102.135 members 4.220 online
Log in Become a member
Qruiser
London 10/30
Ku Bar
Gaymap
Manchester 10/30
Axm bar
Gaymap
Manchester 10/30
Taurus Bar & Rest…
Gaymap
Bournemouth 10/30
Gay men nudist…
Gaymap

blog.qruiser.com
I blog on Scandinavia's largest gay and queer-community site, Qruiser. Be a member too!
Vietän aikaani hengailemalla Ärrällä kavereiden kanssa. Me käydään usein myös laulamassa karaokea. Tykkään seurata maailman menoa, pohtia ja ajatella. Olen tämmönen syvällinen pitkäaikaistyötön Kontulasta.
Woman, 49, Uusimaa/Nyland
 
Latest entry
Calendar
«
Mon Tues Wed Thurs Fri Sat Sun
1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30 31
Widgets
Statistics
Blog id: 2303

Kuolleiden kanssa kahvijonossa

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)

Astelin  nilkuttaen sumuisessa sunnuntai-aamussa kohden Ärrää. Luupiikki vasemmassa jalassa oli vaihteeksi äitynyt pahaksi, joten etenin hitaasti kuin paraskin eläkemummeli. Sairaspäivärahalla ollessa täytyy hukan eri tavalla priorisoida asioita, ihan joka päivä ei ole varaa Ärrän kahviin. Sunnuntaisin on kumminkin päästävä  Ärrälle. Silloin Ärrällä oli perinteisesti menoa ja meininkiä. Ja parhaat jutustelut, ainakin yleensä.

Sinikka kassalla oli harvinaisen hyväntuulinen. Luulen, että se oli taas kohdannut elämänsä miehen. Joka sitten aikanaan  paljastuisi ihan vääräksi valinnaksi. Kunhan nyt hetken oli se oikea, siinäkin oli ihan tarpeeksi hommaa yhdelle miehelle. Ainakin jos piti pitää Sinikka tyytyväisenä ja onnellisena. Se oli niin vaativa homma ettei se ollut vielä onnistunut keneltäkään kovin pitkää aikaa.
Hämeenheimon Pike, Ryynäsen Keijo ja Tapolan Tarja olivat jo vauhdissa kädet viuhuen keskustelemassa jostain vakavahenkisestä asiasta. Kaikilla oli totinen ilme.
Tarja oli lisäksi hiukan krapulaisen näköinen. Arvelin, että Tarjalla oli eilinen ilta
venähtänyt iloisen pitkäksi ostarin baarissa.
Pike ihmetteli ääneen Utsjoella tapahtunutta koulupuukotusta ja sen motiviiveja. Surmansa oli saanut 16-vuotiaslukiolaisnuorukainen, joka oli iltapäivälehtien mukaan lahjakas joikaaja. Tappaja oli ollut noin 30-vuotias mies, koulun aikuisopiskelija. Keijo ihmetteli, miten tapahtuma oli mahdollinen, kun kyseinen koulu oli kauhean pieni ja kaikki tunsivat toisensa. Eivät voineet olla tuntematta. Miten teko oli mahdollinen? Kukaan ei ollut tajunnut merkkejä tekijän mielentilasta ja kyennyt estämään tapahtumia. Tarja huomautti että Suomessa kai useinmiten henkirikos tapahtuu kovin tutussa pienporukassa. Juopporemmissä ollaan voitu ryypätä vuositolkulla yhdessä ja jonain pienenä kännisumuisena hetkenä Pertsan pinna vaan katkeaa kun Rane vetääkin pullosta liian pitkän huikan. Ja sitten mora viuhuu kohtalokkain seurauksin. Pertsa voi teon jälkeen itkeä parhaan kaverinsa ja huikan menettämistä. Oli melko turhaa haikailla pienyhteisöiden perään ratkaisuksi julmuuteen. Ja aivan turha kauhistella kaupunkien  mukamas anonyymiä elämänmenoa.

Huomautin, että kyllä meilläkin osataan. Menneellä viikolla sai Kontulankaarella surmansa 27-vuotias pienten lasten äiti. Ex-miesystävä puukotti sitä raivon vallassa useita kertoja. Meillä Kontulassa tämä on ollut menneen viikon puheenaihe.  Ei  tekoa voi ymmärtää. Ja surullista on tietenkin se, että pienet lapset jäivät äidittömiksi.  Pike huokaisi. Mitä syytä muka oli pistää entinen seurustelukumppani päiviltä. Ajattelin, että onneksi me lesbot emme kovin usein surmaa exiämme mustasukkaisuuksissamme, kun meitä on täällä niin vähän.  Jos niin tekisimme, seurauksena olisi melkoinen katastrofi. Varsinkin kun nuorempana miltei kaikki olivat seurustelleet miltei kaikkien kanssa. Ihmisen listiminen kuoliaaksi vain siksi että suhde oli loppu, ei nyt vaan ole kovin järjellistä puuhaa. Kenenkään tekemänä. Keijo huomautti, että ehkä tekijällä ei nyt ollut ihan kaikki kotona muutoinkaan, ainakin  impulssikontrolli oli teillä tietymättömillä teon hetkellä. Tarja kertoi ostarilla puhutun, että luultavasti alkoholi oli rohkaissut tekijää. Mietin miten surullista lasten mahtoikaan olla varttua sen tiedon kanssa, että äiti oli tapettu.  Ja että  syy tekoon oli aivan käsittämättömän typerä ja turha.

Pike halusi nostaa esiin vertailun vuoksi Laajasalossa sattuneen surmatyön. Siellä elämässään menestynyt salskea kokoomusnuorten toiminnanjohtaja Jukka
Romppainen  oli pistänyt kylmäksi vimmaisen raivon vallassa  koiria puolustamaan saapuneen 58-vuotiaan venäläissyntyisen naisen. Kyseessä ei ainakaan voinut olla pitkällisen syrjäytymisen ja kännin tuottama reaktio. Miksi menestyvä nuori mies tappaa selvinpäin raivon vallassa? Ja miksi moinen sankari kohtelee koiriaan huonosti? Miksi ottaa eläimiä hoidettavakseen,  jos ei niitä jaksa kohdella hyvin. Keijo arveli että tässä oli kyseessä tyyppi, joka oli kultalusikka suussa syntynyt persoonaltaan keskenkasvuinen, mutta silti menestynyt niljake. Tyyppi, jonka ego ei kestä vastaansanomista vaan saa välittömästi itkupotkuraivarin,  jos joku sanoo pienenkin poikkipuolisen sanan tämän itse täydellisyyden tekemisistä. Tarjan mielestä tekijä vaan osoitti kokoomusnuorten sisäistämää harhaista ideologista ylemmyyttä.  Köyhät kyykkyyn ja jos eivät mokomat pysy,  niin henki pois. Pike ei ihan uskonut näin suoraviivaiseen toiminnan ja ajattelun kytkökseen kokoomusnuorillakaan, vaikka aika rumia asioita ne nykyisin köyhistä kanssaihmisistä suustaan päästelivätkin. Ei Susanna Koskikaan ole vielä ketään listinyt tai edes läiskinyt korville, vaikka sen ideologiseen valikkoon sopisi köyhän työttömän kansanosan kurittaminen kovalla kädellä oikein hyvin.

Mietin surullisena, että mikä saa ihmisen tappamaan toisen sokean vihakohtauksen vallassa. Miksei voi vaikka vaan tyytyä sättimään toista kaikilla osaamillaan rumilla sanoilla. Niin itse ainakin tein nuorempana  muutaman exän kanssa riidellessäni.
Mikä saa totaalisesti menettämään itsekontrollin? Keijo arveli että Utsjoen tappajalla oli
varmaan joku hurjansorttinen mielenterveysongelma, ainakin iltapäivälehtien
rivien välistä saattoi semmoista päätellä. Kontulan tappajan kohdalla epäiltiin  taas alkoholin edesauttaneen kontrollin menettämistä.  Kokoomusnuori taas ei kestänyt sitä, että hänet tipautettiin omnipotenssiharhoistaan alas ja hän ei saanutkaan  tehdä mitä halusi eli kohdella koiriaan äärimmäisen huonosti. Missä on mennyt pieleen että ihminen ei kykene hillitsemään itseään vaan ottaa jumalallisen vallan päättää toisen elämästä? Eivät kaikki mielenterveysongelmaiset, humalaiset tai narsistiset kokoomuslaisetkaan tapa lähimmäisiään. Emme vaan keksineet syytä, motiivia tai mitään miksi joillekin käy näin.

Huomasin, etten ollut juonut kahvistani kuin puolet. En uskonut sanontaan ”kylmä kahvi kaunistaa". Olin ihan liian epätoivoinen projekti jopa kylmän kahvin voimin  kaunistettavaksi. Pike sanoi, että voisi tarjota tuopin. Tämä keskustelu oli ollut niin surullinen että se vaatisi ehdotonta jatkopohdintaa hiukan kevyemmissä merkeissä. Minulla ainakin oli pala kurkussa, joka vaati pois huuhtomista tavalla tai toisella. Tarja pohti nolona mukaan lähtemistä. Eilen sillä oli mennyt pitkän kaavan mukaan ja muisti oli jäänyt jo puolessa välissä iltaa matkasta. Se oli aivan varma siitä, että oli tehnyt jotain äärimmäisen noloa. Lupaus uuden tuopin oloa parantavasta voimasta kuitenkin voitti ja Tarja päätti lähteä mukaan. Keijo lähti tapansa mukaan kotiin perheensä luokse.
Comments (0)  
 Report  

Rytkönen palaa kehiin

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)

Kontulassa satoi tänään. Hetkittäin tuntui kuin taivaalta olisi pudonnut suorastaan vesiputous niskaamme. Astelin ontuen kohden Ärrää. Alan tulla vanhaksi ja vaivat eivät parane entiseen malliin.  Tällä hetkellä olen pitkällä sairaslomalla, en tosin tuon kremppaisen jalan takia.  Hoitava lääkäri on puoltanut eläkevaihtoehtoa, mutta ei se oikein ota onnistuakseen. Maailma haluaa minun ehdottomasti ryhtyvän uudelleen pitkäaikaistyöttömäksi. Mikäs siinä, urakehitystä sekin.  Kirjoittaa en ole jaksanut, enkä juuri mitään muutakaan. Ihan viime aikoina on taas alkanut tuntumaan, että jaksan edes jotakin. Joten nyt kirjoitan.

Hämeenheimon Pike odotti Ärrällä höyryävä kahvimuki kourassaan. Pike tekee nykyisin aika paljon töitä. Sen osa-aikatyö naapurikunnan ilmaisjakelulehdessä muistuttaa kummasti kokoaikatyötä, vaikka palkkaa sille ei makseta ylimääräisiltä tunneilta. Lisäksi se kirjoittaa freenä juttujaan minne milloinkin. Tänään se oli kovin innostunut, koska sillä oli tekeillä freelancerjuttu rasismista ja eri etnisten ryhmien mahdollisuudesta ymmärtää toisiaan nimenomaan lähiöiden asukkaiden näkökulmasta. Kontulamme on semmoisen jutun kirjoittamiseen kyllä oikein hyvä paikka. Naapurusto on mukavalla tavalla kansainvälinen. Ja voi ihmetellä, miksi ihmeessä pitäisi olla hirveän kiukkuinen maahanmuuttajille. Naapurin Olga on aina kovin ystävällinen samoin Mahmudin perhe yläkerrasta. Eivät "ne" häiritse minua tai saa minua yhtään kiukkuiseksi toisin kuin kännissä illat pitkät meuhkaava seinänaapurini Perälä.

 

Seuraamme liittynyt Monosen Riitta huomautti, että kyllä näissä maahanmuuttajissa nyt jotain vikaa täytyy pakostakin olla  kun ihan kansanedustajatkin asiaa ihmettelevät. Ja jotain ylimääräistä niiden mustien täytyy väkisinkin sosiaalitoimistosta saada,  ainakin sitten niitä lastenvaunuja, kun niin hyvin pärjäävä ja kauniisti tukkansa kammannut kokoomusrouvakin Espoosta saakka on asiasta jaksanut huolestua. Jossain oli pakko olla suuri perustavanlaatuinen vääryys, me emme vaan huomanneet sitä omassa elämässämme. Eihän nyt kaikin puolin menestyvä kansanedustaja moista viitsisi omasta päästään keksiä. Ja se Packalénin Tomikin oli sentään aiemmin ollut  poliisi ja nyt se oli  hirveän huolissaan siitä kuinka vääränväriset suomalaiset hakkaavat Alppipuistossa ja muualla meidän kalpeanaamojen kakaroita. Riitta ei kyllä muistanut Packalénin olleen yhtään  huolissaan taannoin kun skinit vainosivat maahanmuuttajia. Siihen varmaan löytyi ihan inhimillisiä selityksiä. Kyllähän nyt poliisin syväanalyyttisiin näkemyksiin saattoi aina luottaa.

 

Kokemukseni lastenvaunuista ei kyllä ole kovin laajaa. En ole ikinä semmoisia sossusta saanut enkä muutoinkaan omistanut, muttei minulla ole lapsiakaan. Kaverini Tissarin Erjan pieni Laina-Elvira tyttökin on jo nyt niin iso, ettei se enää saanut sossusta uusia rattaita. Aiemmat taisivat olla Pakilan työkeskuksesta.  Hyvin korjatut ja käytetyt. Vankka menopeli. Olen niitä useamman tunnin ostaria pitkin työnnellyt naapuriavun vuoksi. Yläkerran Mahmudin perheen lapset alkoivat olla jo teini-iässä. Ei niille kyllä oltu koskaan maksettu mitään sen kummenpaa sossusta. Isä Mahmud on aina tehnyt pitkää päivää omassa yrityksessään, joten ne ovat kyllä hankkineet kahdeksalle lapselleen kaiken ihan omilla rahoillaan.

 

Pike kertoi juttuaan varten lukeneensa kirjoituksen, missä joku kertoi seuranneensa kaupassa kuinka maahanmuuttajaperhe oli ostanut suklaata. Kirjoittaja oli kovasti paheksunut tätä ja itkenyt suomalaisten vanhusten näkevän samaan aikaan nälkää. Piken mielestä vanhusten olot eivät yhtään paranisi, vaikka kukaan maahanmuuttaja ei saisi ikinä enää ostaa suklaata kaupasta. Pike ihmetteli myös, että mikä oikeus on vakoilla kaupoissa ihmisten ostosten tekemistä. Syyksi ei nyt kelpaa, että tummaihoinen perhe ostaa suklaata kun se ei ole millään muotoa rikollista puuhaa. Olin Piken kanssa samaa mieltä, en minäkään haluaisi Alepaan mummoagenttia perääni vakoilemaan ostanko sairausajan etuuksillani suklaata, punaisilla alennuslapuilla varustettua -50 %- ruokaa, keskiolutta  vai mitä kummaa koriini laitan. Olisi melko mielenkiintoista, jos meille köyhille rajattaisiin ennalta valitut tuotteet, joita saisimme käyttää. Jotain hyvin ankeita tuotteita ainoastaan, paketitkin voisivat olla harmaita.  Näin pysyisimme ruodussa ja olisimme riittävän kurjistuneen oloisia jatkuvasti. Samoin eri värisille etno-ihmisille olisi omat tuotevalikoimansa, huolimatta siitä ansaitsivatko  ihmiset itse omat rahansa työllään vaiko saivat ne sosiaalitoimesta tai Kelasta tai ties mistä. Ei sovi köyhän tai maahanmuuttajan nauttia elämästä, siinä on aina jotain hämärää.

Riitta ihmetteli että kai nuo jengitappelut sentään olivat holtittoman ja liiallisen maahanmuuton vika. Tummat nuoret hakkasivat viattomia suomalaisia. Taisivat samalla ryöstääkin. Mukana puuhassa oli muutama kantaväestöön kuuluvakin, mutta se ei varmaankaan ollut olennaista. Ainakaan Packalén ei siihen puuttunut. Nyt oli kuulemma värvätty isänmaan ystävistä katupartioita hakkaamaan näitä hakkaajia. Yläkerran Mahmudin rouvakin oli ollut pyykkituvalla murehtimassa asiaa. Niiden vanhin  tyttö kun liikkui jossain maahanmuuttajavaltaisessa porukassa kaupungilla, samoin keskimmäinen poika. Äiti Mahmud oli hurjan huolissaan: joko nuoret eksyivät väärään seuraan ja tekisivät joukon mukana  tyhmyyksiä tai mikä todennäköisempää, saisivat syyttömänä kuonoonsa siksi että joku muu saman ihonvärin omaava oli joskus tehnyt jotain jossain joskus. Äidin huoli oli kova.

Riitta sanoi olevansa yhtä lailla huolissaan siskonpojastaan. Se oli ajanut hiukset pois ja ostanut pilottitakin. Poika oli lentänyt ammattikoulusta pois lintsattuaan liikaa ja nyt se ei tehnyt juuri mitään. Kuunteli päivät pitkät aggressiivista rasistimusiikkia ja tyhjensi perheen jääkaappia ylimääräisestä ruuasta ja juomasta. Huoli vanhemmilla  oli kova. Pahoinpitelysyytteitä oli jo tullut useampi. Poika oli hakannut kuukausi sitten jonkun "vitun hintin" eli hiukan erikoisesti pukeutuneen nuoren miehen sairaalan teholle. Ja sitten oli muita hiukan lievemmin seuraamuksin päättyneitä pahoinpitelyitä.

Pike tuumasi ettei ehkä sittenkään ole kyse etnisestä taustasta. Entäs jos kyse onkin semmoisesta ihan pienestä asiasta kuin ihmisen mahdollisuudet tässä maailmassa. Pike tuntui taas innostuvan asiastaan. Entäpä jos ihan oikeasti kyse on siitä, ettei ole mahdollisuuksia tai että nuori, oli se sitten tumma tai vaaleahipiäinen kokee ettei se vaan ole osa toivottua yhteiskuntaa. Eikä pärjää. Eikä voi pärjätä kunniallisin keinoin, kun keinoja ei ole.

Totesin Pikelle, että saattoi hyvinkin olla näin.  Join kahvini loppuun. Enhän itsekään ole yhteiskuntamme A-luokkaa, oikeastaan olen nykyretoriikalla pelkkä kuluerä sairaspäivärahoineni ja  sossuntukineni. Toivon kuitenkin etteivät reippaat poliitikkomme ehdota eutanasiaa kuntoutukseksi meille turhille kuluerille. Sen verran paljon pidän syksyn väreistä, sateesta ja jopa risaisten lenkkarieni jalkoja hiertävästä tunnusta etten haluaisi itseäni deletoivaksi. Elämä, se ei kyllä ole ollut aikoihin oikeudenmukaista, tuonut mitään mahdollisuuksia mihinkään, mutta se on silti elämää. Omaani. Kuten jokaisen muunkin ihmisen elämä sukupuoleen, rotuun, ikään, seksuaaliseen suuntautumiseen ja muihin epäolennaisuuksiin katsomatta.

Comments (3)  
 Report  

Lehmät, huorat ja muut viranomaiset

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)

Ensilumi tuli sitten vihdoin tänne Kontulaankin. Oli mukavan näköistä kun hiutaleet leijailivat muodostaen puhtaan valkoisen pinnan mustalle asfaltille. Katselin hartaasti linttaan astuttujen lenkkarieni jättämiä vinoja jalanjälkiä lumessa ennenkuin maltoin mennä sisälle  ostarin halpispubin hälinään. Olin sopinut oluttapaamisen Hämeenheimon Piken kanssa puoli kahdeksaksi.

Pike istui Monosen Riitan  kanssa nurkkapöydässä. Hain tiskiltä tuopin  ja liityin seuraan. Pike halusi puhua netissä kiertävästä lastensuojeluvideosta ja sen tuomista reaktioista. Sitä kiinnosti netin tai pikemminkin sosiaalisen median mukanaan tuomat uudet ilmiöt. Luulen, että se teki asiasta isompaa juttua johonkin aikakauslehteen myytäväksi. Pike oli meistä ainoa joka jaksoi seurata miltei kaikkea ja jaksoi vielä kirjoittaa niistä asioista kantaaottavasti ja oivaltavasti. Se sai yhä suuremman osan tuloistaan freelancerina, vaikka olikin vakituisessa työssä naapurikunnan ilmaisjakelulehdessä osa-aikaisena toimittajana.

Olimme kaikki nähneet facebookissa kiertävän huostaanottovideon Oulusta sekä aikaisemman Espoossa kuvatun videon. Vanhemmat olivat niissä videoissa kuvanneet kun viranomaiset hakevat poliisin virka-avulla itkevät lapset kodeistaan. Käytän itse  niin harvoin sossunluukkua, ettei minulla ole suurta viha- tai rakkaussuhdetta sossuihin. Riitta sanoi, ettei pitänyt toimeentulotuen hakemisesta ollenkaan ja siksi koetti tehdä aina sen verran töitä, ettei joutuisi luukulle enää ikinä. Lappujen ja lippujen määrä oli hämmentävä. Ihme kun paperitehtaat menevät nurin sillä vaaditulla liitemäärällä, mitä tarvitaan muutaman satasen saamiseksi sossusta tai Kelasta. Emme silti olleet ajatelleet videoida omaa toimeentulotuen hakemistamme. Ei siitä nyt kovin shokeeraavaa paperisota-videota olisi edes saanut aikaiseksi. Pankkitilotteita ja vuokrakuitteja plaraava etuuskäsittelijä ei nyt varmaan innostaisi sosiaalista mediaa saati sitten iltapäivälehdistöä.

Pike kertoi juuri puhuneensa sossukaverinsa Ritvan kanssa puhelimessa näiden videoiden aiheuttamista reaktioista. Videot olivat herättäneet paljon keskustelua nimenomaan netissä, missä melko tavalliset ihmiset uhosivat  ja uhkailivat käsittämättömällä vimmalla. Ihmiset uhosivat vetävänsä turpiin näitä lapsia kaappaavia ämmiä,  raiskaavansa puutteessa olevat vanhatpiiat ja tekevänsä ties mitä työntekijöiden omille perheille. Pike ihmetteli, miten  voidaan ihmistä niin vihata sen työn takia, että uhkaillaan koko ammattiryhmää melko raakalaismaisilla termeillä. Ehkä syynä oli pelko tai jotenkin halpamaiseksi jalostunut herraviha. Sosiaalityöntekijät kun joutuivat puuttumaan ja päättämän melko ikävistäkin asioista.  Ja naisvaltaista työntekijäryhmää on helppo halveksia ja uhkailla. Voi helposti kerätä urhean uhouroksen möykkäpisteitä kilvoittelemalla siitä, kuka keksii herkullisemman halventavan nimityksen: Lehmä, nauta, puutteessä oleva ämmä joka ei saa omia lapsia, käärme ja vaikka mitä.

Olin juuri käynyt kahvilla naapurirapussa Tissarin Erjan ja tämän hiukan yli puolitoistavuotiaan Laina Elviran luona. Kotona oli ollut käymässä myös Erjan vanhin poika Jesse, joka asuu sijaisperheessä. Jesse oli Erjan ja Rajasaaren Jannen poika. Janne on väkivaltainen päihteiden sekakäyttäjä, joka on lusimassa tuomiotaan ex-naisystävänsä taposta. Olin onnellinen siitä, että se ex-naisystävä ei ollut Erja. Aivan hyvin olisi voinut olla. Erja itse  oli edelleenkin raittiina lopetettuaan juomisen Laina Elviran odotusaikana. Juomisen tilalle oli tullut AA, hyvä niin.

Jesse kävi nykyisin kotona hiukan useammin kuin ennen, samoin tekivät Erjan neljä muuta huostaanotettua lasta. Erja oli juuri ollut viime viikolla sossussa neuvottelussa Jessen asioita koskien. Jesse halusi itse jatkaa asumista sijaisperheessä, kun sen koulu, kaverit ja elämä olivat siellä kaukana. Mutta se halusi käydä kotonaan hiukan useammin kun uskoi äitinsä kerrankin oikeasti pysyvän raittiina. Erjasta ajatus oli hyvä, se ymmärsi hyvin Jessen tilanteen ja tuki pojan tavoitetta suorittaa yläaste loppuun sijaisperheessä. Jesse pohti vakavasti jatkaisiko ammattikouluun vai lukioon. Huomasin että Erja oli Jessestä hyvin ylpeä.

Ihan kaikilla Erjan lapsista ei mennyt ihan yhtä hyvin. Yessica oli Fas-lapsi. Erja oli Yessicaa odottaessaan juonut erittäin rankasti. Yasminella oli oppimis- ja keskittymisvaikeuksia minkä vuoksi  koulunkäynnistä ei tahtonut tulla oikein mitään. Jami asui laitoksessa ja käytti kaikkia mahdollisia päihteitä. Erja tiesi asian oikean laidan, vaikka Jami koetti nykyisin salata asian äidiltään. Aiemmin kun Erja itsekin joi, Jami oli usein  karannut laitoksesta kotiinsa vetämään kamaa ja juomaan viinaa.Yolanda taas oli surusilmäinen pieni tyttö, jota Erjan ex-miesystävä oli huumannut vauvaikäisenä hiljaiseksi pillereillä. Jurvasen Topia kun oli lapsen itku härinnyt. Erja oli tokkuraisenakin kieltänyt Topia lyömästä tyttöä. Siitä hyvästä Erja oli saanut itse rankasti turpiinsa ja Topi oli syöttänyt lapsen unilääkkeillä hiljaiseksi.

Sossu oli lopulta vienyt kaikki Erjan lapset. Aiemmin juodessaan Erja oli ajatellut että sossunhuora on vaan kateellinen, kun sillä ei käynyt yhtä hyvä flaksi miesten kanssa kuin Erjalla. Nykyisin Erjaa hiukan huvitti ja ihmettytti omat silloiset ajatuksensa. AA:ssa se oli oivaltanut, että ihan itsehän se oli asiansa tyrinyt, mutta siitä voi ottaa opikseen ja muuttua. Ja se oli ottanut opikseen, sossu ei kuulemma  edes harkinnut Laina Elviran huostaanottamista. Nykysin ne juttelivat sen lastissossun kanssa ihan sopuisasti kaikesta mahdollisesta. Erjaa ei enää ahdistanut ollenkaan kävellä Kivikonkaarelle neuvotteluihin.

Myönsin, että itselläni oli hiukan ahdistuksen värittämä suhtautuminen työvoimaviranomaisiin. Mutta en minä niitä ihmisenä silti uhkaillut. Tietenkin koetin olla mahdollisimman ystävällinen ja keskusteleva, kun hommat hoituivat paljon paremmin sillä tavoin. Joskus olin kyllä aika suivaantunut kun minua koetettiin laittaa ties kuinka monetta kertaa työnhaun peruskursille opettelemaan cv:n tekoa ja hakemusten kirjoittamista. Kun näytin virkailijalleni ansioluetteloni missä viimeiset rivit olivat pelkkää työnhakukurssia, virkailija luopui suosiolla ajatuksesta ja passitti minut sillä kertaa Uusix-verstaalle puoleksi vuodeksi tukitöihin. Joskus ne virkailijat kyllä ovat oikeasti aika hankalia, mutten minä niitä enkä ketään muutakaan uhkailemaan kävisi. Jotenkin tuntuu että ollaan eri tasoilla tässä maailmassa. Virkailija on työssä ja minä työtön, jona haluankin pysyä.Ei minusta ole normaaliin työelämään enää. Ei ole ollut vuosiin burn outtini jälkeen, mutten ole  tarpeeksi luuska  vielä eläkkeellekään.

Pike tuumasi että netti kyllä mahdollistaa hirveän kummallisia käytösmalleja. Ennen vanhaan  ihminen suuttuessaan saattoi päästää suustaan vaikkapa verovirastossa asioidessaan muutaman harkitsemattoman ärräpään, jota myöhemmin sitten nolosteli ja katui. Netissä ihan kuka vaan saattaa päästellä bittiavaruuteen mitä hirveimpiä uhkauksia vaikkapa rennosti iltateetä juodessaan. Rumien asioiden sanomisesta on tullut anonyymia, helppoa ja arkipäiväistä. Voi laukoa ihan kamalia asioita ilman että ne tuntuvat oikeastaan miltään. Netissä saa lukea hirveyksiä vuoroin homoista, maahanmuuttajista, sossuista tai muista viranomaisista tai ties kenestä.Ihan kuin ihmiset olivat pelien hahmoja, niihin ei sattuisi oikeasti kun ampuu rumilla sanoilla ja niillä on tarvittaessa aina ladattavissa lisää elämää.

Olin juonut jo kolme tuoppia, päätin hakea vielä yhden. Pike suuntasi kohden levyautomaattia ja lupasi laittaa aikuisen naisen soimaan, mutta vain yhden kerran. Sillä oli tänään muut sävelet mielessä, rokkiolo se sanoi. Maailma oli julma, toisinaan. Mutta Koivuniemen tuttu ääni tuntui turvalliselta ja olut maistui hyvältä.

Comments (1)  
 Report  

Älä töni mun kaveria!

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)
Pike soitti puoliltapäivin ja pyysi tulemaan mukaan ostarin pubiin. Se kertoi saaneensa ruhtinaallisen palkan perjantaina, tänään kirjoituspalkkion yhdestä freelancer-tekstistä ja huomenna olisi tulossa veronpalautusta. Pubiin olisi  tulossa paljon muitakin tuttujamme ja Pike sanoi mieluusti tarjoavansa muutaman tuopin, jotta minäkin pääsisin nauttimaan hyvästä seurasta. Niinpä kampasin takatukkani, kaivelin vaatekomerosta puhtaat verkkarit ja tallustelin iloisena ostarille.
Ostarin pubi oli puoliltapäivin jo puoliksi täynnä. Pike jutteli Monosen Riitan kanssa melkoisen intensiivisesti. Uudet ystävämme Itäkeskuksesta, Kaija-Leena ja Kerttu seurasivat keskustelua tarkkaavaisena. Pike piti puheessaan tauon ja haki minullekin tuopin. Tuijottelin lukuisien pesukertojen jäljiltä naarmuuntunutta lasia, kallistelin kauniin vaahdon peittämää kullankeltaista juomaa ja lopulta siemaisin pitkän kulauksen kylmää olutta. Riitta kertoi, että sen pojantytär saattaisi muuttaa sen luokse asumaan joksikin aikaa. Tyttö oli yhdeksän vanha ja sitä kiusattiin asuinalueensa koulussa. Tytöllä ei ollut ollenkaan kavereita ja se itki aamulla kouluun mennessään ja illalla sieltä tultuaan.
Pikeä oli lapsena kiusattu alakoulusta saakka. Kiusaamisen oli aloittanut lihakauppiaan roteva tytär, Marjukka. Pike oli ollut sosiaalinen, iloinen lapsi ja sillä oli ollut kavereita, mutta se oli ollut jo varhain kiinnostunut oudoista asioista kuten runoista ja taiteesta. Lisäksi Pike oli jo pienestä pitäen pukeutunut poikamaisesti. Marjukka oli aloittanut kiusaamisen ilkeämielisillä huomautuksilla Piken harrastuksista. Marjukka kutsui Pikeä "runohomoksi" tai "rumarunoksi". Pike kertoi uskoneensa tämän takia olevansa ruma pitkälle aikuisikään asti. Muut luokassa eivät olleet kiusanneet, mutta kukaan ei uskaltanut olla Piken kanssa tekemisissä Marjukan koston pelossa. Koulun jälkeen vapaa-ajalla Pikellä oli ollut muutama kaveri, mutta Pike oli vaistonnut että ystävyydestä ei saanut kertoa koulussa ainakaan Marjukalle. Myöhemmin kiusaaminen oli saanut rajumpia, fyysisiä muotoja. Pike kertoi koettaneesa ajoittaa tunnille menonsa niin, että opettaja olisi jo luokassa ja koetti poistua luokasta ensimmäisenä oppitunnin loputtua, ettei jäisi nalkkiin luokkaan Marjukan armoille. Liikuntatunnit olivat olleet hirveimpiä. Marjukan takia Pike valittiin aina viimeisenä joukkueisiin. Jos vaan opettajan silmä vältti, Marjukka kamppasi, löi, potki. Mikään ei tuntunut riittävän. Enää yläkoulussa kukaan ei edes kuvitellut uskaltavansa puuttua asiaan,  kun Marjukka hakkasi Pikeä niin että veri lensi. Suurin osa luokasta koetti kääntää päänsä muualle ja olla kuin mitään ei tapahtuisikaan, ainoastaan pari tyttöä myötäili avoimesti Marjukkaa.
Pike kertoi, että oli myöhemmin jutelllut joidenkin luokkansa tyttöjen kanssa. Muutama oli pyytänyt kyynelehtien anteeksi sitä, ettei ollut uskaltanut olla Piken puolella vaikka kiusaaminen tai sen katselu oli tuntunut pahalta. Tiina, jota Pike oli luullut Marjukan parhaaksi ystäväksi oli myöhemmin yliopistossa ainejärjestön bileissä itkenyt Pikelle sitä, että tunsi Marjukkaa kohtaan vieläkin syvää inhoa ja pelkoa. Tiina oli sanonut peesanneensa Marjukkaa siinä pelossa, että voisi itse olla seuraava kiusattu. Siitä oli lapsena tuntunut helpottavalta, kun kohteeksi olikin joutunut Pike ja se itse oli ollut hetken turvassa. Tiinalla itsellään oli ollut kehitysvammainen pikkuveli ja se oli pelolla odottanut hetkeä, milloin Marjukka kiinnittäisi siihen huomionsa. Pike oli puolestaan sairastunut kiusaamisen vuoksi masennukseen, mistä se oli toipunut vasta aikuisiällä. Marjukkaa Pike ei ollut nähnyt, mutta oli kuullut Marjukan isän tappaneen itsensä. Lihakauppa kun oli laman aikana mennyt konkurssiin ja Marjukan isälle firma oli ollut paljon perhettä tärkeämpi. Pike kertoi ettei vihannut enää Marjukkaa, mutta ei oikein osaisi suhtautuakaan tähän jos se tulisi vastaan.
Kaija-Leena kertoi että sille ei sen työpaikalla puhuttu olenkaan. Tai jotkut eivät puhuneet. Se tyoskenteli ihan pienessä työyksikössä, jonka henkinen johtaja oli nainen joka vihasi kaikkia itseään nuorempia työntekijöitä. Muut työntekijät olivat ihan normaaleita, pelkäsivät kai hiukan tätä vanhaa naista. Kaija-Leena kertoi tilanteen olevan koominen, koska joutui usein kysymään neuvoa juuri tältä naiselta. Nainen antoi Kaija-Leenalle ohjeita aina jonkun toisen ihmisen välityksellä, eikä koskaan katsonut Kaija-Leenaa silmiin. Itselläni oli kokemusta kiusaamisen yrityksestä Uusix-verstaalta, missä olin työllistettynä joitakin vuosia sitten. Siellä oli samaan aikaan isovatsainen mies nimeltä Pertti, jonka mielstä se ettäolin lesbo oikeutti huonoon käytökseen ja jatkuvaan naljailuun ja huuteluun. No, Pertin puuhastelu päättyi lyhyeen kun esimieheni, joka oli tuttu nainen Nallepubista puuttui jämäkästi asiaan. Pertti oli kovin ystävällinen mies lopputyöllistämisjaksoni ajan.
Riitta mietti, että olisiko pojantyttären sittenkään viisasta muuttaa vai pitäisikö asialle koettaa tehdä jotain koulussa. Opettajia kuulemma nykysiin velvoitetaan puuttumaan kiusaamiseen ja asiasta voisi varmaan myös ilmoittaa lastensuojeluun ja oppilashuoltoon. Kouluissa kun pitäisi olla kiusaamiseen nollatoleranssi. Koulussa olisi aikuisten asia puuttua kiusaamiseen, tehdä kaikille osapuolille selväksi missä ovat mukana ja että kiusaaminen ei missään muodossa voi jatkua. Riitta päätti olla heti huomenna yhteydessä tytön opettajaan ja koulun kuraattoriin. Olisi kiusaajallekin parempi, että asiaan laitettaisiin rajat jo alkuunsa. Mikäli asiat eivät muuttuisi, voisi tyttö sen jäkeen muuttaa Riitalle.  Haimme lisää olutta, maailma tuntui kaikesta huolimatta mukavalta, kun ympärillä oli mukavia ihmisiä, jotka tuntuivat turvallisilta ja läheisiltä. Jokainen tarvitsee hyväksyviä ystäviä ollakseen onnellinen, luulen. Me emme halunneet saada kenenkään oloa pahaksi kiusaamalla, maailmassa oli riittävästi kärsimystä muutoinkin. Ystävyydellä ja pienillä arjen hyvillä teoilla pienestä maailmastamme voisi tulla vieläkin parempi,  Pike totesi ja haki koko pöytäseurueelle vielä yhdet oluet.
Comments (0)  
 Report  

Avobemari ja ilmaiset kahvit

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)

Tapasimme taas tuttuun tapaan aamukahveilla Kontulan Ärrällä Hämeenheimon Piken kanssa. Ryynäsen Keijokin oli tullut kahvittelemaan pitkästä aikaa. Sen selkä oli ollut huonossa kunnossa, joten Keijo oli lepäillyt kotosalla muutaman viikon. Kassan Sinikka muistutti meitä huomisesta kansallisesta kahvipäivästä. Ärrältä saisi huomenna ilmaisen aamukahvin puoleenpäivään saakka. Ilmainen kahvi maistuisikin, työmarkkinatuella eläessä lompakossa ammottaa usein vain tyhjyys. Jos se on täynnä, niin se on täynnä lähinnä Alepan kuitteja. Ja nyt on taas se tyhjä aika kuukaudesta, ainakin minun lompakossani.

Emme malttaneet olla keskustelematta Ailuksen Merjan erosta. Merja  suostui armollisesti eroamaan hyvästä työstään Kevassa kuitaten lähtiessään 303581 euron erorahat. Taakse jäivät avobemari, reippaalla rahasummalla remontoitu keittiö hulppeassa työsuhdeasunnossa sekä 21300 euron kuukausipalkka. Nyt Merja varmaan etsii itselleen uusia haasteita elämässään ja avautuu näistä kohta jossain naistenlehdessä.

Minua huimasi tuon erorahan suuruus. Työmarkkinatuki kun on 32,46 euroa päivässä ja tukea maksetaan viideltä päivältä viikossa. Äkkiseltään laskin päässäni että minun pitäisi nostaa 9352 päivää työmarkkinatukea että pääsisin tuohon erorahan summaan. Eli se vastaa työttömän hiukan alle 40 vuoden ansioita. Toki ymmärrän että Merjahan on tehnyt vaativaa työtä ja minä puolestani en tee työtä ollenkaan, kun olen työtön. Mutta onko Merjan työ todella niin arvokasta että sen pitää tienata kuukaudessa 21300 euroa, saada asua puoli-imaiseksi, teettää satojen tuhansien keittiöremppa ja suhata paikasta toiseen ilmaisella avobemarilla. Merjan työ on ollut jopa niin arvokasta että sen parkkisakotkin täytyi maksaa Kevan varoista, ettei vaan työkyky pääse laskemaan sakonmaksun aiheuttaman mielipahan johdosta.

Keijo huomautti, ettei Merja ollut edes kovin pahasti ahne. Muissa eläkefirmoissa nostettiin vielä hurjempaa kuukausipalkkaa ja työsuhde-eduista ei ollut tapana leuhkia ympäriinsä. Ettei käy niinkuin Merjalle, joka uhrattin julkisuuden alttarille ehkäpä siinä toivossa, että muut saisivat pitää pikkuiset ja pikkuisen suuremmatkin etuutensa. Pike nyökytteli. Merja ei todellakaan ollut ainoa eikä pahin. Ja samaan aikaan joku kokoomuksen näppylänaama avautuu netissä kuinka köyhät vituttavat häntä. Mikähän siinä on, kun näitä kokoomusnuoria jotka ovat  sielunsa viimeisintä sopukkaa myöten huolissaan kaikenmaailman sossupummien saamista huimista etuuksista, ei huolestuta ollenkaan näiden johtajien kohtuuttumuudet. Sen sijaan 477,26 euron kuukausituloista, hulppeista asuntoeduista laitakaupungin rapistuvissa vuokrakasarmeissa pidetään hirveää älämölöä. Ja avobemaria ei työtön tai sosiaalituilla elävä saa kuin nähdäkseen valokuvissa tai korkeintaan parkkipaikalla, jos jaksaa mennä keskustaan.

Keijo kertoi että Sveitsissä on tehty lakiesitys, jonka mukaan pomot saisivat tienata enää kuukaudessa firman heikoimmin palkatun vuositulon verran. Minusta tämän idean voisi kotiuttaa tänne meillekin. Eläkefirmojen pomot voisivat tienata kuukaudessa sen mitä matalin maksettu eläke on vuodessa. Työmatkaetuna heille voisi myöntää kympin matkasetelin kuussa, kuten kovin monet muutkin työtätekevät saavat. Ja tietenkin tarjottaisiin kaupungin vuokra-asunto Kontulasta normaalivuokralla. Luulen, että pomoiksi silti löytyisi ihan asiansa osaavaa sakkia näillä minimieduillakin. Eivät nämä johtajat nyt niin poikkeusyksilöitä ole, paitsi itsekkäässä etujen kahmimisessa. Ehkä hommat hoituisivat paremminkin kuin nyt, kun ei  tarvitsisi juosta edustustilaisuuksissa kilistelemässä kuohuvaa tai olla koko ajan miettimässä miten ahnehtisi itselleen vielä lisää etuuksia.  Lisäksi valtakunnantasolla tuottavuus lähtisi nousuun, kun melko monen tutkimuksen mukaan pienet tuloerot kasvattavat hyvinvointia, tuottavuutta ja tuovat mukanaan luovuutta ja uusia innovaatioita.

Pikeä mietitytti, että miksi sitten halutaan kasvattaa näitä tuloeroja jatkuvasti, vaikka kaikki mittarit puhuvat niiden pienentämisen puolesta. Oliko ihminen vaan yksinkertaisesti olemukseltaan niin ahne, että kun tilaisuus tuli niin estoitta kahmimaan  kaikki itselle irtoava ilman häivähdystäkään häpeää. Ahneus lienee aikamme kansantauti, eikä sitä enää mielletä synniksi tai edes noloksi asiaksi. Ahneeksi voi opiskella jo hyvin nuoresta. Voi ruveta vaikkapa maitonaamaiseksi kokoomusnuoreksi, anoa yritykselleen tukia satojatuhansia euroja ja sitten suureen ääneen messuta kuinka sossupummit ja köyhät vituttavat. Kaipa ne sitten oikein kovasti vituttavatkin, kun ovat niin hölmöjä etteivät ymmärrä ahnehtia itselleen enempää kuin 477,26 euroa käteen  kuukaudessa. Kyllä moisesta  pitää nyt ainakin  rangaista teettämällä noin tyhmällä ihmisellä ilmaista palkatonta työtä. Sitä voi sitten huvikseen kutsua vaikkapa kuntouttavaksi työtoiminnaksi, vaikka eihän se ketään oikeasti mihinkään kuntouta. Mitäs eivät tyhmät köyhät  ymmärtäneet pummata enemmän niin olisivat päässeet eliittiin.

Ei kenenkään, edes suuren johtajan työpanos voi olla niin arvokas, että sen pitää tienata satoja kertoja enemmän kuin vaikkapa saman talon siivooja. Paljon enemmän pahaa tämä johtaja yleensä saa aikaiseksi uransa aikana kuin vaikkapa siivooja, joka tekee hyvää ja puhdasta jälkeä. Eikä kai kenelläkään pitäisi olla tarvetta noin suurille rahasummille. Tässä maailmassa kun pärjää kumminkin melko vähällä rahalla. Jopa alle viidelläsadalla eurolla voi elää kuukauden vaikkei se herkkua ja juhlaa olekaan. Mutta huomenna Ärrä tarjoaa meillekin kahvit. Merja sinäkin voisit tulla tänne Ärrälle aamusta, kahvi on ilmaista.

Comments (0)  
 Report  

R.I.P. Nallepub

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)

Astelin harmaassa marrassäässä ostarin halpisbaaria kohden. Olin menossa tapaamaan Hämeenheimon Pikeä. Jalkojen alla litisi märkä maa ja nuhjaantuneita syksyn lehtiä tarttui tossuihin. Oli Piken vuoro tarjota oluet. Viimeksi viikko sitten vietimme iloisen glögi-illan Itiksessä pelargonia-aiheisen akvarellimaalaukseni hulppeilla myyntituotoilla rellestäen. Kerran viikossa on minusta sopiva tahti syrjäytyneelle pitkäaikaistyöttömälle istuskella baarissa. No, Pikehän on oikeastaan nykyisin alempaa keskiluokkaa. Se kun on osapäiväinen toimittaja naapurikunnan ilmaisjakelulehdessä. Onneksi olemme ikiaikaisia ystäviä eikä meidän tarvitse käydä keskenämme luokkataisteluun. Pike kyllä tunsi yhtä hyvin ja läheisesti kuin minäkin köyhyyden ja ulkopuolisuuden.

Pike istui jo kulmapöydässä. Tapolan Tarja oli melkoisen päihtyneenä tiskillä. Monosen Riitta näkyi myös haluavan liittyä seuraamme. Siemaisin tuoppiani. Pike kertoi, juuri kuulleensa, että Nallepub oli myyty viime maanantaina. Uusi omistaja kaavailee siitä ihan normaalia heterokuppilaa. Join tuoppini tyhjäksi silkasta järkytyksestä.

Kuoleman kohdatessaan sitä  usein ensin koettaa kieltää tapahtunutta mielessään. Niinpä vielä kysyin varovasti  että oliko Pike aivan varma asiasta? Pike nyökkäsi ja kertoi, että sen eksä Mirka oli käynyt siellä maanantai-iltana juomassa jäähyväistuopin. Samainen Mirka oli sitten käynyt Nallessa uudelleen keskiviikkona, kun oli ohi kulkiessaan huomannut oven olevan auki. Tiskin takana oli ollut englantia puhuva nuorehko mies, joka oli kertonut Mirkalle, että baariin tulee "uusi konsepti", mutta tietenkin kaikki ovat edelleenkin tervetulleita. Aamulla Nallen  oveen ja ikkunoihin oli ilmestynyt lappuja, joissa kerrottiin että paikkaan avataan ”Helsing-bar uudella konseptilla”. Meillä ei ole enää Nallepubia, minun oli lopulta pakko uskoa asia. Olin syvästi järkyttynyt. Pike haki minulle uuden tuopin.

Ihmettelin, että minne menisimme kun emme enää jaksaisi istua Kontulan ostarin halpisbaareissa. Semmoisena hetkenä kun haluaisimme tavata toisia "meikäläisiä", minne silloin menisimme?  Meille naisille ei ollut enää oikein mitään paikkaa tässä kaupungissa. Mummolaakson bileissä jopa minä ahdistuin ja tunsin suurta tarvetta aloittaa välitön diapam-lääkitys. Olen vuosien varrella jo tottunut olemaan sinkku niin etten juuri muuta ole viime aikoina muutamaa pientä poikkeusta lukuunottamatta kaivannut. Mutta mummolaakson bileissä yksinoleminen saa äärimmäisyyteen vedettyjä ahdistavia kärsimyksen muotoja. Siellä realisoituu se, ettei elämässä ole enää vaihtoehtoja.  Minun mielestäni "mummolaakson" nimen voisi aivan hyvin muuttaa vastaamaan paremmin todellisuutta "muumiolaaksoksi". Minua  ei kiinnosta kuuden promillenkaan kännissä tanssia ”mahtava peräsin ja pulleat purjeet”-kappaleen tahdissa jonkun epätoivoisesti kiinni liisteröivän humalikon kanssa epätahtista paritanssia. Miksi meille keski-ikäisille ei soiteta rokkia? Tai edes hyvää ja menevää musiikkia? DTM on suunnattu taasen kaksi sukupolvea nuoremmille kävijöille, niille joiden isoäitejä voisimme ikämme puolesta olla. Kun minussa ja Pikessä ei ole puuman vikaa niin emme oikein jaksa viihtyä itseämme yli 25-vuotta nuoremmassa seurassa klubbailemassa. Loput baarit ja riennot onkin sitten suunnattu miltei yksinomaan miehille. Että "que vadis?"- vaan sinä keski-ikäinen kontulalainen lesbo.

Olihan se Nallepub nuhjuinen. Etenkin loppuaikoina vessat olivat usein melko kämäisessä kunnossa. Remontit olivat halvalla tehtyjä, mutta kuitenkin siellä viihtyi. Ja jos ei keksinyt muuta puhumista, saattoi aina valittaa kuinka Nallepub on kurjassa kunnossa. Tapolan Tarja kysyi, että miksi me lesbot halusimme istua erillämme omissa baareissamme?Emmekö me muka Piken kanssa viihtyneet täällä ostarin halpisbaarissa, kun ainakin Tarjan mielestä olimme täällä suhteellisen usein ja kerrallaan monta tuntia. Pike nyökytteli, että toki viihdyimme. Mutta joskus halusi tavata ihan uusiakin ihmisiä, nimenomaan omaan vähemmistöön kuuluvia, "meikäläisiä". Joskus halusi olla rauhassa ja jutustella vähemmistöjuttuja. Saimmehan me toki olla täällä ostarillakin rauhassa, kun kaikki tunsivat meidät vuosien takaa, eikä kukaan pahimmista homofoobikkoäijistäkään jaksanut enää tulla avautumaan. Olimme ”tuttuja ja hyviä tyyppejä”, kantiksia ostarilla. Mutta jos tänne  tuli joku uusi tyyppi, kantajengi katsoi pitkään ennenkuin hyväksyi joukkoonsa. Helpointa oli päästä porukkaan,  jos oli hetero ja deittaili jotain kanta-asiakasta. Silloinkin kyllä saattoi joutua mustasukkaisuusdraaman keskiöön tahtoen tai tahtomattaan.

Oli selvää että Nallepubi myytiin koska se ei enää vetänyt väkeä entiseeen malliin. Yrityshän se oli eikä hyväntekeväisyyslaitos.  Ihmiset olivat paenneet muualle. Mutta minne, sitä emme Piken kanssa tienneet. Oliko Tarja sittenkin oikeassa. Ihmiset kävivät ihan tavallisissa pubeissa tavallisten ihmisten seassa? Oliko tasa-arvo jo niin pitkällä, että missä vaan saattoi kohdata kaltaisiaan?  Missä vaan saattoi istua turvallisesti pelkäämättä että tulisi kuonoon tai sanomista? Itse kuuluin siihen vanhakantaisesti ajatelevaan joukkoon, joka ei uskonut sloganiin ”seksuaalisella suuntaumisella ei ole enää väliä.” Kyllä sillä on, en minä lähtisi tuossa naapuripöydässä ördäävien kantapeikko-ukkojen matkaan vaikka mikä olisi. Haluan välillä istua rauhassa ja tavata ”meikäläisiä”, uusia ja vanhoja tuttavuuksia. Turvallisessa homomyönteisessä ilmapiirissa ilman heteroäijien avautumisriittejä.

Pike naurahti, että melko monta mukavaa muistoa siihen Nallepubiin olemassaoloaikaan kyllä mahtuu. Siellä oli tullut tavattua melko montaa eksää ja  melko monta ystävyyttä solmittua. Kaikki tärkeitä asioita. Muistilokeroistamme löytyy melko moneen kertaan kuunneltu levyautomaatin sisältö, monen remontin ihmettely, kanta-asiakkaiden menot ja paluut, jopa joidenkin kuolema. Vuodesta 1994 tähän vuoteen mahtuu monta muistoa, hyvää ja kaunista. Join jo ties kuinka monetta tuoppia. Tunsin kuinka herkistymisen kyynel pakottautui silmäkulmastani vastarinnastani huolimatta ulkoilmoille. Sitä tajuaa ajan kulumisen, kun on viettänyt samassa pubissa aikaa välillä enemmän, väilillä vähemmän yhdeksäntoista ja puolen vuoden aikana. Annoin kyynelten tulla. Nallepub muistamme sinut aina! Ja silti toivomme, että joku keksisi avata naispainotteisen queerporukalle suunnatun pubityyppisen viihtyisän olohuoneen Kallioon ja pian!

Lepää rauhassa Nallepub! toivovat Ryde ja Pike Kontulasta kavereineen.

Comments (1)  
 Report  

Glögiä kaupungin laidalla

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)

Korkkasimme eilen  Hämeenheimon Piken kanssa kuluvan vuoden glögikauden avatuksi. Matkustimme sitä tarkoitusta varten  ihan Itikseen asti. Metro on ehdottomasti kaupunkimme  joukkoliikenteen helmiä: se on kuin oranssi metallimato joka nielee meidät monenkirjavat itähelsinkiläiset tasaisesti kitusiinsa ja kuljettaa nopeasti seuraavaan paikkaan. Kohta pääsemme metrolla glögille varakkaaseen Espooseen saakka. Paitsi jos ne ketkut ja rikkaat espoolaiset  keksivät  pykätä tarkastuspisteen siihen kaupunkien rajalle ja rupeavat käännyttämään meitä köyhiä takaisin Itä-Helsinkiin.

Päätimme suunnata tuttuun pizzeriaan, jossa oli A-oikeudet, hyvää pitsaa, edulliset hinnat ja aina ystävällinen palvelu jopa meille köyhille.  Abdul oli tuttuun tapaansa tiskin takana ja tervehti iloisesti. Tänne tunsi olevansa aina tervetullut. Ilman maahanmuuttajia meillä  ei olisi näin hyviä pitsoja , kebabbeja ja happyhour-olutta, joten turha maahanmuuttajia on karsastaa.  Abdul on joskus kertonut olevansa oikealta ammatiltaan historianopettaja, mutta sitä työtä hän ei Suomessa varmaan ikinä pääsisi tekemään. Joten pizzeria oli hänelle ainoa keino elättää itsensä ja perheensä. Tilasimme "frutti di maren" puoliksi ja tavoistamme poiketen oluen sijaan vettä ja tarjousglögit.

Olin pitänyt kaverinkaverin lounaskahvilassa akvarellinäyttelyn ja myynyt sieltä yhden pelargonioita esittävän asetelman ihan mukavaan hintaan. Työkkäriin en voi kyseistä asiaa ilmoittaa, kun ne laittaisivat heti selvityspyynnön perääni ja kysyisivät työllistynkö harrastuksessani. Kävisi yhden kukka-akvarellin myyminen kovin kalliiksi. Telkkarista tuli viime viikolla ohjelma työttömästä miehestä, joka ansaitsi aina silloin tällöin itse tekemällään musiikilla noin sata euroa. Tästä hyvästä työkkäri katsoi, ettei mies ole työtön, vaan työllistyy omassa harrastuksessaan. Näin minullekin varmaan kävisi jos kertoisin, että pari kertaa vuodessa saan  pelargoniamaalauksen kaupaksi muutamalla satasella. Mutten en aio tätä sinne ikimaailmassa ilmoitella. Enkä aio edes ottaa asiasta tunnontuskia kontolleni. Työmarkkinatuella elää kitkuttaminen kun ei avaa kovin suuria harrastusmahdollisuuksia. Aion sijoittaa taidemyynnistä saamani tulot uusiin väreihin sekä tähän iloiseen glögi-iltaan Piken kanssa. Huomenna sitten taas palaan arkeen ja menen ostamaan Alepan punaisilla "-30 %"- lapuilla varustettuja tarjousruokia.

Pike kaiveli manteleita glögistään. Pike rakasti viinamarinoituja manteleita. Se oli joskus uittanut pussillisen manteleita punaviinissä ja syönyt ne sellaisenaan. Rouskuttetuaan mantelinsa Pike naurahti ja totesi minun olevan hurja rikollinen. Kavallan työmarkkinatukea. Lieventävänä asianhaarana toki oli se seikka, että pelargoniaa maalatessani voin aina jättää homman kesken ja sännätä työkkärin minulle tarjoamaan kokopäivätyöhön. Voisin siis jatkaa ikkunaulautani kukkakokoelman ikuistamista ja odotella josko postiluukusta kolahtaisi työtarjous. Hymähdin, että todennäköisesti minulle tarjotaisiin taas jotain lobotomiapotilaalle soveltuvaa puuhastelupajaa  tai sitten  ihan oikeaa työtehtävää  ilman palkkaa sillä ruhtinaallisella kahdeksan euron ylläpitokorvauksella.

Otimme toiset glögit. Abdul laittoi Pikelle tupla-annoksen manteleita sekaan. Pike tuumasi että tämä aktivointihomma vaikutti melkoiselta köyhien nöyryyttämis- ja kontrollointisysteemiltä. Nyökyttelin. Minusta homma olisi järjellistä, jos koko systeemi etenisi siten, että suoritettuaan puuhastelujakson kunnialla saisi palkaksi ihan oikeaa palkallista työtä. Ei hommassa muuten ole järkeä. Ilmaista työtä kutsutaan joko hyväntekeväisyydeksi tai vapaaehtoistyöksi silloin kun tekijä omasta vapaasta tahdostaan paiskii hommia, ei-vapaaehtoisuuteen perustuvaa ilmaistyötä on aiemmin kutsuttu orjuudeksi. Jostain syystä juuri nyt yhteiskunnallisessa keskustelussa koetaan työmarkkinatukea nostavat köyhät suurimmaksi uhaksi Suomenmaalle. Olemme ne epäihmiset, jotka pitää koota puuhastelukeskuksiin valvovan silmän alle. Oikeita töitä, semmoisia joilla oikeasti pääsisimme köyhyydestä ja saisimme arvokkuutemme takaisin meille ei kuitenkaan koskaan tulla antamaan. Keppiä tuntuu riittävän kokoomusnuorten välinevarastossa, porkkanat heitettiin pois jo aikoja sitten hyvinvointivaltion purkutalkoiden edetessä.

Hain meille kolmannet glögit. Naapuripöytään oli ilmestynyt pari naista, jotka viittoilivat meitä liittymään seuraansa. Naiset esittelivat itsensä, vaalea lyhyttukkainen oli nimeltään Kerttu ja tummempi takatukkainen oli Kaija-Leena. Naiset kertoivat olevansa juhlimassa Kaija-Leenan töiden loppumista. Sen määräaikaista sopimusta ei oltu enää uusittu.  Nyt piti säästää, koska elämme semmoisia aikoja, että pitää säästää sille oli perusteltu. Kerttu kertoi tekevänsä lähihoitajan keikkahommia Seuren kautta kaupungille. Hommia oli toistaiseksi ollut ihan kivasti. Palkka ei päätä huimannut, mutta kuulemma riitti niukkaan elämiseen. Kaija-Leenan mielestä me köyhät olimme ihmisreserviä. Systeemi sieti ja piti meitä hengissä vain siksi, että olisimme helposti riistettävissä, mikäli syntyisi tarvetta puoli-ilmaiselle työvoimalle. Oli halvempaa antaa meille sen verran tukia että saisimme Alepan tarjousruokamme pöytään ja  emme nousisi kapinaan ja ryöstelisi rikkaampiamme. Sen mielestä myimme yhteiskuntarauhan ihan liian halvalla.

Kaija-Leena kertoi, että sitä otti päästä mennä ilmoittautumaan työttömäksi ja täyttämään lomakkeita ja lappuja toistensa perään saadakseen niukan ansiosidonnaisen korvauksensa. Mieluummin se olisi tehnyt töitä. Työtä olisi riittänyt, mutta ei rahaa palkan maksamiseen. Varmaan sinnekin sijoitetaan joku työtön puuhastelemaan ilman palkkaa. Mitä ihmeen järkeä tässä oli: meillä työttömillä teetettäisiin ilmaiseksi työt, joista pitäisi maksaa jollekin palkkaa ja sitten vielä meitä syytetään omasta kurjuudestamme.

Hain lisää glögiä koko seurueelle. Huomasin päihtyväni ja katselevani lumoutuneena Kaija-Leenan kauniita silmiä. Se vaikutti kiinnostavalta kertoessaan mielipiteitään köyhien riistosta. Pike puolestaan kertoi hauskaa juttua työpaikkansa pikkukunnan kunnanjohtajan vaimon järjestämistä tupperwarekutsuista. Ne päättyivät rouvan puudelin karkaamiseen ja paikallisen vapaapalokunnan hälyyttämiseen koiran etsintöihin. Koira oli löytynyt paikallisen Siwan roskiksesta syömässä sinne heitettyjä lauantaimakkaraviipaleita.

Tänään joisimme ja nauttisimme elämästämme Itä-Helsingin halpisbaarien viidakossa. Olisimme kapinallisia ja kriittisiä. Systeemistä syrjäytyminen ei tuntunut glögihiprakassa kovin pahalta. Elämässä oli alkoholinhuuruista toivoa ja iloa.  Huomenna olisimme taas köyhiä ja kipeitä, palaisimme arjen ruotuun nöyriksi systeemin ulkoreunoilla eleleviksi anomuslappuja täytteleviksi ihmisrievuiksi. Odottelisimme  peloissamme postiluukun kolahdusta ja  kirjeitä, joissa olisi työkkärin päätöksiä rahasta, puuhastelupajasijoituksista tai karensseista. Tänään säätelimme elämäämme, päätöksiämme ja valintojamme itse. Huomenna emme muistaisi siitä enää mitään, vaan luovuttaisimme päätösoikeudet elämästämme sossuille, työkkärinvirkailijoille ja muille elämäämme ohjaaville viranomaisille. Mutta nuo Kaija-Leenan kapinaa leiskuvat vihreät silmät muistaisin huomennakin.

Comments (1)  
 Report  

Ärrän Islam-aamupäivä

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)

Päätin lähteä Ärrälle sunnuntai-aamun kahville  lievästä kankkusesta huolimatta. Hämeenheimon Pike houkutteli eilen juomaan kanssaan ostarila tuoppitolkulla halpisolutta. Minua ei kyllä kauheasti tarvitse maanitella näihin oluenjuontiprojekteihin ja saavutimme keskivahvan iloisen humalatilan jo alkuillasta. Villiinnyin  laulamaan karaokessa aikuista naista useamman kerran ja pussaamaan hyvää kaveriani poskelle. Nyt iloinen oluttelu sitten kostautui keskivahvana krapulamielialana. Semmoisena olona, jolloin hiukan ahdistaa jokainen oma eilinen tekonen ja elämä on kuin murrosikäisen noloa räpeltämistä. Mistään ei tahdo tulla mitään, henkinen itseruoskintatila yhdeksän ison tuopin takia.

Pikekin oli laahautunut Ärrälle ja rupatteli iloisesti Tapolan Tarjan ja Kauppisen Kaijan kanssa. Kädet täristen kannoin juhlamokkamukini pöytään ja liityin seuraan. Tarja, Kaija ja Pike pohtivat taannoista telkkarista tullutta Islam-iltaa. Harmi, ettei meistä ketään Ärrän kanta-asiakkaista oltu kutsuttu ohjelmaan. Me elämme melkoisen monikulttuurista arkielämää täällä Kontulassa. Minunkin rapustani löytyy  sangen monekirjavaa sakkia: on Alia, Mohammadia, Leylaa, Olgaa, Ljudmilaa, Pirkkoa, Pekkaa, Annieta, Lingiä, Ramonaa ja Raineria noin muutamia mainitakseni. Sovussa me kaikesta huolimatta pääosin arjessa elellään. Hiukan viime viikolla kiivastuin thaimaalaiselle Annielle.  Annien oikea etunimi on liian vaikea lausuttavakseni, joten  olemme sopineet, että kutsun häntä Annieksi. Annie oli ottanut pyykkituvasta koneen käyttöönsä minun pyykkivuorollani. Selvitimme asian, Annie oli vahingossa merkinnyt omaan kalenteriinsa väärän päivän. Annie tarjosi anteeksipyynnön kyytipojaksi teetä ja keksejä ja vältimme hiuksenhienosti suuren kulttuurien välisen vihanpidon.

Pike sanoi lukeneensa jostain, että keskiluokka kaikkoaa alueilta, joissa asuu  hurjasti maahanmuuttajia.   Onneksi en ole keskiluokkainen ja voin ihan rauhassa asustella Kontulassa, kun ei minua häiritse vastapäätä asuva Mohammadin perhe ollenkaan. Tai kukaan muukaan. Rehellisesti sanoen, naapurirapun Perälä kyllä välillä hiukan ottaa päästä. Etenkin silloin kun Perälä on kännissä ja huutaa kovaan ääneen kaikkia lesboista osaamiaan törkeyksiä jos satun eksymään pihalle samaan aikaan. Tasapuolisuuden vuoksi Perälä huutelee kännissä myös hiekkalaatikolla leikkivälle Mohammadin kolmivuotiaalle tyttärelle kaikkia osaamiaan rasistisia törkeyksiä. Jos olisin keskiluokkainen pakenisin kyllä paljon todennäköisemmin Perälää kuin pientä kolmivuotiasta Nasima Mohammadia.

Kauppisen Kaija kysyi, eikö meitä Piken kanssa häirinnyt sen Mellunmäkeläisen imaamin lausunto homoseksuaalien kivittämisestä kuoliaaksi. Kaijaa hirvitti myös ajatus kaapuun pukeutumisesta. Pike sanoi, että tottakai moinen hirvittää ja tuleekin hirvittää. Pike oli kuitenkin käsittänyt asian niin, ettei kyseinen imaamikaan halunnut soveltaa tätä opinkappaletta käytäntöön, vaan oli ajatellut, että olisi parempi elää Suomen lakien mukaan. Mietin, että mitähän rakas ystävämme Päivi Räsänen olisi sanonut, jos olisi ollut mukana ohjelmassa. Olisikohan Päivi vaatinut äkkiä sharialain voimaansaattamista kaikkia homoja koskemaan, kun Päivinkin mielestä homostelu on kovin synnillistä hommaa. En kylläkään ole ikinä havainnut, että naapurissa asuva Mohammadin perhe olisi kantanut kiviä mukanaan viskelläkseen minua niillä. Ihan ystävällisissä väleissä ollaan, muslimiperhe ja sinkkulesbo. Toisin kuin Perälän kanssa. Mutta Perälä nyt käyttää mitä tahansa tekosyytä saadakseen rähistä ihmisille törkeyksiään.

Pike tuumasi, että siitä kai loppupeleissä on kyse: törkeyksien vuodattamisen tarpeesta. Ihmisellä on  taipumus projisoida toisiin ihmisiin tunnekuonaansa milloin mistäkin syystä. Etenkin itsestään hyvin erilaisiin tyyppeihin on helppo liittää kaikkia epäinhimillisenä pitämiään ominaisuuksia. Onhan se kamalaa, että naapurissa tuoksuukin oudosti mausteinen papupata eikä kotoinen makkarakastike. Ja ihan hirveästi häiritsee kun joku ei pukeudukaan adidasraitaiseen tuulipukuun, on ihonväriltään erilainen, seurustelee vääränlaisen ihmisen kanssa, sukupuolesta ei saa selvää tai joku puhuu suomea murtaen ulkomaisella aksentilla. Tietenkin on ihan katastrofaalisen hirveän kamalaa, jos joku kuuluu eri uskontokuntaan vaikka tämä olisi kuinka maallistunut. Ihan pakkohan tämmöiselle oudolle hylkiölle on mennä  kertomaan omat käsityksensä ja toivottamaan nämä vääränlaiset ihmiset hornan tuuttiin. Mietin, että onkohan Perälän haavemaassa vain katkeroituneita lievästi alkoholisoituneita  persu-ukkoja. Jos kaikki muut on ajettu pois, kenelle nämä Perälät sitten huutelevat kännisiä törkeyksiään? Mohammadin perhe ei edes ollut ajatellut käännyttää Perälää muslimiksi, enkä minä olisi ihastunut Perälään vaikka olisin hetero. Annamme hänen olla rauhassa. Mutta mikä saa Perälän jatkuvasti avautumaan meille siitäkin huolimatta?

Olihan meillä kaikilla paljon yhteistä. Olimme matalan tulotason ihmisiä, systeemistä syrjäytettyjä. Mohammadin perheen vanhemmat eivät ole saaneet töitä, vaikka ovat molemmat käyneet kovasti kouluja. Perälä taas ei ole saanut töitä viimeisestä paikasta potkut saatuaan, koska ei ollut koulutettu ja alkoholismi alkoi näkyä habituksesta. Minä taas olen jo niin pitkäaikaisesti syvästi syrjässä ollut, etten usko  koskaan työllistyväni. Luulen tai ainakin toivon että maailma muuttuu niin, että Mohamadin nyt kolmivuotias Nasima-tyttö  saa elää Suomessa, jossa menestystä ei ratkaise etninen tausta. Tyttö  on syntynyt Suomessa eikä sitä voi Peräläkään toivottaa sinne, mistä on tullutkin. Tai siinä tapauksessa toivottaa tyttöä menemään takaisin Kätilöopiston sairaalaan. Koetettaisiinko vaan mahtua tänne sovussa, kaikista porukoista kun löytyy hauskoja, ikäviä, maltillisia, fanaattisia tai ihan mitä vaan tyyppejä. Kontulaan ainakin mahtuu kovin monenlaista taapertajaa  ja hyvä niin.

Comments (1)  
 Report  

Syksyn lehtiä Kontulassa

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)

Kontulaan on tullut syksy. Matkalla Ärrälle katselin maahan pudonneita lehtiä, joista lehtivihreän paetessa on tullut kauniin oranssinkeltaisia. Alkava pimeä vuodenaika tekee vauhdilla tuloaan meillekin. Syksy on itselleni aina kovin ambivalentti kokemus: samaan aikaan mitä kauneinta värisinfoniaa ja toisaalta alkavaa synkkää  pimeyden aiheuttamaa depressiivistä kaamosta. Keväällä sitten helpottaa kun valo ja lämpö palaavat elämään. Päätin syksyn kunniaksi ja piristääkseni itseäni tehdä paluun Ärrän kahviporukoihin ja kirjoittaa 101:n kerran kuulumisiamme Kontulasta.

Hämeenheimon Pike tervehti iloisesti. Sillä oli viikon työputki takana ja nyt vuorossa muutama hyvin ansaittu vapaapäivä. Pike oli aikoinaan palkattu osa-aikaiseksi toimittajaksi naapurinkunnan paikallislehteen, mutta jotenkin sen päivät aina venyivät. Ei siellä ollut ketään muuta, joka olisi kirjoittanut juttuja kunnanjohtajan vaimon avaamista kulttuuritilaisuuksista, henkilöhaastattelua seudun viljelijöiden syksyn kurpitsakilpailun voittajasta tai vanhainkodilla järjestettävistä syyskirmajaisista, joissa esiintyi paikallisista työttömistä ravintolamuusikoista koottu tanssiorkesteri Pentti and the rytmiboys. Ryynäsen Keijo ei näyttänyt ollenkaan yhtä pirteältä ja Lahikaisen Pirjo muistutti ilmeeltään ikuiseen tyhjyyteen tuijottavaa muumiota.

Muistutin, että Kontula, rakas kotilähiömme oli juuri valittu iltapäivälehdessä Helsingin väkivaltaisimmaksi lähiöksi.  Ehdotin että joisimme kupilliset Juhla-mokkaa tämän suuren saavutuksen kunniaksi. Onhan täällä meillä hiukan hulinaa aina silloin tällöin, mutta ei täällä asuminen tunnu ollenkaan vaaralliselta. Enemmän minä pelkään liikkua keskustassa. Täällä kun tuntee vastaantulijat ja tietää varoa sekakäyttäjiä tai rähinäviinaan taipuvaisia. Voi ajoissa vaihtaa kadun toiselle puolelle. Keskustassa en oikein osaa lukea vastaantulevien eleitä tai olemusta. Joskus on tullut sanomista asemanseutuvilla, kun tuulipukuni tai tyylini ei ole miellyttänyt nakkikioskijonossa takana seisovaa tai en ole voinut tarjota pummaajalle savuketta kun en edes polta.

Lahikaisen Pirjo kertoi väsyneellä äänellä, että niiden naapurista Konttisilta vietiin eilen mies putkaan kahden poliisipartion voimin. Tappelun metakkaa, huutoa ja lapsen itkua oli kuulunut iltapäivästä iltaan saakka. Pirjo ei ollut saanut nukuttua ollenkaan. Lopulta se oli kyllästynyt hajoavien huonekalujen paukkeeseen ja soittanut poliisit. Siitä hyvästä Pirjo saisi sitten varoa herra Konttista viikkotolkulla, kun se etsisi syyllistä putkaan joutumiselleen. Rouva Konttinen oli viety ambulanssilla  ja vauva Konttisen kohtalosta Pirjo ei tiennyt.  Konttisen perhe ei ollut juurikaan tekemisissä Pirjon kanssa. Pirjo oli siivoustyönjohtaja ja Konttisen perhe oli hiukan  hienompaa väkeä. Rouva oli koulutukseltaan proviisori. Mies oli diplomi-insinööri, työtön juuri tällä hetkellä, mutta insinööri kumminkin. Ja siten hienompaa väkeä. Rouva oli  perheen muuttaessa Kontulaan sanonut Pirjolle, että he asuvat täällä vain muutaman kuukauden, kunnes ostavat asunnon paremmalta alueelta. Mutta siitä oli jo aikaa muutama vuosi.

Pirjo ei sitten ollut saanut nukuttua ollenkaan ja mennyt kolmeksi yöllä töihin.  Pirjon alainen oli ilmoittanut sairastuneensa ja kohde oli silti siivottava ajallaan. Syksyllä siivousalan työntekijät sairastelivat paljon ja sijaisia ei saanut palkata, joten Pirjo paikkasi sairaslomalla olevia alaisiaan. Se oli tullut suoraan töistä Ärrälle aamukahville. Pirjo sanoi nukkuvansa paremmin, kun oli saanut puhua tapahtuneesta. Ensi yönä pitäisi taas jaksaa nousta aamuyöllä töihin, joten toivottavasti Konttisen viinakaappi olisi tyhjentynyt ja riitely ei jatkuisi.

Ryynäsen Keijo nyökytteli tuskaisen näköisenä. Sen eläkehakemus oli evätty viime viikolla, kun vakuutuslääkäri oli todennut Keijon kuuluvan vielä työkykyiseen kansanosaan. Keijoa hoitavat lääkärit olivat todenneet, ettei se voinut tehdä istumatyötä eikä työtä, missä seistään pitkiä aikoja. Eläkepäätöksestä vastaava vakuutuslääkäri oli kaikesta huolimatta ollut sitä mieltä, että työkykyä miehessä riittää vielä. Keijo oli pohtinut, että mitähän sitä tekisi. Vanhaan työhön mittakirvesmieheksi ollut paluuta. Keijo totesi, että jos jotain pitäisi tässä maailmassa vetää turpaan, niin systeemiä. Vaimonhakkaamisessa ei nyt ollut Keijon mielestä järjen hiventäkään, mutta systeemi sortaa tasapuolisesti. Siinä olisi parempi kiukuttelun kohde itse kullekin. Systeemi vaan löi takaisin, mutta hienostuneemmilla keinoilla.

Pike tuumasi että ehkäpä systeemi ansaitsisi kunnolla turpaan, mutta jostain syystä ihmisyksilö purkaa aina pahan mielensä lähimpiinsä. Kun sanat loppuvat tai niitä ei ole koskaan ollutkaan saa lähin ihminen kaiken kontolleen. Kakkisen Urpo, yhteisen ystävämme Erjan  eksä oli aikoinaan hakannut naisystävänsä henkihieveriin. Sossu oli lähettänyt Urpon johonkin miesprojektiin puhumaan tunteistaan, tiedostamaan lyömiseen johtavia ärsykkeitä ja tilanteita sekä analysoimaan väkivaltaprosessin kulkua. Ei Urpo ollut siellä kauaa viihtynyt, kun  se oli hiukan verbaalisesti heikkolahjainen eikä osannut nimetä muita tunteita kun vitutuksen, panetuksen ja viinanhimon. Sanat eivät olleet Urpon paras puoli, toiminnan mies.

En minä tiedä, miksi Kontula on väkivaltaisempi kuin muut paikat. Onko tänne valikoitunut jotenkin hermostuneempaa  sakkia vai mikä meitä riepoo? Vai onko itse Kontulassa jotain, mikä saa ihmisen riehaantumaan? En minä ainakaan ole lyönyt ketään sitten lapsuusvuosieni. Ja silloin en asunut Kontulassa, vaan Jakomäessä. Joku täällä kumminkin aika usein riehuu. Välillä asian ratkaisee Mononen, välillä riittää pelkkä poliisi ja ambulanssi, kuten Konttisille viime yönä. Katselin pudonneita lehtiä. Kun värit pakenevat, tulee pimeys. Pimeys ja toivottomuus. 

Comments (0)  
 Report  

Ihmeellinen elämä

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)

Astelin kohden ostaria haikein ja hitain askelin. Ilmassa oli ripaus kesää ja sähköä. Ukkosta ei kumminkaan tullut, vaikka koko aamupäivän sitä olin odottanut. Olimme Hämeenheimon Piken kanssa sopineet tapaamisen iltapäiväoluiden merkeissä ostarin halpisbaariin. Halusimme istua ihmettelemään. Ihmetteleminen ja asioiden pohtiminen kun on ihmisen elämässä sangen tärkeää, mutta usein muilta kiireiltä unohtuvaa puuhaa.

Pike istui jo odottamassa minua. Istuin pöytään. Baari oli puolillaan äänekästä väkeä. Tapolan Tarja horjui seuraamme melkoisessa iltapäivätuiskeessa jonkun minulle tuntemattoman miespuolisen suuruuden kanssa. Herra oli nimeltään Tape ja hän oli aikalailla päihtynyt. Ei kumminkaan niin päihtynyt, ettei olisi kyennyt jatkuvaan monologiin itsestään ja omasta erinomaisuudestaan. Ihmeellistä kyllä joukostamme löytyy aina yksilöitä, jotka ajattelevat että kaikki muut kanssaihmiset tai tässä tapauksessa kanssakännääjät, haluavat tuntitolkulla kuunnella juttuja juuri heidän omasta ihmeellisyydestään. Kerrot mitä vaan, niin tämä ihmeellisyys on aina tehnyt saman asian paremmin, hienommin, upeammin ja sinua ennen. Ei löydy asiaa missä hän ei olisi hyvä. Ja loppuillasta, mikäli jostain oudosta syystä jaksaa viettää tämmöisen henkilön kanssa koko illan, toteaa ettei tarvitse edes aloittaa lausetta kun tämä itsekehukone hoitaa puhumisenkin puolestasi nopeammin, paremmin ja kovaäänisemmin. Ihmiset, jotka jatkuvasti rummuttavat itseään käyvät raskaaksi ympäristölleen.

Tarja kumminkin kyllästyi Tapen juttuihin ja ryhtyi hankalaksi. Tarja on melkoisen paha suustaan suuttuessaan ja Tape sai luikkia kehumaan itseään naapuripöytään, mistä löysikin kiitollisemman miltei sammumispisteessä olevan yleisön.Tarja haki meille kaikille helpottuneena oluet. Palasimme päivän teemaan, ihmettelyyn. Pike kertoi lukeneensa juuri nettilehdesta kaksivuotiaasta pikkupojasta, joka oli pudonnut Pasilassa kerrostalon viidennen kerroksen tuuletusikkunasta kadulle ja selvinnyt miltei vammoitta. En ymmärtänyt, miten moinen oli mahdollista. Kaikkien elämän todennäköisyyksien mukaan pojan olisi täytynyt murskautua kuoliaaksi. Ihmeitä tapahtuu, tämän pienen pojan onneksi. Pike kertoi itse nuorena jääneensä suojatiellä auton päälleajamaksi. Pike oli lentänyt kaksoisvoltin kerien päin liikennevalotolppaa, tehnyt suorituksen mistä kuka tahansa liikunnanopettaja olisi toisessa yhteydessä ollut ylpeä. Pikeltä oli murtunut niskanikama. Murtuma oli jäänyt kaksi millimetriä vaille neliraajahalvauksesta, lääkäri oli todennut Pikelle silloin. Ihmeitä tapahtuu.

On helppoa ajatella ihmisellä olevan varjelus matkassaan, mutta miksi kaikki eivät varjellu tasapuolisesti. Miksi toisia onnistaa ja toiset saavat osakseen epäonnen. Tuo viidennestä kerroksesta pudonnut pikkupoika kohtasi suurimman mahdollisen varjelluksen ja sai pitää elämänsä vastoin kaikkia todennäköisyyksiä. Talvella Ylöjärvellä lumilinnaan hautautunut ja kuollut 8-vuotias pikkupoika taasen ei, hän menehtyi raskaan kinoksen alle. Miksi hänen kohdallaan ei tapahtunut ihmettä, vaan luonto noudatti julmasti lakejaan. Emme kukaan osanneet vastata, vain ihmetellä. Luulen että tämä kysymys ihmisen kohtalosta on miksi-kysymys, johon ei inhimillisellä käsityskyvyllä löydy vastausta.

Ihmeellistä on myös ihmisen elämässä mahdollisuus muutokseen. Ystävämme Tissarin Erja oli hyvä esimerkki tästä. Erja joi kuollakseen vielä muutama vuosi sitten, mutta jostain kummasta se sai voimia raitistua ennen viimeisen lapsen Laina Elviran syntymää. Ei sen raittiuden kestävyyteen kovin moni meistäkään aluksi uskonut. Mutta hiljalleen on pakko pahimpien epäilijöidenkin myöntää, että Erja oli muuttunut. Pysynyt raittiina, vaikka vastoinkäymisiä sillä oli runsaasti, eikä elämä muuttunut helpoksi ja hauskaksi selvinpäin ollessa. Mutta ihmeellistä se oli, muutos rapajuoposta esimerkilliseksi äidiksi. Tunsimme kaikki muitakin raitistumisen ihmeitä. Ihmeellisintä asiassa oli se, ettei kukaan voinut etukäteen aavistaa kuka onnistuisi, kuka ei. Tunnustan itsekin epäilleeni Erjan onnistumista ihan aluksi, se oli niin monen aiemman lapsensa kohdalla sanonut samaa ja epäonnistunut. Nyt uskoin jo minäkin.

Tarja olisi halunnut puhua rakkauden ihmeestä. Pike koetti sivuuttaa puheenaiheen, se oli saanut vaihteeksi pakit ihastukseltaan ja vannoi, ettei koskaan enää jaksaisi tuhlata energiaansa moiseen ihastumishapatukseen. Oli alue jolla ihmeitä ei tapahdu. Se on meidän keski-ikäisten lesbonaisten parisuhdetilanne. Me sinkut olemme ja pysymme sinkkuina, halusimme tai emme. Vaihtoehtoja ei ollut ja olemme  olleet itseksemme kohta jo niin kauan ettemme muuta muista halutakaan. Ihmettelin, että miksi nuorempana tuli aina joku kiinnostava vastaan, nykyisin en ole tavannut kiinnostavaa vapaata naista ikuisuuksiin. Pieni tarkennus, sellaista kiinnostavaa vapaata joka ei ole eksä tai kaveri. Pike kyllä sanoi tapaavansa kiinnostavia naisia useinkin, mutta ne olivat siten kiinnostuneita jostain ihan muusta kuin Pikestä. Ihmeellistä tämä kohtaamattomuuden laki.

Pike haki lisää olutta. Oli aika siirtyä ihmettelemään ihmeistä suurinta. Minusta oli sangen ihmeellistä se, mitä nykyisin sain aikaan vesiväreillä. Värit tottelivat tahtoani, asettuivat suunnitelmieni mukaan järjestykseen ja tekemiseni muuntui  ilmaisun välikappaleeksi. Olin kyllä jo harjoitellut akverellitekniikkaa melko pitkään ja suurella ahkeruudella. Silti sattumalla oli kiehtova osa lopputuloksessa. Pike käytti sanoja siveltimien sijaan. Sen epätoivoisesta rakkaudesta kertova romaani oli jo aikoja sitten siirtynyt pöytälaatikkoon. Työn alla oli uusi, syvemmin ihmisyyteen ja ihmisen olemiseen pureutuva novellikokoelma. Mutta ihmeellistä tässä oli se että maailma taipui tulkintoihimme ja me saimme tuoda siihen mukaan oman pienen näkemyksellisen panoksemme. Ihmeellistä se on, taiteen tekeminen. Uuden näkemisen tuominen vanhaan.

Helsingin sanomien uutispäällikkö Jussi Pullinen vaati taannoin kirjoituksessaan taidetta Twitteriin sun muihin sähköisiin välineisiin. Mitä se suotta moisia kitisi?  Me Kontulan Ärrän kantapeikothan olemme eläneet täällä koko ajan kaikkine hupsutuksinemme, iloinemme ja suruinemme. Miksi runoilijan pitäisi kirjoittaa runonsa nettiin? Tai kuvataiteilijan julkaista kuvansa netissä pieniresoluutioisina kuvina, jos maalaukset oikeasti vaativat oman esittely-ympäristönsä tullakseen omiksi teoksiksiin. Netti on ihan oma välineensä.  Ja sellaisenaan tuottanut runsain mitoin erilaista inhimillistä taiteellistakin ilmaisua, kuten tämän vuodatuskirjoitusteni sarjan. Ryde Rytkönen on nimittäin juuri nyt vuodattanut maailmantuskaansa tänne internettiin tasan sadan blogikirjoituksen verran. Pike vaati tarjota vielä yhdet sen kunniaksi.

Kontulan väki kiittää kaikkia lukijoitaan mitä nöyrimmästi.Sadatta kertaa kiitos teille!

Comments (3)  
 Report