurjan huolissaan: joko nuoret eksyivät väärään seuraan ja tekisivät joukon mukana  tyhmyyksiä tai mikä todennäköisempää, saisivat syyttömänä kuonoonsa siksi että joku muu saman ihonvärin omaava oli joskus tehnyt jotain jossain joskus. Äidin huoli oli kova.

Riitta sanoi olevansa yhtä lailla huolissaan siskonpojastaan. Se oli ajanut hiukset pois ja ostanut pilottitakin. Poika oli lentänyt ammattikoulusta pois lintsattuaan liikaa ja nyt se ei tehnyt juuri mitään. Kuunteli päivät pitkät aggressiivista rasistimusiikkia ja tyhjensi perheen jääkaappia ylimääräisestä ruuasta ja juomasta. Huoli vanhemmilla  oli kova. Pahoinpitelysyytteitä oli jo tullut useampi. Poika oli hakannut kuukausi sitten jonkun "vitun hintin" eli hiukan erikoisesti pukeutuneen nuoren miehen sairaalan teholle. Ja sitten oli muita hiukan lievemmin seuraamuksin päättyneitä pahoinpitelyitä.

Pike tuumasi ettei ehkä sittenkään ole kyse etnisestä taustasta. Entäs jos kyse onkin semmoisesta ihan pienestä asiasta kuin ihmisen mahdollisuudet tässä maailmassa. Pike tuntui taas innostuvan asiastaan. Entäpä jos ihan oikeasti kyse on siitä, ettei ole mahdollisuuksia tai että nuori, oli se sitten tumma tai vaaleahipiäinen kokee ettei se vaan ole osa toivottua yhteiskuntaa. Eikä pärjää. Eikä voi pärjätä kunniallisin keinoin, kun keinoja ei ole.

Totesin Pikelle, että saattoi hyvinkin olla näin.  Join kahvini loppuun. Enhän itsekään ole yhteiskuntamme A-luokkaa, oikeastaan olen nykyretoriikalla pelkkä kuluerä sairaspäivärahoineni ja  sossuntukineni. Toivon kuitenkin etteivät reippaat poliitikkomme ehdota eutanasiaa kuntoutukseksi meille turhille kuluerille. Sen verran paljon pidän syksyn väreistä, sateesta ja jopa risaisten lenkkarieni jalkoja hiertävästä tunnusta etten haluaisi itseäni deletoivaksi. Elämä, se ei kyllä ole ollut aikoihin oikeudenmukaista, tuonut mitään mahdollisuuksia mihinkään, mutta se on silti elämää. Omaani. Kuten jokaisen muunkin ihmisen elämä sukupuoleen, rotuun, ikään, seksuaaliseen suuntautumiseen ja muihin epäolennaisuuksiin katsomatta.

Comments (3)  
 Report  

Lehmät, huorat ja muut viranomaiset

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)

Ensilumi tuli sitten vihdoin tänne Kontulaankin. Oli mukavan näköistä kun hiutaleet leijailivat muodostaen puhtaan valkoisen pinnan mustalle asfaltille. Katselin hartaasti linttaan astuttujen lenkkarieni jättämiä vinoja jalanjälkiä lumessa ennenkuin maltoin mennä sisälle  ostarin halpispubin hälinään. Olin sopinut oluttapaamisen Hämeenheimon Piken kanssa puoli kahdeksaksi.

Pike istui Monosen Riitan  kanssa nurkkapöydässä. Hain tiskiltä tuopin  ja liityin seuraan. Pike halusi puhua netissä kiertävästä lastensuojeluvideosta ja sen tuomista reaktioista. Sitä kiinnosti netin tai pikemminkin sosiaalisen median mukanaan tuomat uudet ilmiöt. Luulen, että se teki asiasta isompaa juttua johonkin aikakauslehteen myytäväksi. Pike oli meistä ainoa joka jaksoi seurata miltei kaikkea ja jaksoi vielä kirjoittaa niistä asioista kantaaottavasti ja oivaltavasti. Se sai yhä suuremman osan tuloistaan freelancerina, vaikka olikin vakituisessa työssä naapurikunnan ilmaisjakelulehdessä osa-aikaisena toimittajana.

Olimme kaikki nähneet facebookissa kiertävän huostaanottovideon Oulusta sekä aikaisemman Espoossa kuvatun videon. Vanhemmat olivat niissä videoissa kuvanneet kun viranomaiset hakevat poliisin virka-avulla itkevät lapset kodeistaan. Käytän itse  niin harvoin sossunluukkua, ettei minulla ole suurta viha- tai rakkaussuhdetta sossuihin. Riitta sanoi, ettei pitänyt toimeentulotuen hakemisesta ollenkaan ja siksi koetti tehdä aina sen verran töitä, ettei joutuisi luukulle enää ikinä. Lappujen ja lippujen määrä oli hämmentävä. Ihme kun paperitehtaat menevät nurin sillä vaaditulla liitemäärällä, mitä tarvitaan muutaman satasen saamiseksi sossusta tai Kelasta. Emme silti olleet ajatelleet videoida omaa toimeentulotuen hakemistamme. Ei siitä nyt kovin shokeeraavaa paperisota-videota olisi edes saanut aikaiseksi. Pankkitilotteita ja vuokrakuitteja plaraava etuuskäsittelijä ei nyt varmaan innostaisi sosiaalista mediaa saati sitten iltapäivälehdistöä.

Pike kertoi juuri puhuneensa sossukaverinsa Ritvan kanssa puhelimessa näiden videoiden aiheuttamista reaktioista. Videot olivat herättäneet paljon keskustelua nimenomaan netissä, missä melko tavalliset ihmiset uhosivat  ja uhkailivat käsittämättömällä vimmalla. Ihmiset uhosivat vetävänsä turpiin näitä lapsia kaappaavia ämmiä,  raiskaavansa puutteessa olevat vanhatpiiat ja tekevänsä ties mitä työntekijöiden omille perheille. Pike ihmetteli, miten  voidaan ihmistä niin vihata sen työn takia, että uhkaillaan koko ammattiryhmää melko raakalaismaisilla termeillä. Ehkä syynä oli pelko tai jotenkin halpamaiseksi jalostunut herraviha. Sosiaalityöntekijät kun joutuivat puuttumaan ja päättämän melko ikävistäkin asioista.  Ja naisvaltaista työntekijäryhmää on helppo halveksia ja uhkailla. Voi helposti kerätä urhean uhouroksen möykkäpisteitä kilvoittelemalla siitä, kuka keksii herkullisemman halventavan nimityksen: Lehmä, nauta, puutteessä oleva ämmä joka ei saa omia lapsia, käärme ja vaikka mitä.

Olin juuri käynyt kahvilla naapurirapussa Tissarin Erjan ja tämän hiukan yli puolitoistavuotiaan Laina Elviran luona. Kotona oli ollut käymässä myös Erjan vanhin poika Jesse, joka asuu sijaisperheessä. Jesse oli Erjan ja Rajasaaren Jannen poika. Janne on väkivaltainen päihteiden sekakäyttäjä, joka on lusimassa tuomiotaan ex-naisystävänsä taposta. Olin onnellinen siitä, että se ex-naisystävä ei ollut Erja. Aivan hyvin olisi voinut olla. Erja itse  oli edelleenkin raittiina lopetettuaan juomisen Laina Elviran odotusaikana. Juomisen tilalle oli tullut AA, hyvä niin.

Jesse kävi nykyisin kotona hiukan useammin kuin ennen, samoin tekivät Erjan neljä muuta huostaanotettua lasta. Erja oli juuri ollut viime viikolla sossussa neuvottelussa Jessen asioita koskien. Jesse halusi itse jatkaa asumista sijaisperheessä, kun sen koulu, kaverit ja elämä olivat siellä kaukana. Mutta se halusi käydä kotonaan hiukan useammin kun uskoi äitinsä kerrankin oikeasti pysyvän raittiina. Erjasta ajatus oli hyvä, se ymmärsi hyvin Jessen tilanteen ja tuki pojan tavoitetta suorittaa yläaste loppuun sijaisperheessä. Jesse pohti vakavasti jatkaisiko ammattikouluun vai lukioon. Huomasin että Erja oli Jessestä hyvin ylpeä.

Ihan kaikilla Erjan lapsista ei mennyt ihan yhtä hyvin. Yessica oli Fas-lapsi. Erja oli Yessicaa odottaessaan juonut erittäin rankasti. Yasminella oli oppimis- ja keskittymisvaikeuksia minkä vuoksi  koulunkäynnistä ei tahtonut tulla oikein mitään. Jami asui laitoksessa ja käytti kaikkia mahdollisia päihteitä. Erja tiesi asian oikean laidan, vaikka Jami koetti nykyisin salata asian äidiltään. Aiemmin kun Erja itsekin joi, Jami oli usein  karannut laitoksesta kotiinsa vetämään kamaa ja juomaan viinaa.Yolanda taas oli surusilmäinen pieni tyttö, jota Erjan ex-miesystävä oli huumannut vauvaikäisenä hiljaiseksi pillereillä. Jurvasen Topia kun oli lapsen itku härinnyt. Erja oli tokkuraisenakin kieltänyt Topia lyömästä tyttöä. Siitä hyvästä Erja oli saanut itse rankasti turpiinsa ja Topi oli syöttänyt lapsen unilääkkeillä hiljaiseksi.

Sossu oli lopulta vienyt kaikki Erjan lapset. Aiemmin juodessaan Erja oli ajatellut että sossunhuora on vaan kateellinen, kun sillä ei käynyt yhtä hyvä flaksi miesten kanssa kuin Erjalla. Nykyisin Erjaa hiukan huvitti ja ihmettytti omat silloiset ajatuksensa. AA:ssa se oli oivaltanut, että ihan itsehän se oli asiansa tyrinyt, mutta siitä voi ottaa opikseen ja muuttua. Ja se oli ottanut opikseen, sossu ei kuulemma  edes harkinnut Laina Elviran huostaanottamista. Nykysin ne juttelivat sen lastissossun kanssa ihan sopuisasti kaikesta mahdollisesta. Erjaa ei enää ahdistanut ollenkaan kävellä Kivikonkaarelle neuvotteluihin.

Myönsin, että itselläni oli hiukan ahdistuksen värittämä suhtautuminen työvoimaviranomaisiin. Mutta en minä niitä ihmisenä silti uhkaillut. Tietenkin koetin olla mahdollisimman ystävällinen ja keskusteleva, kun hommat hoituivat paljon paremmin sillä tavoin. Joskus olin kyllä aika suivaantunut kun minua koetettiin laittaa ties kuinka monetta kertaa työnhaun peruskursille opettelemaan cv:n tekoa ja hakemusten kirjoittamista. Kun näytin virkailijalleni ansioluetteloni missä viimeiset rivit olivat pelkkää työnhakukurssia, virkailija luopui suosiolla ajatuksesta ja passitti minut sillä kertaa Uusix-verstaalle puoleksi vuodeksi tukitöihin. Joskus ne virkailijat kyllä ovat oikeasti aika hankalia, mutten minä niitä enkä ketään muutakaan uhkailemaan kävisi. Jotenkin tuntuu että ollaan eri tasoilla tässä maailmassa. Virkailija on työssä ja minä työtön, jona haluankin pysyä.Ei minusta ole normaaliin työelämään enää. Ei ole ollut vuosiin burn outtini jälkeen, mutten ole  tarpeeksi luuska  vielä eläkkeellekään.

Pike tuumasi että netti kyllä mahdollistaa hirveän kummallisia käytösmalleja. Ennen vanhaan  ihminen suuttuessaan saattoi päästää suustaan vaikkapa verovirastossa asioidessaan muutaman harkitsemattoman ärräpään, jota myöhemmin sitten nolosteli ja katui. Netissä ihan kuka vaan saattaa päästellä bittiavaruuteen mitä hirveimpiä uhkauksia vaikkapa rennosti iltateetä juodessaan. Rumien asioiden sanomisesta on tullut anonyymia, helppoa ja arkipäiväistä. Voi laukoa ihan kamalia asioita ilman että ne tuntuvat oikeastaan miltään. Netissä saa lukea hirveyksiä vuoroin homoista, maahanmuuttajista, sossuista tai muista viranomaisista tai ties kenestä.Ihan kuin ihmiset olivat pelien hahmoja, niihin ei sattuisi oikeasti kun ampuu rumilla sanoilla ja niillä on tarvittaessa aina ladattavissa lisää elämää.

Olin juonut jo kolme tuoppia, päätin hakea vielä yhden. Pike suuntasi kohden levyautomaattia ja lupasi laittaa aikuisen naisen soimaan, mutta vain yhden kerran. Sillä oli tänään muut sävelet mielessä, rokkiolo se sanoi. Maailma oli julma, toisinaan. Mutta Koivuniemen tuttu ääni tuntui turvalliselta ja olut maistui hyvältä.

Comments (1)  
 Report  

Älä töni mun kaveria!

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)
Pike soitti puoliltapäivin ja pyysi tulemaan mukaan ostarin pubiin. Se kertoi saaneensa ruhtinaallisen palkan perjantaina, tänään kirjoituspalkkion yhdestä freelancer-tekstistä ja huomenna olisi tulossa veronpalautusta. Pubiin olisi  tulossa paljon muitakin tuttujamme ja Pike sanoi mieluusti tarjoavansa muutaman tuopin, jotta minäkin pääsisin nauttimaan hyvästä seurasta. Niinpä kampasin takatukkani, kaivelin vaatekomerosta puhtaat verkkarit ja tallustelin iloisena ostarille.
Ostarin pubi oli puoliltapäivin jo puoliksi täynnä. Pike jutteli Monosen Riitan kanssa melkoisen intensiivisesti. Uudet ystävämme Itäkeskuksesta, Kaija-Leena ja Kerttu seurasivat keskustelua tarkkaavaisena. Pike piti puheessaan tauon ja haki minullekin tuopin. Tuijottelin lukuisien pesukertojen jäljiltä naarmuuntunutta lasia, kallistelin kauniin vaahdon peittämää kullankeltaista juomaa ja lopulta siemaisin pitkän kulauksen kylmää olutta. Riitta kertoi, että sen pojantytär saattaisi muuttaa sen luokse asumaan joksikin aikaa. Tyttö oli yhdeksän vanha ja sitä kiusattiin asuinalueensa koulussa. Tytöllä ei ollut ollenkaan kavereita ja se itki aamulla kouluun mennessään ja illalla sieltä tultuaan.
Pikeä oli lapsena kiusattu alakoulusta saakka. Kiusaamisen oli aloittanut lihakauppiaan roteva tytär, Marjukka. Pike oli ollut sosiaalinen, iloinen lapsi ja sillä oli ollut kavereita, mutta se oli ollut jo varhain kiinnostunut oudoista asioista kuten runoista ja taiteesta. Lisäksi Pike oli jo pienestä pitäen pukeutunut poikamaisesti. Marjukka oli aloittanut kiusaamisen ilkeämielisillä huomautuksilla Piken harrastuksista. Marjukka kutsui Pikeä "runohomoksi" tai "rumarunoksi". Pike kertoi uskoneensa tämän takia olevansa ruma pitkälle aikuisikään asti. Muut luokassa eivät olleet kiusanneet, mutta kukaan ei uskaltanut olla Piken kanssa tekemisissä Marjukan koston pelossa. Koulun jälkeen vapaa-ajalla Pikellä oli ollut muutama kaveri, mutta Pike oli vaistonnut että ystävyydestä ei saanut kertoa koulussa ainakaan Marjukalle. Myöhemmin kiusaaminen oli saanut rajumpia, fyysisiä muotoja. Pike kertoi koettaneesa ajoittaa tunnille menonsa niin, että opettaja olisi jo luokassa ja koetti poistua luokasta ensimmäisenä oppitunnin loputtua, ettei jäisi nalkkiin luokkaan Marjukan armoille. Liikuntatunnit olivat olleet hirveimpiä. Marjukan takia Pike valittiin aina viimeisenä joukkueisiin. Jos vaan opettajan silmä vältti, Marjukka kamppasi, löi, potki. Mikään ei tuntunut riittävän. Enää yläkoulussa kukaan ei edes kuvitellut uskaltavansa puuttua asiaan,  kun Marjukka hakkasi Pikeä niin että veri lensi. Suurin osa luokasta koetti kääntää päänsä muualle ja olla kuin mitään ei tapahtuisikaan, ainoastaan pari tyttöä myötäili avoimesti Marjukkaa.
Pike kertoi, että oli myöhemmin jutelllut joidenkin luokkansa tyttöjen kanssa. Muutama oli pyytänyt kyynelehtien anteeksi sitä, ettei ollut uskaltanut olla Piken puolella vaikka kiusaaminen tai sen katselu oli tuntunut pahalta. Tiina, jota Pike oli luullut Marjukan parhaaksi ystäväksi oli myöhemmin yliopistossa ainejärjestön bileissä itkenyt Pikelle sitä, että tunsi Marjukkaa kohtaan vieläkin syvää inhoa ja pelkoa. Tiina oli sanonut peesanneensa Marjukkaa siinä pelossa, että voisi itse olla seuraava kiusattu. Siitä oli lapsena tuntunut helpottavalta, kun kohteeksi olikin joutunut Pike ja se itse oli ollut hetken turvassa. Tiinalla itsellään oli ollut kehitysvammainen pikkuveli ja se oli pelolla odottanut hetkeä, milloin Marjukka kiinnittäisi siihen huomionsa. Pike oli puolestaan sairastunut kiusaamisen vuoksi masennukseen, mistä se oli toipunut vasta aikuisiällä. Marjukkaa Pike ei ollut nähnyt, mutta oli kuullut Marjukan isän tappaneen itsensä. Lihakauppa kun oli laman aikana mennyt konkurssiin ja Marjukan isälle firma oli ollut paljon perhettä tärkeämpi. Pike kertoi ettei vihannut enää Marjukkaa, mutta ei oikein osaisi suhtautuakaan tähän jos se tulisi vastaan.
Kaija-Leena kertoi että sille ei sen työpaikalla puhuttu olenkaan. Tai jotkut eivät puhuneet. Se tyoskenteli ihan pienessä työyksikössä, jonka henkinen johtaja oli nainen joka vihasi kaikkia itseään nuorempia työntekijöitä. Muut työntekijät olivat ihan normaaleita, pelkäsivät kai hiukan tätä vanhaa naista. Kaija-Leena kertoi tilanteen olevan koominen, koska joutui usein kysymään neuvoa juuri tältä naiselta. Nainen antoi Kaija-Leenalle ohjeita aina jonkun toisen ihmisen välityksellä, eikä koskaan katsonut Kaija-Leenaa silmiin. Itselläni oli kokemusta kiusaamisen yrityksestä Uusix-verstaalta, missä olin työllistettynä joitakin vuosia sitten. Siellä oli samaan aikaan isovatsainen mies nimeltä Pertti, jonka mielstä se ettäolin lesbo oikeutti huonoon käytökseen ja jatkuvaan naljailuun ja huuteluun. No, Pertin puuhastelu päättyi lyhyeen kun esimieheni, joka oli tuttu nainen Nallepubista puuttui jämäkästi asiaan. Pertti oli kovin ystävällinen mies lopputyöllistämisjaksoni ajan.
Riitta mietti, että olisiko pojantyttären sittenkään viisasta muuttaa vai pitäisikö asialle koettaa tehdä jotain koulussa. Opettajia kuulemma nykysiin velvoitetaan puuttumaan kiusaamiseen ja asiasta voisi varmaan myös ilmoittaa lastensuojeluun ja oppilashuoltoon. Kouluissa kun pitäisi olla kiusaamiseen nollatoleranssi. Koulussa olisi aikuisten asia puuttua kiusaamiseen, tehdä kaikille osapuolille selväksi missä ovat mukana ja että kiusaaminen ei missään muodossa voi jatkua. Riitta päätti olla heti huomenna yhteydessä tytön opettajaan ja koulun kuraattoriin. Olisi kiusaajallekin parempi, että asiaan laitettaisiin rajat jo alkuunsa. Mikäli asiat eivät muuttuisi, voisi tyttö sen jäkeen muuttaa Riitalle.  Haimme lisää olutta, maailma tuntui kaikesta huolimatta mukavalta, kun ympärillä oli mukavia ihmisiä, jotka tuntuivat turvallisilta ja läheisiltä. Jokainen tarvitsee hyväksyviä ystäviä ollakseen onnellinen, luulen. Me emme halunneet saada kenenkään oloa pahaksi kiusaamalla, maailmassa oli riittävästi kärsimystä muutoinkin. Ystävyydellä ja pienillä arjen hyvillä teoilla pienestä maailmastamme voisi tulla vieläkin parempi,  Pike totesi ja haki koko pöytäseurueelle vielä yhdet oluet.
Comments (0)  
 Report  

Avobemari ja ilmaiset kahvit

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)

Tapasimme taas tuttuun tapaan aamukahveilla Kontulan Ärrällä Hämeenheimon Piken kanssa. Ryynäsen Keijokin oli tullut kahvittelemaan pitkästä aikaa. Sen selkä oli ollut huonossa kunnossa, joten Keijo oli lepäillyt kotosalla muutaman viikon. Kassan Sinikka muistutti meitä huomisesta kansallisesta kahvipäivästä. Ärrältä saisi huomenna ilmaisen aamukahvin puoleenpäivään saakka. Ilmainen kahvi maistuisikin, työmarkkinatuella eläessä lompakossa ammottaa usein vain tyhjyys. Jos se on täynnä, niin se on täynnä lähinnä Alepan kuitteja. Ja nyt on taas se tyhjä aika kuukaudesta, ainakin minun lompakossani.

Emme malttaneet olla keskustelematta Ailuksen Merjan erosta. Merja  suostui armollisesti eroamaan hyvästä työstään Kevassa kuitaten lähtiessään 303581 euron erorahat. Taakse jäivät avobemari, reippaalla rahasummalla remontoitu keittiö hulppeassa työsuhdeasunnossa sekä 21300 euron kuukausipalkka. Nyt Merja varmaan etsii itselleen uusia haasteita elämässään ja avautuu näistä kohta jossain naistenlehdessä.

Minua huimasi tuon erorahan suuruus. Työmarkkinatuki kun on 32,46 euroa päivässä ja tukea maksetaan viideltä päivältä viikossa. Äkkiseltään laskin päässäni että minun pitäisi nostaa 9352 päivää työmarkkinatukea että pääsisin tuohon erorahan summaan. Eli se vastaa työttömän hiukan alle 40 vuoden ansioita. Toki ymmärrän että Merjahan on tehnyt vaativaa työtä ja minä puolestani en tee työtä ollenkaan, kun olen työtön. Mutta onko Merjan työ todella niin arvokasta että sen pitää tienata kuukaudessa 21300 euroa, saada asua puoli-imaiseksi, teettää satojen tuhansien keittiöremppa ja suhata paikasta toiseen ilmaisella avobemarilla. Merjan työ on ollut jopa niin arvokasta että sen parkkisakotkin täytyi maksaa Kevan varoista, ettei vaan työkyky pääse laskemaan sakonmaksun aiheuttaman mielipahan johdosta.

Keijo huomautti, ettei Merja ollut edes kovin pahasti ahne. Muissa eläkefirmoissa nostettiin vielä hurjempaa kuukausipalkkaa ja työsuhde-eduista ei ollut tapana leuhkia ympäriinsä. Ettei käy niinkuin Merjalle, joka uhrattin julkisuuden alttarille ehkäpä siinä toivossa, että muut saisivat pitää pikkuiset ja pikkuisen suuremmatkin etuutensa. Pike nyökytteli. Merja ei todellakaan ollut ainoa eikä pahin. Ja samaan aikaan joku kokoomuksen näppylänaama avautuu netissä kuinka köyhät vituttavat häntä. Mikähän siinä on, kun näitä kokoomusnuoria jotka ovat  sielunsa viimeisintä sopukkaa myöten huolissaan kaikenmaailman sossupummien saamista huimista etuuksista, ei huolestuta ollenkaan näiden johtajien kohtuuttumuudet. Sen sijaan 477,26 euron kuukausituloista, hulppeista asuntoeduista laitakaupungin rapistuvissa vuokrakasarmeissa pidetään hirveää älämölöä. Ja avobemaria ei työtön tai sosiaalituilla elävä saa kuin nähdäkseen valokuvissa tai korkeintaan parkkipaikalla, jos jaksaa mennä keskustaan.

Keijo kertoi että Sveitsissä on tehty lakiesitys, jonka mukaan pomot saisivat tienata enää kuukaudessa firman heikoimmin palkatun vuositulon verran. Minusta tämän idean voisi kotiuttaa tänne meillekin. Eläkefirmojen pomot voisivat tienata kuukaudessa sen mitä matalin maksettu eläke on vuodessa. Työmatkaetuna heille voisi myöntää kympin matkasetelin kuussa, kuten kovin monet muutkin työtätekevät saavat. Ja tietenkin tarjottaisiin kaupungin vuokra-asunto Kontulasta normaalivuokralla. Luulen, että pomoiksi silti löytyisi ihan asiansa osaavaa sakkia näillä minimieduillakin. Eivät nämä johtajat nyt niin poikkeusyksilöitä ole, paitsi itsekkäässä etujen kahmimisessa. Ehkä hommat hoituisivat paremminkin kuin nyt, kun ei  tarvitsisi juosta edustustilaisuuksissa kilistelemässä kuohuvaa tai olla koko ajan miettimässä miten ahnehtisi itselleen vielä lisää etuuksia.  Lisäksi valtakunnantasolla tuottavuus lähtisi nousuun, kun melko monen tutkimuksen mukaan pienet tuloerot kasvattavat hyvinvointia, tuottavuutta ja tuovat mukanaan luovuutta ja uusia innovaatioita.

Pikeä mietitytti, että miksi sitten halutaan kasvattaa näitä tuloeroja jatkuvasti, vaikka kaikki mittarit puhuvat niiden pienentämisen puolesta. Oliko ihminen vaan yksinkertaisesti olemukseltaan niin ahne, että kun tilaisuus tuli niin estoitta kahmimaan  kaikki itselle irtoava ilman häivähdystäkään häpeää. Ahneus lienee aikamme kansantauti, eikä sitä enää mielletä synniksi tai edes noloksi asiaksi. Ahneeksi voi opiskella jo hyvin nuoresta. Voi ruveta vaikkapa maitonaamaiseksi kokoomusnuoreksi, anoa yritykselleen tukia satojatuhansia euroja ja sitten suureen ääneen messuta kuinka sossupummit ja köyhät vituttavat. Kaipa ne sitten oikein kovasti vituttavatkin, kun ovat niin hölmöjä etteivät ymmärrä ahnehtia itselleen enempää kuin 477,26 euroa käteen  kuukaudessa. Kyllä moisesta  pitää nyt ainakin  rangaista teettämällä noin tyhmällä ihmisellä ilmaista palkatonta työtä. Sitä voi sitten huvikseen kutsua vaikkapa kuntouttavaksi työtoiminnaksi, vaikka eihän se ketään oikeasti mihinkään kuntouta. Mitäs eivät tyhmät köyhät  ymmärtäneet pummata enemmän niin olisivat päässeet eliittiin.

Ei kenenkään, edes suuren johtajan työpanos voi olla niin arvokas, että sen pitää tienata satoja kertoja enemmän kuin vaikkapa saman talon siivooja. Paljon enemmän pahaa tämä johtaja yleensä saa aikaiseksi uransa aikana kuin vaikkapa siivooja, joka tekee hyvää ja puhdasta jälkeä. Eikä kai kenelläkään pitäisi olla tarvetta noin suurille rahasummille. Tässä maailmassa kun pärjää kumminkin melko vähällä rahalla. Jopa alle viidelläsadalla eurolla voi elää kuukauden vaikkei se herkkua ja juhlaa olekaan. Mutta huomenna Ärrä tarjoaa meillekin kahvit. Merja sinäkin voisit tulla tänne Ärrälle aamusta, kahvi on ilmaista.

Comments (0)  
 Report  

R.I.P. Nallepub

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)

Astelin harmaassa marrassäässä ostarin halpisbaaria kohden. Olin menossa tapaamaan Hämeenheimon Pikeä. Jalkojen alla litisi märkä maa ja nuhjaantuneita syksyn lehtiä tarttui tossuihin. Oli Piken vuoro tarjota oluet. Viimeksi viikko sitten vietimme iloisen glögi-illan Itiksessä pelargonia-aiheisen akvarellimaalaukseni hulppeilla myyntituotoilla rellestäen. Kerran viikossa on minusta sopiva tahti syrjäytyneelle pitkäaikaistyöttömälle istuskella baarissa. No, Pikehän on oikeastaan nykyisin alempaa keskiluokkaa. Se kun on osapäiväinen toimittaja naapurikunnan ilmaisjakelulehdessä. Onneksi olemme ikiaikaisia ystäviä eikä meidän tarvitse käydä keskenämme luokkataisteluun. Pike kyllä tunsi yhtä hyvin ja läheisesti kuin minäkin köyhyyden ja ulkopuolisuuden.

Pike istui jo kulmapöydässä. Tapolan Tarja oli melkoisen päihtyneenä tiskillä. Monosen Riitta näkyi myös haluavan liittyä seuraamme. Siemaisin tuoppiani. Pike kertoi, juuri kuulleensa, että Nallepub oli myyty viime maanantaina. Uusi omistaja kaavailee siitä ihan normaalia heterokuppilaa. Join tuoppini tyhjäksi silkasta järkytyksestä.

Kuoleman kohdatessaan sitä  usein ensin koettaa kieltää tapahtunutta mielessään. Niinpä vielä kysyin varovasti  että oliko Pike aivan varma asiasta? Pike nyökkäsi ja kertoi, että sen eksä Mirka oli käynyt siellä maanantai-iltana juomassa jäähyväistuopin. Samainen Mirka oli sitten käynyt Nallessa uudelleen keskiviikkona, kun oli ohi kulkiessaan huomannut oven olevan auki. Tiskin takana oli ollut englantia puhuva nuorehko mies, joka oli kertonut Mirkalle, että baariin tulee "uusi konsepti", mutta tietenkin kaikki ovat edelleenkin tervetulleita. Aamulla Nallen  oveen ja ikkunoihin oli ilmestynyt lappuja, joissa kerrottiin että paikkaan avataan ”Helsing-bar uudella konseptilla”. Meillä ei ole enää Nallepubia, minun oli lopulta pakko uskoa asia. Olin syvästi järkyttynyt. Pike haki minulle uuden tuopin.

Ihmettelin, että minne menisimme kun emme enää jaksaisi istua Kontulan ostarin halpisbaareissa. Semmoisena hetkenä kun haluaisimme tavata toisia "meikäläisiä", minne silloin menisimme?  Meille naisille ei ollut enää oikein mitään paikkaa tässä kaupungissa. Mummolaakson bileissä jopa minä ahdistuin ja tunsin suurta tarvetta aloittaa välitön diapam-lääkitys. Olen vuosien varrella jo tottunut olemaan sinkku niin etten juuri muuta ole viime aikoina muutamaa pientä poikkeusta lukuunottamatta kaivannut. Mutta mummolaakson bileissä yksinoleminen saa äärimmäisyyteen vedettyjä ahdistavia kärsimyksen muotoja. Siellä realisoituu se, ettei elämässä ole enää vaihtoehtoja.  Minun mielestäni "mummolaakson" nimen voisi aivan hyvin muuttaa vastaamaan paremmin todellisuutta "muumiolaaksoksi". Minua  ei kiinnosta kuuden promillenkaan kännissä tanssia ”mahtava peräsin ja pulleat purjeet”-kappaleen tahdissa jonkun epätoivoisesti kiinni liisteröivän humalikon kanssa epätahtista paritanssia. Miksi meille keski-ikäisille ei soiteta rokkia? Tai edes hyvää ja menevää musiikkia? DTM on suunnattu taasen kaksi sukupolvea nuoremmille kävijöille, niille joiden isoäitejä voisimme ikämme puolesta olla. Kun minussa ja Pikessä ei ole puuman vikaa niin emme oikein jaksa viihtyä itseämme yli 25-vuotta nuoremmassa seurassa klubbailemassa. Loput baarit ja riennot onkin sitten suunnattu miltei yksinomaan miehille. Että "que vadis?"- vaan sinä keski-ikäinen kontulalainen lesbo.

Olihan se Nallepub nuhjuinen. Etenkin loppuaikoina vessat olivat usein melko kämäisessä kunnossa. Remontit olivat halvalla tehtyjä, mutta kuitenkin siellä viihtyi. Ja jos ei keksinyt muuta puhumista, saattoi aina valittaa kuinka Nallepub on kurjassa kunnossa. Tapolan Tarja kysyi, että miksi me lesbot halusimme istua erillämme omissa baareissamme?Emmekö me muka Piken kanssa viihtyneet täällä ostarin halpisbaarissa, kun ainakin Tarjan mielestä olimme täällä suhteellisen usein ja kerrallaan monta tuntia. Pike nyökytteli, että toki viihdyimme. Mutta joskus halusi tavata ihan uusiakin ihmisiä, nimenomaan omaan vähemmistöön kuuluvia, "meikäläisiä". Joskus halusi olla rauhassa ja jutustella vähemmistöjuttuja. Saimmehan me toki olla täällä ostarillakin rauhassa, kun kaikki tunsivat meidät vuosien takaa, eikä kukaan pahimmista homofoobikkoäijistäkään jaksanut enää tulla avautumaan. Olimme ”tuttuja ja hyviä tyyppejä”, kantiksia ostarilla. Mutta jos tänne  tuli joku uusi tyyppi, kantajengi katsoi pitkään ennenkuin hyväksyi joukkoonsa. Helpointa oli päästä porukkaan,  jos oli hetero ja deittaili jotain kanta-asiakasta. Silloinkin kyllä saattoi joutua mustasukkaisuusdraaman keskiöön tahtoen tai tahtomattaan.

Oli selvää että Nallepubi myytiin koska se ei enää vetänyt väkeä entiseeen malliin. Yrityshän se oli eikä hyväntekeväisyyslaitos.  Ihmiset olivat paenneet muualle. Mutta minne, sitä emme Piken kanssa tienneet. Oliko Tarja sittenkin oikeassa. Ihmiset kävivät ihan tavallisissa pubeissa tavallisten ihmisten seassa? Oliko tasa-arvo jo niin pitkällä, että missä vaan saattoi kohdata kaltaisiaan?  Missä vaan saattoi istua turvallisesti pelkäämättä että tulisi kuonoon tai sanomista? Itse kuuluin siihen vanhakantaisesti ajatelevaan joukkoon, joka ei uskonut sloganiin ”seksuaalisella suuntaumisella ei ole enää väliä.” Kyllä sillä on, en minä lähtisi tuossa naapuripöydässä ördäävien kantapeikko-ukkojen matkaan vaikka mikä olisi. Haluan välillä istua rauhassa ja tavata ”meikäläisiä”, uusia ja vanhoja tuttavuuksia. Turvallisessa homomyönteisessä ilmapiirissa ilman heteroäijien avautumisriittejä.

Pike naurahti, että melko monta mukavaa muistoa siihen Nallepubiin olemassaoloaikaan kyllä mahtuu. Siellä oli tullut tavattua melko montaa eksää ja  melko monta ystävyyttä solmittua. Kaikki tärkeitä asioita. Muistilokeroistamme löytyy melko moneen kertaan kuunneltu levyautomaatin sisältö, monen remontin ihmettely, kanta-asiakkaiden menot ja paluut, jopa joidenkin kuolema. Vuodesta 1994 tähän vuoteen mahtuu monta muistoa, hyvää ja kaunista. Join jo ties kuinka monetta tuoppia. Tunsin kuinka herkistymisen kyynel pakottautui silmäkulmastani vastarinnastani huolimatta ulkoilmoille. Sitä tajuaa ajan kulumisen, kun on viettänyt samassa pubissa aikaa välillä enemmän, väilillä vähemmän yhdeksäntoista ja puolen vuoden aikana. Annoin kyynelten tulla. Nallepub muistamme sinut aina! Ja silti toivomme, että joku keksisi avata naispainotteisen queerporukalle suunnatun pubityyppisen viihtyisän olohuoneen Kallioon ja pian!

Lepää rauhassa Nallepub! toivovat Ryde ja Pike Kontulasta kavereineen.

Comments (1)  
 Report