95.716 members 2.699 online
Log in Become a member
Qruiser
Manchester 9/27
Axm bar
Gaymap
London 9/27
Eagle London
Gaymap
Manchester 9/27
Coyotes Bar
Gaymap
Manchester 9/27
Taurus Bar & Rest…
Gaymap

blog.qruiser.com
I blog on Scandinavia's largest gay and queer-community site, Qruiser. Be a member too!
Vietän aikaani hengailemalla Ärrällä kavereiden kanssa. Me käydään usein myös laulamassa karaokea. Tykkään seurata maailman menoa, pohtia ja ajatella. Olen tämmönen syvällinen sairaseläkeläinen Kontulasta.
Woman, 51, Uusimaa/Nyland
 
Latest entry
Calendar
«
Mon Tues Wed Thurs Fri Sat Sun
1 2 3 4
5 6 7 8 9 10 11
12 13 14 15 16 17 18
19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30
Widgets
Statistics
Blog id: 2303

Nasset ja neljäs valtakunta

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)

Kävelin tuttua polkua pitkin kohden Ärrää perinteeksi muodostuneelle aamukahville. Tuttu orava tuijotteli menoani kallistellen päätään. Mietin miten rutiinit toivat tehokkaasti turvallisuuden tunnetta ihmismieleen, tunnetta osallisuudesta ja kuulumisesta tähän pieneen lokoseen maailmankaikkeudessa, jota Kontulaksi kutsutaan.

Hämeenheimon Pike näytti pahaenteisen kiukkuiselta jo saapuessani. Arvelin sen johtuvan Kaukolan Sususta, joka oli taas vaihteeksi  tullut meitä ilahduttamaan tai suututtamaan. Niiden kahden henkilökemiat eivät kerta kaikkiaan toimineet. Tai ehkä syynä oli Susun hiukan kapoinen ja ihmisvihamielinen ajatusmaailma, joka oli mahdollisimman etäällä Piken omasta ajatusmaailmasta. Lehikoisen Keijo näytti aidosti helpottuneelta, kun saavuin tasapainottamaan konfliktirintamaa.

Arvasin, että tänään puhuisimme natseista, kotoisemmin nasseista sekä Suomen vastarintaliikkeestä ja tätä maata kovin kuohuttaneesta onnettomasta tragediasta, jossa nuori mies sai lopputulemana surmansa ilmaistuaan erimielisyyttään steissillä lappusiaan jakavien natsien aatteen kanssa. Uusnatsi nimeltä Jesse Eppu Oskari Torniainen oli uutistietojen mukaan potkaissut tätä jo paikalta poistuvaa nuorta miestä.  Uhri oli kaatunut, lyönyt päänsä ja myöhemmin kuollut pahoinpitelystä aiheutuneisiin vammoihin.

Minua hiukan aihe jo kyllästytti. Osa porukasta koetti syyllistää uhria, leimata tätä narkomaaniksi tai ties miksi. Ihan sama vaikka kyseessä olisi suoneen saapasrasvaa piikittävä nisti tai marseljeesiä väärinpäin viheltelevä mielenterveyskuntoutuja, ihmistä ei saa tappaa vaikka olisi mikä. Ja se, että on eri mieltä jostain jonkun kilipäisen nassen kanssa ei käy millään muotoa poikkeuksesta tähän sääntöön. Ja yhtä rasittavaa on nillitys siitä, että miksi ei samalla maanisesti loputtomiin puhuta maahanmuuttajien tekemistä rikoksista. Voin minä niistäkin puhua tässä yhteydessä, jos ne maahanmuuttajien väkivallanteot ovat poliittisesti motivoituneita ja nassejen tavoin järjestäytyneen organisaation tekemiä.  Semmoisia ei nyt vielä ole Suomessa ollut, onneksi ja toivotaan ettei tulekaan. Muutoin kai maahanmuuttajan tekemästä kuolemaan johtaneesta ryöstöstä voi keskustella samaan hengenvetoon muiden kuolemaan johtaneiden ryöstöjen rinnalla, joiden motiivina on anastaa omaisuutta toiselta omaan käyttöön.

Pike ihmetteli, että miksi ihmeessä nämä natsit haaveilevat jostain kumman kansallisvaltiosta, joka ei semmoinen kumminkaan ole. Isänmaallisia nämä hyypiöt eivät Piken mukaan parhaallakaan tahdolla tulkittuna ole millään muotoa. Nämä vapautuliikkeen eli SVL:n nasset kun tahtovat liittää meidät yhteen Ruotsin ja muiden pohjoismaiden kanssa. Pike totesi, että vilkaisu historian kirjaan kannattaisi. Kansallisaatteen myötähän taannoin melko moni vaihtoi aatteen palossaan ruotsinkielisen sukunimensä suomenkieliseksi. Silloin  siitä ruotsalaisuuden taakasta tahdottiin päästä hirveällä tohinalla eroon ja olla isänmaallisesti suomalaisia. Toisaalta näiden äärinassikoiden arvellaan saavan runsaasti tukea ja rahoitusta itänaapurista.  Itänaapurin vallan alta  irtaantumista juhlistamme joka vuosi 6.12. liput hulmuten kun vietämme itsenäisyyspäivää. Ei kuullosta kovin isänmaalliselta tämä SVL:n nassejen luopiosakki.

Susu koetti avata suutaan ja sanoa jotain siitä, että nämä kirkasotsaiset nasset sentään valtaan päästyään  pitäisivät Suomen rodullisesti puhtaana ja ne hoitaisivat kaikenmaailman matut kaukaisimpaan hittoon täältä tuohivirsuistamme pyörimästä. Keijo arveli, että Susun kannattaisi katsoa peiliin pitkään ja miettiä asiaa tarkoin, ennen kuin alkaa moista toivoa. Luuliko Susu tosissaan, että kansallisosialistinen valtio kaipasi koulunsa kesken jättäneitä pikkuisen päihdeongelmaisia pikkurikollisia ammattitaidottomia naisia? Oliko Susu ihan varma, että pelkät rasistiset mielipiteet riittäisivät pitämään sen minkään yhteiskuntajärjestelmän keskiössä?

Keijo pohti tämän  Elielinaukiolla kuolemaan johtaneen potkun potkaisseen herra Torniaisen tulevaisuutta tulevassa nassejen Pohjolan valtakunnassa, joka varmaan olisi laskujemme mukaan sitten neljäs valtakunta. Tällä herra Torniaisen  tilillä oli pitkä liuta väkivaltarikoksia ja muuta urpoilua, kuten roskiskatosten polttelua ja muuta yhtä luovaa yhteiskunallista vaikuttamisyritystä. Taannoinen Natsi-Saksa oli rakennettu hyvin hierarkisesti ja kurinalaisesti,  siellä eivät alkuriehumisten jälkeen impulssikontrollihäiriöstä kärsivät aggressiotaan holtittomasti ympäristöön projisoivat hiukan heikkolahjaiset pikkurikolliset pojannassikat pitkälle pärjänneet. Pike muistutti, että juuri näin. Adolf Hoo kyllä käytti alkuun näitä lihaksikkaita rähisijöitä, SA-joukkoja, pelotteluun ja vastustajien hiljentämiseen. Kun vallankahva oli tukevasti Adolfin kädessä, saivat nämä SA:n johtohahmot kivasti ja ripeästi menolipun hautuumaalle.

Totalitaristiset johtamistavat ovat siitä käteviä, että siinä ei sitten enää kantelu ihmisoikeustuomioistuimeen auta kun huomaakin joutuneensa oppositioon. Pike suositti, että ennen kuin alkaa moista systeemiä haikailemaan, kannattaa tarkoin pohtia onko itse tai itselleen tärkeät ihmiset ja asiat ihan varmasti turvassa joka ikisessä käänteessä. Tämmöistä turvaa tuskin on, jos suureksi johtajaksi sattuukin valikoitumaan joku hiukan paranoidimpi tyyppi jolla on toveri Stalin tapaiset metodit, niin parhaat kamutkin häipyvät leirielämän uumeniin. Eikä tämmöisessä systeemissä ole johtajakaan ikuisesti turvassa. Historia on kovin opettavainen oppiaine, jos sitä ei vaan unohda, myhäili Pike.

Meille homoillehan tämä peli on selkeä ja valinta helppo. Uusnatsisimin kannattaminen ei ole oikein mitenkään päin sovitettavissa  olemassaolomme oikeutuksen vaatimuksen  kanssa. Mutta kannattako kenenkään muunkaan kannattaa moista aatetta: demokratia on kumminkin siinä mielessä reilumpi peli,  että se antaa jokaiselle ainakin teroriassa mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa. Jopa noille erityiskoulujen erityisoppilaille, jotka nyt palapelihouissaan pelottelevat potkivat ihmisiä hengiltä. Maailmassa on tilaa meille kaikille, mutta asioista ei tule antaa päätösvaltaa eniten aggressiivista testosteroniuhoa pullistevalle ääliönasselle, koska joudumme pelkäämään.

Päätimme Piken kanssa että kannamme kortemme kekoon. Ensi lauantaina lähtisimme "Peli Poikki-rikotaan hiljaisuus"- mielenilmaukseen vastustamaan rasismia ja uusnatsismin saamaa hiljaista hyväksyntää. Tulkaa mukaan, että meidän  ei tarvisisi koskaan pelätä.

 

 

Comments (0)  
 Report  

Säästökuurilla

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)

Aamulla maa tuoksui viehättävästi syksylle. Lehtien vihreä taittuu jo lämpimiin sävyihin, onneksi syksyn syvään punaiseen sen on vielä matkaa. Ilma oli mukavan raikas. Mietin,  mitenköhän tuo kovin tutuksi tullut orava aikoo viettää talvensa. Varastointipuuhia sillä oli varmasti ollut viime aikona kovasti.

Ärrällä odottivat tutut ihmiset: Hämeenheimon Pike, Tissarin Erja, Kauppisen Kaija ja Lehikoisen Keijo. Pidän erityisesti tästä saapumisen hetkestä kun astun keskelle puheensorinaa, joka on milloin kiivasta, milloin iloista. Kaija oli juuri kertomassa tarinaa serkustaan Sirpasta, joka asui Myllypurossa. Sirpalla oli melkoisen monta mielenterveyspuolen diagnoosia ja viime aikoina Kaija oli saanut eri tahoilta paljon viestejä , että serkku oli mennyt entistä huonompaan kuntoon. Kaija oli ainoa lähellä asuva sukulainen, ystäviä ei Sirpalla enää juurikaan ollut.  Naapurit kertoivat sen puuhastelevan outoja asioita pihalla outoon aikaan. Viime yönä se oli laulanut uskonnollisia , ilmeisesti hindulaisia lauluja ja lyönyt rumpua lakanaan kääriytyneenä. Naapuri  soitti Kaijalle huolissaan.  Kaija kertoi lähteneensä  paikalle siltä istumalta, serkku oli puhunut kovin sekavia, mutta oli ollut suhteellisen hyväntuulinen. Lääkkeet olivat taas olleet ottamatta ties kuinka pitkältä ajalta ja jutut liikkuivat linnunradan sfääreistä kengännauhoihin. Serkku ei ollut nukkunut moneen yöhön ja sitä ahdisti.

Kaija kertoi taas kerran soittaneensa hätäkeskukseen ja pyytäneensä ambulanssia. Kiireetön ambulanssi luvattiinkin lähettää paikalle, kunhan se olisi ensin käynyt parilla muulla keikalla. Kaija oli odotellut takapihalla miltei kaksi tuntia  sekavia puhuvan serkkunsa  kanssa ja soittanut vielä pari kertaa hätäkeskukseen tiedustellakseen ambulanssin perään. Lopulta lanssi oli tullut ja serkku vietiin Malmin päivystyssairaalaan psykiatriseen arvioon sillä lopputuloksella, että lääkäri oli katsonut, ettei hoidon tarvetta taaskaan  ollut. Kaija tunsi itsensä kovin voimattomaksi. Serkun kunnosta oli koko lähitienoo hän itse mukaan lukien tehnyt selkeän havainnon, että kunto oli romahtanut erittäin huonoksi ja lääkitys ottamatta.  Sisko sai usein kramppeja ja oli vaaraksi itselleen, kun ei raukka ymmärtänyt tilaansa eikä sairauden tunteesta ollut tietoakaan.  Ainoa joka ei ilmiselvää hoidon tarvetta ymmärtänyt oli lääkäri, joka teki päätöksensä hoidon tarpeesta tai tarpeettomuudesta hyvin  pikaisen kohtaamisen perusteella.

Pike pohti, että nykyisin tämä kaupunki tai koko valtakunta rakentaa palveluitaan oudolla logiikalla; mitä vähemmän ihmiset pääsevät tarvitsemiensa palveluiden pariin sen parempi. Mielenterveypalvelut tehdään vaikeasti saataviksi, niin että hoitoon ei juuri kukaan voi päästä. Ainakaan semmoinen ihminen jolla ei ole rikasta ja vaikutusvaltaista sukua painostamassa eikä etenkään semmoinen yksinäinen köyhä ihminen, jonka ei voida ajatella olevan kuntoutettavissa takaisin työelämään. On aika hankala kuunnella jonotusääntä tai vaatia hoitoa päivystyksessä kerta toisensa jälkeen jos on vaikkapa syvän masennuksen syövereissä tai harhat kertovat puhelimen olevan saatanasta. Pllereitä kyllä saa suhteellisen helposti miltä vaan lääkäriltä. Erja kerto, että  sen nuorimman lapsen isä, Kakkisen Urpo oli juuri rehvastellut Kontumarketin kulmalla saaneensa pillereitä niin että nyt riitti kunnolla myyntiin saakka. Urpo oli edelleenkin melkoisen sekainen käytössään, kaikki mistä saattoi kuvitella päihtyvänsä meni vauhdikkaasti kurkusta alas tai suoneen.

Keijo kertoi juuri lukeneensa, että hallitus kaavailee hurjia säästöjä vanhustenhuoltoon. Koko sote-sektorilta hallitus koettaa haalia 3 miljardin säästöjä, listan alussa ovat vanhukset, vammaiset, nuorisopsykiatria sekä aikuistenmielenterveys- ja päihdepalvelut.  Helsingin kaupungin entinen apulaiskaupunginjohtaja Rätyhän linjasi suuressa viisaudessaan että vanhusten on ehdottomasti parasta asua kotonaan. Erja puhahti, että niin varmaan, jos edes ymmärtäisi asuvansa kotonaan. Erja oli juuri tehnyt lähihoitajaopintojensa käytännön harjoittelujakson vanhusten kotihoidossa ja oli sitä mieltä, että kotihoito oli pahimmillaan synonyymi heitteillejätölle. Ihmiset, jotka eivät enää muistaneet lastensa nimeä, puolisonsa nimeä tai edes pahimmillaan omaa nimeään eivät päässeet laitoshoitoon. Siellä ne mummot ja papat sitten seikkailivat rollaattorirallia ympäri stadia ja konstaapelit kiikuttivat niitä kotiin, missä eivät muistaneet asuvansa. Tai sitten mummot olivat niin kipeitä että eivät päässeet liikkumaan, kotihoito kävi muutaman kerran päivässä siirtämäsää mummua eri asentoihin ja ruokkimassa pikaisesti eli pitämässä hengissä.

Mitä järkeä näistä oli säästää? Eikö palveluita kannattaisi tarjota enemmän, kun tarve oli jatkuvasti miltei eksponentiaalisesti kasvava. Nuorten psykiatrinen hoito voisi pelastaa vielä lievästi oireilevan teinin takaisin elämään ja ajautumasta aikuispsykiatrian asiakkaaksi. Joku voisi vieläpä kuntoutua ihan onnelliseksi ihmiseksi. Päihdehuolto voisi auttaa ihmisiä raitistumaan.  Erja oli tästä hyvä esimerkki. Sillä oli ollut tuuria, kun sen vihdoin raitistuessa elettiin vielä aikoja, jolloin ihminen pääsi palveluiden piiriin. Se oli ollut ensin katkolla, sitten Tervalammilla kuntoutuksessa, minkä jälkeen se oli vielä jatkanut avohoidossa a-klinikalla ja käynyt lisäksi aa-ryhmissä. Pike pohti, että lopputulemana saatiin aikaan melkoinen säästö; Erja asui lapsensa kanssa, ei tarvittukaan kallista lastensuojelun sijoitusta kodin ulkopuolelle sijaisperheeseen tai laitokseen ja nyt Erja oli valmistumassa lähihoitajaksi ja aloittaisi kohta ihan oikeat työt.  Lisäksi Erja ja sen pieni tytär, Laina Elvira, elivät suhteellisen rauhallista ja tavallista elämää. Ei enää poliisin hälytyskeikkoja perheväkivallan takia, sairaalareissuja tai mitään muutakaan kuluja aiheuttavaa. Pike tuumasi, että säästäminen väärässä kohden ei ole järkevän ihmisen hommaa, mutta nykyhallitusta ei kyllä järkevyydestä voi muutoinkaan juuri syytellä.

Tuumasin, että maailma on kääntynyt jotenkin  nurin. Aiemmin ajateltiin edes jollain tasolla , että palveluita tehdään ja tuotetaan,  koska ihmiset tarvitsevat niitä. Nyt ajatellaan, että ihmiset tulee karkottaa palveluiden piiristä mahdollisimman kauas. Yhteiskunnat ovat tai niiden ainakin pitäisi olla ihmistä varten. Meitä kaikkia varten, ei ainoastaan niitä tyyppejä varten, jotka kuuluvat siihen pieneen raharikkaaseen eliittiin, joka kääri nyt kermat päältä yksityistettyjen palveluiden avulla. Inhimillinen kohtelu ja riittävät palvelut kuuluvat kaikille.  Ja melkoisen monella on joku omainen joka huolesta sykkyrällä koettaa auttaa, turhautuu, pettyy ja väsyy. Kukahan tämän maailman kääntäisi takaisin raiteilleen?

 

 

 

Comments (0)  
 Report  

Aito Avioliitto tulee taas

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)

Torstai-aamu oli Kontulassakin jos ei nyt suorastaan toivoa täynnä, niin aurinkoa täynnänsä kumminkin. On hienoa, kun syksyinen aurinko jaksaa paistaa tänne meillekin, lohduttaa säteillään näitä kaupungin vuokrakolossien harmaita seiniä. Astelin hyvillä mielin vihellellen "Syksyn säveltä" kohden Ärrän aamukahvia. Toverini orava kallisteli päätään tuttuun tapaansa.

Tissarin Erjakin näkyi ilokseni liittyneen seuraan. Sitä ei nykyisin paljoa näkynyt, kun aikuislinjan lähihoitaja-opinnot ammatillisessa kurssikeskuksessa olivat paljon aikaa ja vaivaa vaativia. Siitä oli raitistuttuaan tullut ihan hivenen kunnianhimoinen. Erja itse sanoi, että nyt hän vihdoin kokeilisi mihin oikeasti pystyy, nuorena hän oli aina lähinnä keskittynyt ilonpitoon. Hämeenheimon Pike halusi välttämättä tarjota seurueelle  pullat. Keijo koetti pistää hanttiin, kun vaimo oli kieltänyt turhat kalorit, mutta myöntyi tämän kerran. Seuraavat kalorit olisivat sitten ne turhat.

Pike kertoi, että AitoAvioliittoporukan kansalaisaloite tasa-arvoisen aviolittolain voimaantulemisen estämiseksi oli tulossa käsittelyyn tänään. Minusta tuo AitoAivoliitto-porukka on huonoa häviämään. Mitä  jos eivät nyt saa aloitettaan läpi, niin montakohan kertaa mahtavat kerätä nimiä aidon heteroliittonsa puolesta? Heteroliittonsa, jota kukaan ei oikeasti uhkaa. Minä lupaudun olemaan menemättä naimisiiin yhdenkään heteronaisen kanssa. Pikekin sitoutui tähän.

Erja hymähti, se puolestaan lupasi olla menemättä naimisiin ikinä kenenkään kanssa. Sen mielestä parisuhde oli kaiken pahan alku ja juuri. Erjan kohdalla se piti kyllä paikkansakin. Tosin Erja mietti, että kun nämä AitoAvioliitto-ihmiset kovasti perustelevat avioliiton rajoittamista vain miehen ja naisen väliseksi instituutioksi isän ja äidin turvaamiseksi lapselle, niin hän ehkä sittenkin menisi naimisiin. Erjalla nimittäin oli yhteensä kuusi lasta, joista viisi oli lestensuojelun toimesta  sijoiettu kodin ulkopuolelle. Nuorin, Laina Elvira oli saanut jäädä asumaan kotiin Erjan kanssa. Erja oli vihdoin ymmärtänyt,  ettei dokaaminen, väkivaltaiset Erjan tapauksessa heterosuhteet viikottaisinen turpiintottoineen ole oikein lastenkasvatuksen kansa yhteensopivaa. Mutta jos tämä AitoAvioliittoheterousliitto tulee taas voimaan kumoten tasa-arvoisen avioliiton, niin loogisuuden nimissä Erja aikoi vaatia, että pääsisi naimisiin kaikkien lastensa isien kanssa. Lapsille kun piti taata sekä isä että äiti. Ja  varmaan maailmassa löytyi muitakin naisia, joilla oli lapsia useampien miesten kanssa. Erja vaati, että loogisuuden nimissä  myös AitoPolyliitto tunnustettaisiin, koska näiden tyyppien mielestä lapsi tarvitsee sekä isän että äidin. Hän kyllä silti itse aikoi kieltäytyä kunniasta, koskapa tämä Erjan keräämä isäaineisto ei ollut oikein raitistuneelle äidille saati lapsikatraalle sopivaa seuraa.

Keijo ihmetteli että miten nämä tyypit  taas jaksavat. Eikö nyt ole ihan selvää, että hyviä vanhempia löytyy niin homo- kuin hetero- kuin yksin- kuin monihuoltajaperheistä. Sen naapuri kävi juuri veristä huoltajuuskiistaa ja hyvä etteivät repineet kiukuspäissään halki sitä kolmevuotiasta pikku-Santeria, kun piti pitää vanhemman oikeuksistaan kiinni. Ja ne olivat niitä ylivoimaisen hyviä AidossaAvioliitossa olleita heterovanhempia.

Tosiaankin toivon, ettei tämä maa ole niin läpipersuuntunut että moinen absurdistanilaisiin perusteluihin nojaava ihmisoikeuksien takapakki menisi läpi. En tosin ole varma enää mistään. Vastahan Suomessa evättiin turvapaikka venäläiseltä naisparilta ja niiden lapselta, vaikka ihan Migrissä asti oli todettu pariskunnan kokevan melko rankkaa syrjintää ja häirintää ja olevan aidosti vaarassa kotimaassaan. Mitä ihmettä nämä persustan tyypit olettavat turvapaikan saamisen riittäväksi perusteluksi? Luoti päähän ja arkussa saat sitten turvapaikan Suomesta olisi ehkä persujenkin tunnustama riittävä peruste. Tai sitten nämä Irakilaiset. Sehän on tunnetusti niin turvallinen maa, että kun sinne palaa takaisin Suomesta niin saa muutaman kivan pikku  luodin nahkaansa. Kiitän luojaani siitä, etten ole venäläinen tai irakilainen köyhä lesbo, vaan ihan kotimainen juntti takatukalepakko Kontulasta. Luoteihin tai Putinin masinoimiin vainoihin verrattuna Sipilän leikkuri on silkkaa leikkiä, vaikkakin karua ja jo hiukan liian pitkälle vietyä nälkäkuurin leikkimistä, niin kumminkin.

Mutta mitä ihmettä meille on kansakuntana tapahtunut? Keskitymme toisten ihmisoikeuksien rajoittamiseen, epätasa-arvon lisäämiseen ja kutsumme sitä uudeksi ja edistykselliseksi politiikaksi.  Minusta se on paluuta, jos ei nyt ihan keskiajalle, niin 1800-luvulle. Tuloerot ja epätasa-arvo eivät luo onnellista ja menestyksellistä hyvinvoivaa kansakuntaa, vaikka rikkain eliitti sitä kuinka koettaisi oma etu silmissä kiiluen perustella.

Join kahvini ja lähdin hiukan synkin mielin kotiin. Taas olisi luvassa keskustelua, jossa kansaa edustamaan valitut  äylllisesti lobotomian käyneitä muistuttavat ihmisoikeuksien rajoittajat puhuisivat meistä epäinhimillistäen pitäen itseään jotenkin parempina ihmisinä. Päätin laatia keskustelua varten persu-Päivi Räsänen-Mika Niikko bingon.

 

Ps. Kun pistin tämän nettiin olin jo surukseni  ruksinut laatimastani bingosta kaikki rastit. Kammoittaa tämä keskustelun ja perustelujen taso.





Comments (0)  
 Report  

Juhan lenkkitossut

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)

Aamulla satoi tasaisesti tihkuten. Ehdin hiukan kastua matkalla aamukahville Ärrälle. Lenkkarini ovat taas kerran pohjistaan kuluneet puhki. Näissä halvimmissa käytetyissä on aina se huono puoli, että ne ovat jo valmiiksi niin huonossa kunnossa etteivät juuri kestä mitään. No, köyhä ei voi kiintyä omaisuuteensa kun omaisuus hajoaa silmissä. Olisi kyllä aika ihmeellistä saada vielä kerran elämässään ihan uudet ja käyttämättömät oikean kokoiset Adidaksen Superstarit. Tuttu orava seurasi poukkoilevaa lätäkköjen väistelykävelyäni pää kallellaan. Mitähän sekin miettii? Tuskin ainakaan Adidaksen lenkkitossuja.

Ärrällä olikin yllättäen isosti porukkaa. Monosen Riitta, Hämeenheimon Pike ja Lahikaisen Pirjo katsoivat sateen ryvettämän Rytkösen saapumista kahvimukit kourissaan.  Puheenaiheeksi oli valikoitunut yllätyksettömästi hallituksen kaavailemat muutokset työttömyysturvaan. Onneksi en enää ollut työtön, vaan eläkkeellä. Kun jo aiemmin oli ollut kyllästyttävää ja turhauttavaa  rampata työvoimahallinnon virkailijan juttusilla puhumassa olemattomista  työllistymissuunnitelmistaan, niin nyt olisi vieläkin turhauttavampaa. Miten olisinkaan  voinut keksiä polkuja työelämään, kun mitään semmoista työtä mihin kykenisin ei ollut aiemminkaan olemassa. Nyt erotuksena oli se, ettei niitäkään töitä ollut mihin en ollut kykenevä.

Hallitus kaavaili, että työttömät ramppaisivat kolmen kuukauden välein tekemässä tiliä siitä, kuinka hakevat olemattomia työpaikkoja tai korvausrahat otettaisiin heiltä pois. No, rahat otettaisiin  joka tapauksessa ennemmin ta myöhemmin pois, joten ehkäpä tämä uusi systeemi olisi hyvä tapa rikastuttaa yksityisiä kontrollipuolen toimijoita. Työkkärintädit ja sedäthän on jo vähennetty niin minimiin, ettei sieltä löytyisi moiseen operaatioon porukkaan vaikka niiden työaikaa lisättäisiin viidellätoista uudella kiky-sopimuksella ympärivuorokautisiksi. Kukaan ei vaan koskaan halua tehdä mitään, jotta niitä työpaikkoja syntyisi. On ehkä mukavampi ja helpompi kiusata työttömiä.

Olisi kyllä jännä tietää mihin tällä tähdätään. Mistä löytyisivät ne työpaikat joihin näitä työttömiä patistetaan? Jotenkin moisen ajatuksenjuoksun kontrollitapaamisineen ja rahantulon katkaisuineen tajuaisi,  jos niitä töitä olisi olemassa. Mutta kun moisia vapaita palkkatyöpaikkoja ei ole näkynyt muutamaan vuoteen. Töitä kyllä saa halutessaan tehdä niin paljon kuin kerkeää: nykyisin saa harjoitella työntekoa ammattikoulusta valmistumisen jälkeen eläkeikään saakka jos vaan kunto kestää. Siitä ei kyllä missään kohdin makseta rahaa, paitsi työnantajalle jotain korvausta tämän työttömän porukan kaitsemisesta ja puuhassa pitämisestä. Hommaa voisi hyvällä syyllä kutsua aikuisten päiväkodiksi, sillä erotuksella että aikuiset kyllä pärjäisivät ilman tätä ikuista työtoimintaa tai  harjoitteluakin.

Lahikaisen Pirjoa ihmetytti  tämän hallituksen aikaansaamiset kokonaisuudessaan. Pirjon mielestä hallitus on ollut huonoin sitten Kekkosen syntymän eli sitten vuoden 1900. Tosin jos tarkkoja ollaan jakson alkupään hallitukset taisivat olla jopa eri valtion hallituksia, mutta samapa tuo. Nykyinen oli Pirjosta huonoin. Pike nyökytteli myötämielisenä: tämän hallituksen aikana kaikenlainen tasa-arvo sekä sivistyksen ihanne saivat väistyä romukoppaan. Meillä oli aiemmin teoriassa mahdollisuus sosiaaliseen nousuun jopa täältä Kontulasta käsin. Mahdollisuus kouluttautua ihan yliopistotutkintoon  asti. Nyt moinen turhuus tehtiin meille köyhällistölle mahdottomaksi. Ja meitä köyhiä tuli  tällä menolla vauhdilla lisää, kun palveluita karsittiin ja porukkaa irtisanottiin ainakin yliopistoista ja julkiselta puolelta. Kaikenmaailman dosentit olivat vallanpitäjille kovasti kiusaksi, kun kumosivat sukkelasti typerimpiä ajatushökkyröitä ja uskalsivat jopa esittää vastaväitteitä. No, tällä menolla lukutaitokin olisi harvinainen ilmiö näillä kulmilla luokkakokojen jatkuvasti suuretessa.

No, ei meistä kukaan ymmärtänyt miten vientiteollisuutta edistäisi kotimaisen kysynnän alasajo. Pienipalkkaisten naisten palkkojen leikkaus heijastui suoraan kotimaiseen kulutukseen. Ei meillä ole sukanvarteen ollut koskaan varaa laittaa, mutta aiempien hallitusten aikaan oli sentään varaa ostaa niitä sukkia. Nyt vietiin sukatkin pesästä. Tietenkään leikkaukset eivät koske kaikkein rikkaimpia ja hyvätuloisimpia, nämä talkoot ovat heille vapaaehtoiset elikkä ei tarvitse osallistua jos tienaa 32 000 euroa kuussa, kuten on ihan kohtuullista tienata jos on tuore veikkaus-pomo. Ei silloin jouda moisiin talkoisiin osallistumaan.

Naisia tämä hallitus vihaa ja kyykyttää Riitan mielestä eritoten. Paitsi tietysti liikenne- ja viestintäministeri Anne Berneria. Anne kun kova jätkä laukomaan poikien mieleen olevia totuuksia siitä, miten esimerkiksi syrjäkylien taksiyrittäjät voivat yrittää kovemmin. Aamusta iltaan puuhaa marjanpoiminnasta taksin ajamiseen.  Liikenteen asiantuntijana tämä Anne nyt tällä hienosti profiloitui.

Piken mielestä Persut olivat taivaan lahja hallituksellemme. Sieltä löytyi jos jonkin sortin möläyttelijää aiheuttamaan mediakohua niin, että pojat ja Anne saattoivat puuhastella keskenään kivoja tulonsiirtojaan köyhiltä rikkaille. Mika pelkäsi pesuhuoneissa kyylääviä homoja, mikä olikin valtakunnan politiikan tasolla kovin olennainen kysymys. Kiemungin Terhi  kyttäsi Tampereella maahanmuuttajataustaisia viinatrokareita kaupassa, jota ei ollutkaan ainakaan siinä paikassa missä Terhi sen väitti olevan ja mstä hän oli hakenut pullon kuohuvaa "tiettyä tarkoitusta " varten  tai toisena aktiviteettinaan Terhi keskittyi rienaamaan virpovia oletettavasti muslimitaustaisia  pikkuyttöjä. Tämäkin oli valtakunnan politiikan tasolla olennaista nostaa esiin, maamme tulevaisuus oli Terhin mielestä vaakalaudalla ja vaarantui siitä että pikkutytöt virpoivat Tampereella. Pike arveli, että meillä oli tämä mölymystö, jotta pojat saisivat leikellä etuuksiamme ja ajaa hyvinvointivaltiotamme alas oikein kunnolla kun media keskittyi Hakkaraisiin, Raatikaisin ja Kiemunkeihin. Kohta  ei olisi enää pienintäkään estettä sille, että rikkaat rikastuisivat  ja köyhät köyhtyisivät entisestään. Sipilän märkä uni tuloerojen repeämisestä oli käymässä toteen.

Oli aika siirtyä kotiin. Muistin että tossuni oli rikki. Märkä. Sipilällä epäilemättä oli ehjät lenkkarit tai jos ei ollut niin varaa ostaa vaikka tuhannet ehjät lenkkarit. Mutta Sipilä halusi että hänellä ja kaltaisillaan olisi varaa vielä moninkertaiseen lenkkarimäärään, kun meidän köyhien lenkkareista otettaisiin pohjatkin irti. Oikeasti tarvitsisin vain uudet lenkkarit, yhdet riittäisivät. Eikä Juhakaan niitä useampia tarvitse.



 



Comments (1)  
 Report  

Hanko Pride

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)

On harvinaista herkkua päästä  matkustamaan ja bilettämään viikonlopuksi lämpimään. Tämä kesä ei oikein ole ollut auringonpalvojille suosiollinen ainakaan meille Kontulassa. Erittäin onnekkkaaksi tunsin itseni kun  pääsin pridematkailemaan viikonlopuksi Suomen eteläisimpään kaupunkiin, Hankoon. Paras kaverini Hämeenheimon Pike oli joskus nuorempana seurustellut yhden Lissun kanssa, jolla on nykyisin kesäasunto Hangossa. Pike oli törmännyt siihen sattumalta juttukeikallaan muutama viikko sitten. Onneksi niiden suhde aikoinaan oli päättynyt sopuisasti, joten Lissu kutsui meidät molemmat kesäasunnolleen. Muutoin meiltä olisi jäänyt maailmankaikkeuden ensimmäinen Hankopride väliin.

Lainasimme Tapolan Tarjan punaista  kolhuista Nissan Micraa, jolla huristimme perjantaina Hankoon. Meillä oli hiukan kiire kun piti ehtiä illaksi Prideristeilylle, minne Lissu oli hankkinut meillekin liput. Piken piti  ennen lähtöä suoriutua melkoisen rasittavasta juttukeikasta; naapurikunnan johtavan urheiluseuran puheenjohtajan 65-vuotissyntymäpäivähaastattelusta. Tyyppi oli setämiesten perikuva, luonnehti Pike miestä jälkikäteen. Setä oli tytötellyt Pikeä ja kertonut pitkään  omasta erinomaisuudestaan ja "poikiensa" menestyksestä urheilun saralla. Noloa vaan setämiehen kannalta oli ollut se seikka, että kyseisen seuran tytöt olivat vuodesta toiseen pärjänneet poikia huomattavasti paremmin. Tyttöjen menestys ei tuntunut olevan setämiehelle tärkeää. Oikea urheilu oli miesten juttu. Jos nyt jotain setämiehen mielestä homolajeja, kuten taitoluistelua, ei laskettu mukaan.

Matka kesti reilut kaksi tuntia pissataukoineen. En kyllä ihan solidaarisuussyistä juonut kovin montaa keskiolutta matkan aikana, kun Pike joutui kuskina olemaan kuivin suin. Olimme sopineet, että Pike ajaa Hankoon ja minä takaisin. Laitoin Paula Koivuniemen cd-soittimeen ja käänsin nupit kaakkoon. Lauloimme tai pikemminkin ulvoimme yhdessä  miltei koko cd:n hitit läpi. Pike-raukka ei voinut kostuttaa kurkkuaan välillä, mutta ulisi urheasti aikuista naista niin että Nissan pompahteli. Huomasin, että matkan varrella ei  oikein enää ole huoltamoita. Nekin jotka vielä ovat jäljellä, on suurilta osin muutettu kylmäasemiksi. Olen viimeksi mennyt tätä reittiä varmaan yli kymmenen vuotta sitten, joten maailma lienee muuttunut ihan oikeutetusti. Mutta ehdottaisin silti, että kylmäasemille laitettaisiin bajamajoja. Ei ole kiva käydä kylmäaseman laidan kanervikossa pissalla.

Majapaikkamme, Lissun ja Marketan kesäasunto, sijaitsi lähellä rantaa. Tosin Hangossa on aivan  mahdotonta olla kaukana rannasta. Lissu oli nykyisin melko hyvässä asemassa nilkkasukkia maahantuovan firman myyntipäällikkönä, joten sillä oli varaa pitää lääkärirouvansa Marketan kanssa hulppeaa kesäasuntoa Hangossa. Toisin olivat asiat Lissun eksällä Pikellä, jolla oli vain stadin vuokra-asunto Kontulassa. Joskus ne olivat olleet yhtä köyhiä opiskelijoita ja romanttisesti viettäneet iltaa syömällä kynttilänvalossa  makaronia ja hmp:tä eli herne-maissi-paprikaa. Tunnemyrskyisessä limerenssitilassa jopa herne-maissi-paprika voi kuulemma olla hyvää. En ihan uskonut, mutta  talo oli upea. Vanha keltainen kaunis puutalo.

Prideristeily starttasi Itäsamasta, joka on suht pieni ja idyllinen lähinnä matkailijoita palvelemaan keskittynyt osa Hankoa, jossa on laitureita veneille ja ravintoloita veneillä saapuville. Risteilyä emännöi Kalkkuna, jonka huumorintaju on pettamättömän huono. Dj soitti jytkettä ja pauketta, josta ei tässä iässä enää osaa nimetä esittäjiä, mutta joka saa varpaat kivasti heilumaan tahdissa. Tunnelma oli  melkoisen upea. Join vitosen maksavia tölkkioluita luvattoman monta. Näin auringon laskevan, kymmenien ellei satojen muuttomatkalle lähdössä olevien joutsenien kokoontumisen sekä melkoisen määrän iloisia nousuhumalaisia lesboja ja homoja. Hauskaa oli. Yöllä palattuamme koetimme etsiä auki olevaa nakkikioskia. Jouduimme luovuttamaan suosiolla, koska ei semmoisia vissiin Hangossa ole lainkaan. Menimme ajoissa nukkumaan.

Päivällä starttasi pridekulkue rekkoineen. Aurinko paahtoi meitä. Kulkueessa oli hurjan paljon ihmisiä, tuntui että kulkueessa oli porukkaa enemmän kuin koko kaupungissa asukkaita. Minusta on hienoa, että nykyisin näissä pridekulkueissa on aina paljon muitakin kuin ”meitä itsejämme”.  Olen niin kauan kuin muistan ollut mukana näissä kulkueissa. Ensin nämä olivat nimeltään vapautuspäivät,  myöhemmin  nimi muuttui prideksi. Ja nykyisin prideillään jo mitä uskomattomimmilla paikkakunnilla, kuten Hangossa. Hangon ensimmäinen pridekulkue eteni auringonpaisteessa rantaa pitkin ja matka päättyi kauniille hienkkarannalle.  Rannalla oli kunnon beach partyt: vaahtoa, olutta, musiikkia ja meininkiä.. Piken kanssa joimme taas melkoisen monta keskiolutta ja nautimme auringosta katsellen kuinka meitä nuoremmat ihmiset tanssivat elämänsä riemusta piittaamatta kuka oli mitäkin. Kaikilla oli mukavaa.

On tämä maailma muuttunut. Kulkueessa alle 10 tuhannen asukkaan pikkukaupungissa oli enemmän väkeä kuin aikojen alussa isojen kaupunkien vapautuspäivillä. Poliiseja ei näkynyt mailla halmeilla, eikä heitä olisi tarvittukaan. Tunnelma oli kauttaaltaan lämmin ja iloinen. Samaan aikaan Lahdessa vaadittiin rajojen sulkemista viidentoista vihaisen ihmisen voimin. Täällä iloittiin ihmisoikeuksista ja oikeudesta rakastaa satojen ihmisten kanssa. Kaupunginjohtajakin kävi puhumassa porukalle. Positiivisuus ja rakkaus voittaa kumminkin lopulta vihan. Näin tuumailimme Piken kanssa iloisessa keskikaljahiprakassa hiekkarannalla auringon paistaessa.

Aamulla heräsin hyvillä mielin nenä hiukan aurongosta punoittaen. Oli minun vuoroni ajaa takaisin Kontulaan. Maailmassa oli hyvä olla, positiivisuus ja rakkaus ovat omituisen isoja voimia. Ehkä ne maailman isoimmat.

Kontulan väki kiittää järjestäjiä. Oli kyllä ihan huippu-upeat bileet!







Comments (0)  
 Report  

Louis Vuitton ei viihdy sittarissa

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)

Aurinko porotti antaumuksella sisään pikku yksiöni verhojen raosta, kun vihdoin uskalsin avata silmäni.  Päivä oli jo edennyt myöhäiseen iltapäivään. Paras kaverini Hämeenheimon Pike näkyi keittävän  kahvia hiukan tärisevin käsin. Vihavaisen Leila heräili nojatuolista. Se asui nykyisin Malmilla jonkun kolmivuorotyötä tekevän sairaanhoitajan kanssa. Hoitsu oli nyt käymässä vanhempiensa luona pohjoisessa ja  Leila oli käyttänyt vapaapäivät hyödykseen karkaamalla entisille asuinsijoilleen Kontulaan muistelemaan menneitä ja maistelemaan keskiolutta. Olut olikin maistunut niin hyvälle,  että tulimme tänne jatkoille  Pike, Leila ja minä. Joimme sitten kerralla koko Liiteristä eläkepäivänä ostamani Nobelaner-olutvarastoni. Pike sammahti sohvalle ja minä sänkyyni, joten Leila-pololle jäi nojatuoli.

Likaisenrukea raidallinen nojatuolini oli vuosien takainen löytö roskislavalta. Nuorempana jaksoin kiertää jopa kantakaupungissa saakka dyykkailemassa. Usein löytyi kaikkea käyttökelpoista ja jopa arvokastakin tavaraa. Ihmisillä on varaa heittää ehjiä ja käyttökelpoisia tavaroita runsain mitoin roskikseen. Tai osalla ihmisistä on. Toisilla ei ole edes varaa ostaa ehjiä ja käyttökelpoisia kipeästi tarvitsemiaan välttämättömiä tavaroita. Tämä tuloeroon perustuva eriarvoisuus on kuulemma kovin tärkeä asia ja edistää kaikkea mahdollista hyvää ainakin mikäli on valtiosihteeri Martti Hetemäkeä uskominen. Minä en kyllä usko, että ihmisten suurimäärtäinen köyhdyttäminen siksi että muutama harva voisi vaurastua lisää, edistää mitään hyvää tässä maailmassa. Mutta nojatuolini oli mukava, pehmeä ja upottava. Verhoilukangas oli selkeää kasarikuosia. Epämuodikas esine, siksi varmaan joutunut poistoihin ehjänä.

Pike toi meille kahvit pöytään. Pikeä huvitti kovasti kahvimukikokoelmani. Jokainen muki oli harkiten hankittu yksilö. Rakastin isoja kahvimukeja, joissa oli jokin hauska kuva tai sanoma. Suurin osa niistäkin oli aktiviisen roskisdyykkauskauden löydöksiä, mutta muutaman olin jopa ostanut uutena. En voinut vastustaa kiroilevaa siilimukia etenkään kun se oli tarjouksessa. Samoin olin taannoin sortunut Viivi ja Wagner mukiin. No, ehkäpä huoleni kerskakulutuksesta oli hiukan ylimitoitettua krapulaista syyllisyydentuntoa, joka tänään juonsi juurensa eilisellä kaljankittauksella  huojutettuun välittäjäaineiden kemiaan. Pike alkoi kertoa tarinaa isossa yrityksessä myyntitehtävissä työskentelevästä opiskelukaveristaan.  Pike oli törmännyt siihen juttukeikallaan Järvenpäässä viime viikolla. Tämä kaveri oli ollut kovin  tuohtunut ja katkera maailmalle kun sen palkkakuitin tuhatluku alkoi numerolla viisi eikä kuusi tai seitsemän. Lisäksi sille kylä tuli myyntiprovisiobonusta kymmeniä tuhansia euroja vuodessa. Pike ei ollut kehdannut sanoa,  että sen palkkakuitin summa alkoi aina maksimissaankin kakkosella,  koska sen toimittajan  työ oli osa-aikainen. Mutta Pikelle tämä pieni palkka riitti oikein hyvin.

Leila ihmetteli kovin mihin se ihminen tai kukaan muukaan tarvitsee noin paljon rahaa. Sen oma palkka ei ollut kovin suuri, sairaanhoitajatyttöystävä tai oikeammin sanottuna sairaanhoitaja-rekisteröity parisuhdepuoliso tienasi niiden perheessä hiukan paremmin vuorolisien takia. Rahaa ei koskaan jäänyt säästöön, mutta kaiken sai mitä tarvitsi. Pike arveli, että toki citymarketista ostettu laukku maksaa satoja kertoja vähemmän kuin Louis Vuittonin edukkainkin malli. Mutta mihin ihmeessä ihminen tarvitsee kallista laukkua kun edullisemminkin saa ihan ehjän ja kestävän ja jopa käyttökelpoisemman laukun. Piken silmissä alkoi palaa innostus. Pike arveli, että ihminen ei tarvitse oikeasti kuin yhden  kestävän laukun, jos asiaa hahmotetaan käytännön kannalta. Mutta jos ihminen elää semmoista elämää, että täytyy jotenkin osoittaa olevansa tärkeä niin tämmöisillähän se oma tärkeys osoitetaan. Jos ei ole tarpeeksi hienoa laukkua niin et ole ihmisenä mitään. Ta vielä nolompaa jos käytät päivästä toiseen samaan laukkua, vaikka se olisikin kuinka hieno ja kallis.

Meidät on huijattu uskomaan että tavaroilla osoitamme erottuvamme eduksemme muista ihmisistä. Pikestä ja rehellisesti sanottuna itsestänikin oli aivan umpihullu dadaistinen ajatus, että ihminen muuttuisi jotenkin paremmaksi ihmiseksi omistamiensa laukkujensa perusteella. Jos nyt jostain sattuman oikusta voittaisin lotossa ja ostain kymmeniä Louis Vuittonin laukkuja, menisin stylistille ja tälläytyisin merkittävän ja trendikkään oloiseksi, niin sisälläni asuisi silti sama Rytkösen Ryde. Mutta nämä ihmisenkuvatukset luulevat olevansa jotenkin jotain hirveän upeaa laukkujensa ja tavaroidensa keskellä. Ainakin upeampaa ja tärkeämpää kuin me muut. Tai kukaan semmoinen jolla ei ole varaa moisiin kapineisiin.

Pike tuumi, että ihmiset on myös saatu tuntemaan ostamisesta olemisen hetekellistä mielihyvää. Kun ostat laukun, jota et edes tarvitse tunnet hetken sanoinkuvaamatonta olemassaolon mielihyvää, olet olemassa ajassa ja paikassa elämäsi sankarina.  Ihan kuin me eilen maistettuamme ensi kulaukset kylmästä huurteisestamme. Samalla tavoin mielihyvä ostamisesta haihtuu pian, on saatava lisää tavaraa jolla erottua muista. Erilaisia, uudempia, muodikkaampia ja aina vaan jännempiä tavaroita. Jatkuvasti. Siihen ne Piken mielestä tarvitsevat sitä ylisuurta palkaansa. Ja siksi meiltä köyhiltä leikataan taas lisää, jotta tämä tavaroilla erottautuminen on mahdollista vain hyvin pienelle joukolle. Jos kaikilla meillä olisi Louis Vuittonin laukku eikä sittarin käytännöllisiä tarjouslaukkuja, niin sitten pitäisi keksiä jotain muuta, jolla osoittaa oma tärkeyttensä ja erinomaisuutensa. Pike ehdotti, että olisi tietenkin hyvä jos ihmisyyden mittarina olisi vaikkapa yleissivistys, hyvät käytöstavat tai vaikkapa  hyväntahtoisuus  muita kohtaan tämän ikuisen kuluttamisen sijaan. Pike suuntasi keittiöön ja kaatoihin loput kahvit mukeihin tasan meille kolmelle. Halvinta tarjouskahvia, mutta hyvää sekin oli tässä pienessä yksiössä krapulaisena nautittuna maailman parhaassa seurassa.






Comments (2)  
 Report  

Kaalia köyhälle

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)

Astelin yön usvan kostuttamaa polkua pitkin kohden ostarin Ärrää, minne olin sopinut aamukahvitapaamisen Hämeenheimon Piken,Tissarin Erjan  ja Lehikoisen Keijon kanssa. Pike oli menossa illaksi töihin ja Erja lähihoitajakurssin lähiopetusjaksolle ammatilliseen kurssikeskukseen. Orava tuijotteli tuttuun tapaan pää kallellaan ja lopulta tuijoteltuaan aikansa vilisti rapistellen korkealle ylös mäntyyn.

Keijo kertoi kiukkuisena parhaita paloja viimeaikaisesta Hesarin köyhyyskeskustelusta. Joku herra Espoosta oli jeesustellut että juureksia ja kaalia saa tosi edullisesti ja liikkuakin voi ilmaiseksi, kun vaan hankkii lenkkarit. Niin  että mitäs ne köyhät turhaan kitisevät, poliittisia tarkoitusperiä ajamaan  tämä köyhien kitinä on valjastettu.  Kyllä setä Espoosta tietää, että köyhät ovat vain ja ainoastaan laiskoja kun eivät jaksa lanttua keitellä. Ja tietenkin jos juoksee tarjousten perässä,  niin saisi ihan ilmaiseksi sitä tarvittavaa liikuntaakin. Pysyy näin mieli ja ruumis terveenä kun juoksee kaupasta kauppaan ja laskee eurojen riittävyyttä. Jaoin Keijon suuttumuksen. Jos kerran köyhyys oli näin helppoa, niin sitten vaan värvätään Marttoja järjestämään meille  "kaalia ja lanttua ruokapöytään"-kursseja non stoppina Kontulan ostarille. Pike tuumasi, että nämä neuvojat varmaan luulevat olevansa kovinkin hyväntahtoisia ja vilpittömiä, mutta kosketus köyhyyden realiteetteihin taitaa olla peräisin jostain rapujuhlien snapsiviinanvedon jälkeisestä päihtyneestä spekulatiivisesta  horinasta.

Keijo kertoi vanhimmasta pojastaan, joka edelleen haki sinnikkäästi töitä. Töitä ei saanut millään vaikka haki,  kun niitä ei ollut. Poika oli ammattikoulusta valmistumisensa jälkeen ollut useammassakin työharjoittelussa, kokeilussa tai ties minkä nimisessä muka työssä palkatta tietenkin.  Työtä kyllä toisinaan  tarjottiin, mutta ilman palkkaa. Työtöntä tuli rangaista siitä, että työtä ei ollut, näin on tämäkin hallitus suuressa viisaudessaan linjannut. Onneksi kamalimmat työ- ja oikeusministeri Lindströmin älynväläykset uusista ilmaistyömuodoista unohtuivat, koska ne oli keksitty jo aiemmin. Keijo pohti että ongelman ydin oli kumminkin pojan kohdalla se, ettei kukaan palkannut nuoria oikeisiin töihin kun saattoi kierrättää harjoittelijoita tai keikkatyöläisiä hyvin minimaalisella palkalla tai palkatta. Ja lopputulemana, tästä piti sitten syytämän työtöntä nuorta itseään: työhaluttomuus kai tämänkin syynä oli. Lenkkarit jalkaan ja kaalinkeittoon siitä!

Erja kertoi, että hänen kohdallaan oli näkyvissä valoa tunnelin päässä. Heikkoa ja lepattavaa valoa, muta valoa kumminkin. Kun lähihoitajaopinnot olisi saatu päätökseen, työtä kyllä olisi. Huonolla palkalla ja raskasta työtä, mutta kumminkin olisi jotain työtä. Muutos entisestä työttömästä alkoholistista vanhainkodin vaipanvaihtajaksi edusti suurta sosiaalista nousua. Kaikki oli itsestä kiinni ja jokainen on oman onnensa seppä, niinhän meille on kerrottu. Jännittävää vaan että suurin osa vähätulosista lähiöasukkaista ohjautui hoiva-alan matalapalkka-aloille tähtääviin koulutuksiin. Epäilen että Eiralaisten ammatinvaihtajien kohdalla ei kovinkaan monen haaveena ollut lähihoitajan tutkinto. Meidän haaveemme ja mahdollisuutemme olivat jo lähtökohtaisesti eri maailmasta.

Köyhän oma syy on kun ei tajua syödä pelkkää kaalia ja lanttua, vaan tuhlaa rahansa kalliisiin, yli euron kilo maksaviin raaka-aineisiin. Tosin ne ovat huippuhalpoja vaan hetken aikaa. Nämä Kontulan vuokratalot  varmaan tästä lähin alkavat sadonkorjuukauden koittaessa lemuta vähemmän vienosti kaalille. Hyvä niin, koska silloin varmasti tiedetään missä köyhät asuvat ja setämiehet Espoosta voivat tulla peremmin neuvojaan antamaan oikeaan paikkaan.

Yleensähän me köyhät kyllä tosiaan syömme ja elämme muutoinkin hiukan keskimääräistä epäterveellisemmin, kun terveellinen ja monipuolinen ruoka on oikeasti kalliimpaa. Luomuruuasta ei eläkeläisen tai työttömän kannata edes haaveilla. Liiterin perusvalikoimalla aika pitkälle nykyisin mennään, samoin Alepan  -30-50 % punalappuisilla. Toki itse tekemällä säästää, jos on siinä kunnossa että jaksaa suunnata kaiken tarmonsa kaalinvalmistukseen. Köyhyydessä on vaan se hankala puoli, että sitä elämän energiaa menee moneen muuhunkin asiaan kuin kaalinkeittoon: suurin osa ajatuksista pyörii ”miten rahat saisi riittämään”-teeman ympärillä.  Setäosaston takapuoli ylös sohvalta lenkkeilyneuvokin jää helposti noudattamatta, kun on kaikenmoista hoitamatonta tai vain puoliksi hoidettua vaivaa. Ei se  ole siitä kiinni, että ei viitsi nostaa takapuoltaan sohvasta, vaan siitä ettei se ehkä fyysisten tai psyykkisten vaivojen takia nouse sieltä sohvalta vaikka kuinka kaikin voimin koettaisi päästä ylös.

Samainen espoolainen setä opasti kirjoituksessaan  köyhiä menemään sieni- ja marjametsään, niin saisi ilmaiseksi terveellistä syötävää. Keijo tuhisi että ihan oiva vinkki, mutta ei sekään nyt oikein onnistu, kun hän oli sairaseläkkeellä selkävaivojen  vuoksi. Kaikenlainen ylimääräinen kumartelu ja kyykistely tuotti äärimmäistä kipua, ja ylimääräisiin lääkkeisiin ei kyllä mielellään vähiä rahojaan laittaisi edes ilmaisten mustikoiden takia.

Köyhän lesbon sosiaalinen kohtalo on pyöriä Kontulassa toisten köyhien kanssa. Pike kuului meidän omaan kontulalaiseen yläluokkaamme, Kontulan lesboalakulttuurin ylimpään kermaan eli ostarin Ärrän ylimpään tulodesiilin. Ja sillä oli  hiukkasen  vaille korkeakoulututkintokin, Pike oli miltei maisterisihminen.  Silti Pikekin oli  koko väestöön suhteutettuna pienituloinen, koska vaikka sillä oli vakituinen työ, niin työ oli  puolipäiväinen. Ei näillä avuilla tosiaan paljon Tindertreffeille ollut asiaa: köyhä eläkeläinen ei kuulu pariutumisen hip ja pop-maailmaan. Toki Myllypuron leipäjonossa ruoka-apua hakiessaan voisi törmätä siihen oikeaan, mutta todennäköisyys oli vähintään samaa luokkaa kuin saada kuusi ja lisänumero oikein lotossa. Sosiaalinen osallistuminenkin muutoinkin oli hiukan rajoitettua, muualla kuin halpisbaareissa ei juuri ollut varaa istuskella. Kulttuuritapahtumista tulivat yleensä kyseeseen vaan ne ilmaiset. Onneksi niitäkin oli. Ja onneksi oli laaja ystäväverkosto, se sentään oli ilmainen.

Espoolainen Hesariin mielipiteensä kirjottanut setä ei oikein tajua, että juuri niiden hänenkin mainitsemiensa poliittisten tarkoitusperien takia köyhyydestä tuli puhua, eikä antaa sedän tavoin typeriä neuvoja, joita ei voinut noudattaa. Pitkään jatkunut köyhyys lamaannuttaa usein miten ihmisen kuin ihmisen. Sairaudet jäävät hoitamatta, toimintakyky ja elämänlaatu laskee.  Aina ei edes jaksaisi väittää vastaan espoolaissedille, kun pitää keskittyä taistelemaan mielihalujaan vastaan: onko minulla varaa tarjousmakaronilaatikkoon vai ostanko sitä kaalia ja lanttua, jota en nyt enää millään muotoa jaksaisi toista viikkoa nakertaa. Köyhyys ei poistu kaalilla ja lantulla vaan poistamalla köyhyyden syy: liian vähäinen tulotaso.

Comments (1)  
 Report  

Etnistä valkopyykkiä

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)

Maanantai-aamu alkoi varhaisella kahvihetkellä Hämeenheimon Piken ja Lehikoisen Keijon kanssa. Olimme Keijon kanssa molemmat työkyvyttömyyseläkeläisiä. Meille ei ajalla ja aikatauluilla ollut samanlaista merkitystä kuin Pikelle. Keijokin sai vihdoin osatyökyvyttömyyseläkkeen sijaan ihan kokonaan työkyvyttömyyseläkettä. Kamppailu vakuutuslääkäreiden kanssa eläkeasioissa muistutti kovasti kirjallisuudesta tuttua mielevän hidalgon, don Quijoten, epätoivoista taistelua tuulimyllyjä vastaan. Mutta se taistelu oli onnellisesti takana meidän molempien osalta ja me kremppaiset olimme lopulta voittaneet tuulimyllyt.

Pikellä oli edelleenkin osa-aikainen toimittajantyö naapurikunnan paikallislehdessä, mutta sen lisäksi se kirjotti yhä enemmän juttuja freelancerina. Piken mielestä freenä kirjoitettavat jutut olivat usein sisällöllisesti kiinnostavampia ja haastavampia kuin varsinainen leipätyö.  Siinä leipätyössään se sai juosta tiuhaan kunnanjohtajan puolison kahvikekkereillä, erilaisissa  myyjäisissä sun muissa kissanristiäisissä sekä paikallisissa urheilukilpailuissa. Mutta taloudellisesti ne friikkujutut olivat suhteellisen kannattamattomia suhteessa työmäärään. Piken mielestä tämä oli osa uutta työmarkkinakulttuuria, jossa ihmiset pakotettiin hiljalleen yrittäjiksi töistä joita he olivat ennen tehneet palkallisina työntekijöinä. Riskit tulivat kaikki työn tekijälle, voitot teettäjälle. Malli oli nerokas, mutta ainoastaan työn teettäjän kannalta.

Pike kertoi kirjoittavansa juuri nyt juttua ihmisen onnellisuuden suhteesta vierauden pelkoon. Piken idea oli se, ettei onnellinen, turvalliseksi olonsa tunteva ja elämäänsä tyytyväinen ihminen ole mahdollisesti yhtä hanakka projisoimaan pettymyksiään ja pelkojaan muihin ihmisryhmiin. Pike kaivoi Ipodinsa esiin ja näytti meille kauhistunut ilme kasvoillaan "Sarastus"-nettilehden artikkelia ”Miten etninen puhdistus toteutetaan?”. Artikkelissa käytiin läpi, miten eurooppalainen kulttuuri ja arvomaailma pidetään ”puhtaana” vieraista vaikutteista, mikä tässä artikkelissa oli melko suoraan sanottuna islamin leviämisen pelko. Etnisen puhdistuksen doktriinit käytiin  läpi lievimmästä syrjiviin käytäntöihin perustuvasta hurjimpaan, ekspulsiiviseen ja eksterminatiiviseen , jossa ei halutuista väestönosista pyrittiin pääsemään lopullisesti eroon. Artikkelia suoraan siteeraten:  ” Käytännössä tuhoaminen tapahtuu kemiallisesti ja muodostuva biojäte hävitetään asianmukaisesti prosessoimalla joko krematorioissa tai biologisesti mädättämö-kompostointilaitoksissa. Sivutuotteena muodostuu tällöin joko energiaa tai biokaasua; kiinteät aineet prosessoidaan esim. maanparannusaineeksi tai maatalouden alkutuotannon lannoitetarpeisiin.”

Haukoin henkeäni. Vaikka artikkelin kirjoittajat koettivat lopuksi varmaankin oikeustoimien pelon vuoksi lieventää ja pehmentää sanomaansa, en voinut kuin ihmetellä: Suomessa vuonna 2016 pidetään järjellisenä kirjoittaa tämmöistä tekstiä. Keijokin näytti kovin tyrmistyneeltä. Emme oikein voineet tajuta miksi tämän kaltaista tekstiä piti edes kirjoittaa. Samassa talossa kanssani asui melko kansainvälinen kooste ihmisiä. Löytyi somalialaistaustaisia, irakilaisia, iranilaisia, venäläisiä, afgaaneja romaneita ja ties mitä kansallisuutta olevia ihmisiä.  Niin ja naapurirapussa asui Perälän ukko, joka oli maailmankaikkeuden ehkä hankalimmaksi mieltämäni miespuolinen henkilö. En voinut välttyä ajatukselta, että mitä tämä vihan täyttämä neutraalin kielenkäytön alle naamioitu doktriini toteutuessaan tarkoittaisi käytännössä näille ihmisille. Näille kaikille tyypeille, jotka elivät omaa elämäänsä kuten parhaiten taisivat, ihan kuten mekin teimme.  En minä pitänyt tai ollut pitämättä maahanmuuttajista. Yhtä vähän kuin herra Perälän homofobinen sovinistiöyhötys edusti minulle universaalia suomalaisuutta, vaan se kaikki meni hänen oman typeryytensä piikkiin,  niin yksilöitä nämä kaikki muutkin ihmiset olivat. Tunsin kovin mukavia maahanmuuttajia ja sitten semmoisia joiden kanssa ei oikein ollut kovin paljoa juteltavaa. Mutta Ostostitielle mahduimme silti ihan kaikki.

Keijo mietti, että eivät tämmöiset doktriinit koskaan pysähtyisi yhteen ihmisryhmään. Kyllä islamin putsaamisen jälkeen sama puhdistuspoppoo eliminoisi tehokkaasti muitakin ihmisryhmiä. Seuraavaksi kyytiä saisivat homot, sitten eri tavalla fyysisesti ja mieleltään kremppaiset, toisella tapaa ajattelevat. Syntyisi loputtomasti maanparannusainetta. Aina löytyi muita, joita voisi olla hyväksymättä milloin mihinkin ominaisuuteen vedoten. Ja mitä ihmettä pahaa ne muslimit nyt meille muka tekivät? Iät ja ajat Suomessa on asunut tataareita. Ja nämä uudetkin tulijat ovat kovin monenlaista väkeä: osa maallistuneempia osa kovin uskonnollista sakkia. Keijo muisteli, että eduskunnassa olevat muslimitaustaiset edustajat äänestivät taannoin tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymisen puolesta, toisin kuin esimerkiksi perussuomalaiset tyhmyysfundamentalistit.

Ajatus eurooppalaisten arvojen suojelemisesta tarvittaessa etnisin puhdistuksin oli lähtökohtaisesti minusta loogisesti falskia. Mikä oli ytimeltään se eurooppalainen kulttuuri tai arvomaailma jota tuli suojella prosessoimalla toisia, ajatuskehikkoon jollain tavoin ihmisiä maanparannusaineeksi? Eikö eurooppalaisuus ollutkaan nimenomaan humaaniin tasa-arvoon ja ihmisyyden kunnioittamiseen tähtäävää? Arvioperusta joka takasi jokaiselle yhtäläisen ja jakamattoman ihmisarvon, jotta me kaikki saisimme elää erilaisuuksistamme huolimatta rauhassa ja sovussa. Minä halusin elää naapurin Abdulkadirin, Rahmanin, Ivanovin ja Salmisen perheiden kanssa sovussa ja rauhassa, kuten hekin halusivat elää minun kanssani. Ei meillä olut ongelmaa mahtua samaan kerrostalorappuun. Perälän ukko ei taasen halunnut elää kenenkään kanssa sovussa taustoihin katsomatta, mutta silti hänkin mahtui taloomme, ainakin toistaiseksi.

Pike katsoi meihin vakavana ja sanoi, ettei siitä ollut koskaan aiemmin tuntunut niin kammottavalta ja toisaalta niin tärkeältä kirjoittaa, kuin tätä juttua kirjoittaessa tuntui.



Comments (0)  
 Report  

Hampaattomat pantterit

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)

Myöhästyin sovitusta tapaamisesta reilut puoli tuntia. Olin sopinut tapaamisen Hämeenheimon Piken kanssa Ärrälle, onneksi sillä oli siellä juttukavereita. Olin minä tapani mukaan lähtenyt ihan ajoissa, mutta D-rapussa asuva Kukkosen Hilja harhaili jälleen kerran pihamaalla alusvaatteisillaan rollaattorinsa kanssa. Hilja oli yli yhdeksänkymppinen yksineläjä, jolla oli arvioni mukaan pitkälle edennyt muistisairaus. En ole mikään dementia-alan asiantuntija, mutta jos ihminen ei muista kolmekymmentä vuotta tuntemiensa naapurien nimiä, lastensa nimiä tai sitä että hänellä ylipäätään on lapsia, kotinsa sijaintia tai pukea vaatteita päälleen, niin voi varmaan ajatella että kyseessä on jonkin tasoinen muistisairaus.

Tällä kertaa Hiljalla oli päällään vain semmoiset mummomalliset isot alushousut, joiden lahkeesta roikkui hiukan vessapaperia. Hilja jutteli tapansa mukaan ystävällisesti. Hän naureskeli, ettei ollut heti huomannut minua, Luhtisen Impiä ja kysyi miksen ollut koulussa pitämässä oppituntia kun nyt oli aamupäiväkin. Olinko jättänyt kansakoululaiset keskenään? Hilja kertoi ylpeänä olevansa matkalla treffeille tapaamaan Viljoa, joka oli vihdoin kotilomilla armeijasta, vaikka Pekkaa Hilja kertoi vakituisesti tapailevansa. Koskaan ei olisi liian myöhäistä, tämä oli hurjaa lemmen paloa, joka oli syttynyt kirjeenvaihtoilmoituksen perusteella.

Soitin hätäkeskukseen kun en saanut Hiljaa palaamaan suosiolla kotiinsa. Hilja hoki vaan Viljon tulevan ihan kohta, ei hän siksi voi mennä tästä minnekään. Eikä Hilja kyllä muistanut täällä asuvansakaan, vaan Malmilla missä oli asustanut parikymppisenä tyttönä.  Odottelin kumpi sieltä saapuisi, poliisi vaiko ambulanssi. Tällä kertaa isot ja ystävälliset  konstaapelit saattoivat Hiljan kotiinsa. Joskus aiempina kertoina poliisit tilasivat sille ambulanssin, kun Hilja  oli ehtinyt harhailemaan  kuumalla ilmalla suhteellisen kauan pihamaalla eikä ollut muistanut juoda tai ottaa lääkkeitään. Tällä kertaa mentiin yksinkertaisen kaavan mukaan.

Pike odotteli  kärsivällisenä Ärrällä Lahikaisen Pirjon kanssa. Päätimme siirtyä pubiin ottamaan yhdet.  Pike haki meille tuopit. Pirjo kertoi lähihoitajaksi kouluttautuneen siskonsa, Raijan, työskentelevän nykyisin  itäisessä kotihoidossa. Raija oli taannoin kertonut, että jotkut vanhukset  unohtivat alle viidessä minuutissa juuri syöneensä ja sen,  että kotihoito on juuri käynyt ja antanut  lääkkeet. Joskus vanhukset saattoivat soittaa heti työntekijän lähdettyä hätäkeskukseen, ja kertoa etteivät ole saaneet ruokaa ja lääkkeitä viikkokausiin. Yksikin mummo oli soittanut  sinne yli 280 kertaa yhden ainoan viikonlopun aikana.

Minusta oli kamalaa, kun ihmistä pidettiin tuossa kunnossa kotona. Pohdin, pitäisikö ryhtyä säästämään jo nyt,  että saisi jonkinlaisen eutanasiapillerin aikanaan hankittua. Kun luulen, että tuossa tilanteessa ihmistä vaan pelottaa ja ahdistaa koko ajan kun maailman tuttuus muuttuu ihan tuntemattomaksi, etkä enää osaa ja selviä. Pike kertoi naapuristaan, joka aina tasaisin väliajoin soitti poliisille tai huoltomiehelle että hänen kotonaan käy isoja mustia miehiä, jotka ovat ryöstäneet milloin minkäkin esineen. Yleensä ne kaikki kadonneet esineet, kuten tekohampaat tai vihkisormus,  löytyvät sen omasta käsilaukusta tai jääkaapista tai milloin mistäkin. Poliisi on käynyt monta kertaa kertomassa Piken naapurille, että mikään ei viittaa siihen että siellä olisi käynyt yhtään ketään.

Pike kertoi sossukaverinsa Ritvan olleen kaupungin sosiaali- ja terveysviraston järjestämässä "monimuotoinen vanhuus"-koulutustilaisuudessa, missä oli käsitelty etnisten ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen erityiskysymyksiä vanhustenhuollossa. Keskustelu oli ollut kiinnostavaa, mutta lopuksi joku ylihoitaja jostain pienemmästä ostopalvelulaitoksesta oli todennut, että ei heillä  ole tarvetta käsitellä  seksuaalivähemmistöjen erityiskysymyksiä, koska ei heillä ole näitä vähemmistöjä asiakkaina. Kammottavaa, jos nyt sitten vanhana olisi niin onnekas että pääsisi laitokseen turvaan itseltään ja siellä olisi sitten joku Päivi Räsänen-klooni ylihoitajan virkaa toimittamassa. Ja joka olisi sitä mieltä, että "höps-luulet vaan, ei teitä ole olemassakaan enää tuossa iässä. Nyt vaan kiltisti kaikki päivätansseihin mies-nais-paritanssia tanssimaan".

Pirjon mielestä jokaiselle ihmiselle kuuluva ihmisen arvokkuus on nykyaikana unohdettu jonnekin pörssien ja pankkien nurkan taakse. Näitä mummoja ja pappoja pidetään kotona, vaikka niitä ainoastaan pelottaa siellä kun ei enää muista maailmasta yhtään mitään. Ja jos sattuu pääsemään laitokseen, niin on pieni riski joutua askartelemaan, koska vanhusten aktivointi kuuluu asiaan, vaikka vanhus olisi koko ikänsä vihannut askartelua. Tai lesbovanhus joutuisi tanssimaan paritanssia miesten kanssa: Takaisiin kaappiin kahdeksankymppisenä, jos sattuu tämmöinen Päivi Räsänen-klooni ylihoitajaksi.

Totesin, että haluaisin kyllä laitokseen itse jos en mustaisi asuvani kotonani tai harhailisin vessapaperit alushousuista roikkuen pihamaalla menossa treffeille jonkun Sirpan tai Tarjan kanssa muistamatta, että nehän olivat nuoruudenihastuksiani kuudenkymmenen vuoden takaa. Mutta en minä laitoksessa haluaisi puuhastella askartelukerhossa, haluaisin maalata akvarelliväreillä, lukea romaaneita kirjastosta ja juoda vanhuuden päivinäkin keskiolutta kavereiden kanssa. Mietin, että milloin oikeastaan olemme alkaneet pitää osaa meistä ihmisistä tarpeettomina: me työkyvyttömyyseläkeläiset, työttömät, sairaat, vanhukset ja muut turhat  olimme tarpeettomia kulueriä kaikki. Kulueriä, joista pitää selvitä mahdollisimman halvalla ja vähällä vaivalla.

Comments (0)  
 Report  

Mikan kikkeli

Ryde Rytkönen  (updated by Ryde Rytkönen)

Orava kolmannesta männystä talon kulmalta oikealle on ottanut tavakseen tuijotella pää suloisesti kallellaan kun kävelen sen  ohitse ostarille.  Mieleni tekisi aina ohi kulkiessani heittää sille jotain hyvää, vaikkapa pähkinöitä, mutta eihän minulla koskaan semmoisia ole taskussani kun siltä tuntuu. Suloinen oravankatseen lumo.

Ärrältä kuului tuttu iloinen puheensorina. Hämeenheimon Pike ja Ryynäsen Keijo nautiskelivat eloisasti rupatellen kahvejaan. Harmikseni Kaukolan Susukin oli paikalla, en kyllä olisi tänään jaksanut ollenkaan tavata sitä. Susu oli minusta rehellisesti sanoen hiukan rasittava. Se inhosi kaikkea, etenkin maahanmuuttajia ja suvakeiksi kutsumiaan henkilöitä, joihin kuuluivat kaikki ne, jotka olivat eri mieltä Susun kanssa. Me kaikki muut Ärrän kantakävijät olimme sen mielestä näitä typeriä suvakeita kun emme millään suostuneet uskomaan, että joka ikinen arabi, somali, muslimi tai muuten vaan suomalaisesta punaniska-Pertistä tai Pirkosta jollain tavoin erottuva henkilö oli terroristi, joka halusi katkoa meiltä päät irti tai vähintään räjäyttää miehet ja hunnuttaa meidät naiset johonkin haaremiin kunhan ensin olisivat joukkoraiskanneet meidät. Susu ei kyllä oikein arvostanut meitä lesboja eikä Ryynäsen Keijoa vaikka se oli hetero, kun se taas  oli Susun mielestä viherkommunistisuvakki. Keijo nimittäin kulki usein polkupyörällä ja koetti olla syömättä punaista lihaa. Silti Susu ilmiselvästi halusi jostain syystä viettää aikaa meidän seurassamme tai ehkä se halusi vaan rähistä ja riidellä.

Pike kysyi Susulta, oliko taannoinen Mika Raatikaisen avautuminen kyyläävistä homoista siitä muka aidosti järkevää aikuisen ihmisen puhetta. Mika Raatikainen, persujen toisen kauden kansanedustaja, oli ilmaissut huoltaan siitä, että homostelijat ja muut oudot porukat haluavat änkeytyä  aina samoihin julkisiin vessoihin ja pesuhuoneisiin kunnon heteroiden kanssa samaan aikaan. Herra Raatikainen koki hirveää ahdistusta joutuessaan altistumaan oman tulkintansa mukaan intensiiviselle homokyyläykselle näissä julkisissa pesu- ja saniteettiloissa. Totesin, etten ainakaan minä halua Mika Raatikaista naisten puolelle heterokyyläämään, vaikka se saattaisi herra Raatikaisen ahdistusta lievittääkin. Epäilin myös vahvasti, ettei kukaan tuntemistani homoista viitsisi Raatikaisen lerpahtanutta kikkelia kovin intensiivisesti kyylätä. Vai sitäkö se Mika pelkäsikin, ettei sittenkään kukaan kyylää vaikka kuinka asettuisi istuskelemaan julkisiin saniteettitiloihin? No, mikä minä olin arvostelemaan toisten ulkonäköä, keski-ikäinen pyöristynyt epämuodikas lesboakka lähiöstä. Silti minusta tuntui, ettei herra Raatikainen oikein ollut ihan luonnostaan homomiesten tavoiteltuimpien ja kyylätyimpien kohteiden joukossa.

Keijo huomautti, ettei se ollut huomannut koskaan aiemmin kenenkään homon mitenkään kyylänneen missään pesutiloissa, kun kai ne homotkin on niissä jo ammoista ajoista asti käyneet. Vai onko tapahtunut jotain semmoista, että homot ovat vasta nyt alkaneet joukolla rynnimään kyyläysaikeineen pesutiloihin. Yhdestä asiasta olin Raatikaisen kanssa samaa mieltä: semmoisia "kyyläysvapaa alue"-kylttejä voisi tekaista. Niitä voisi sijoitella  kaikkialle,  missä liikkuu Raatikaisen oloisia huonotapaisesti möläytteleviä heteroäijiä. Minusta ja kaikista tuntemistani naisista oli nimittäin äärimmäisen vastenmielistä juuri näiden heteroäijien meihin naisiin kohdistava kyylääminen, huutelu ja muu epäasiallinen käytös. Pike muistutti, että tämä Mika Raatikainen on siviiliammatiltaan poliisi ja se huolestutti kovasti: miten voi luottaa poliisin toimivan asiallisesti ja tasapuolisesti kun mielipiteet ovat tätä tasoa. Miten homo voisi kokea saavansa puolueetonta palvelua poliisilta, joka hysteerisesti pelkäisi tämän kyyläävän?

Susu alkoi silmin nähden kimpaantumaan. Se oli jotenkin viime aikoina innostunut yhä enemmän persuista ja kenen tahansa persun pilkkaaminen oli sen mielestä silkkaa vainoamista mielipiteen vuoksi. Susu tiuskaisi, että kyllä tuolla kaiken maailman karvaranteet raiskaavat ja kyyläävät enemmän kuin suomalainen mies ikinä ehtii.  Rajat kiinni vaan niin loppuisi moinen peli. Raatikainen ja muut poliisit suojelivat meitä niiltä, meidän pitäisi olla kiitollisia näille poliiseille, eikä nillittää epäolennaisuuksista. Huomasin että Pikeä alkoi ottamaan Susu mielipiteineen tosissaan päästä. Pike koetti hillitä itseään ja vastata asiallisesti, että eikö Susu tiennyt ettei mitään pelättyä raiskaustsunamia koskaan tullutkaan ja että iso osa kohusta oli mielikuvituksen ja MV-lehden höttöjournalismin tulosta. Ja että todennäköisin raiskaaja oli edelleen uhrin tuttu tai puolituttu eikä puskasta ryntäävä arabiaa puhuva turvapaikanhakija. Susu raivostui ja alkoi sättimään Pikeä pervoksi. Piken tulisi lukea Laura Huhtasaaren tviiteistä tai  Mustan Orkidean blogista kuinka mieleltään sairasta puuhaa oli kuulua seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön ja että meidät voisi saman tien laittaa samaan aidattuun paikkaan noiden maahanmuuttajien kanssa. Huomautin Susulle, että tämä voisi vaihteeksi koettaa keksiä jotain yksilöllisempää, kun tuon idean oli esittänyt kansanedustaja Teuvo Hakkarainen jo vuosia sitten toivoessaan että somalit ja homot internoitaisiin Ahvenanmaalle.

Keijo koetti tapansa mukaan viimeiseen asti rakentaa rauhaa ja kysyi, miksi tänne ei muka mahtuisi asumaan sovussa kovin monenlaisia ihmisiä? Suomi kun ei ole kovin tiheästi asutettu maa, eikä tulisi olemaankaan vaikka turvapaikanhakijoiden ja muiden tulijoiden määrä jostain syystä tuplaantuisi. Ja homot eivät ole koskaan  aiemmin kyylänneet yhtikäs ketään Raatikaisen Mikan oloista pelokasta poliisiheteromiestä ainakaan niissä pesutiloissa missä Keijo itse tapasi käydä. Mika voisi mennä jonnekin itsekseen saunomaan, jos muut ihmiset pelottivat. Tilaa oli kyllä. Ja Susun ei kannattaisi syyttää ketään pervoksi jonkun raukkamaisesti  nimimerkillä bloggaavan todellisuutta vääristävän ilmiselvästi itse hoidon tarpeessa olevan nettikirjoittajan takia. Tai tätä yhtä hölmösti kritiikittä siteeraavan kansanedustaja  Huhtasaaren takia. Kannattaisi ennemminkin itse tutustua ihmisiin avoimin silmin.  Silloin voisi  huomata, että ihmiset ovat ihmisiä olivat ne mitä vaan lajiketta. Minusta olisi kovin ahdistavaa asua täällä pelkästään Susun kaltaisten ahdasmielisten kanssa, joten toivoin että minut ainakin päästettäisiin Ahvenanmaalle ennen kuin Susu ja sen kaverit laittaisivat rajat kiinni. Suomi, jossa ei olisi tilaa monimuotoisuudelle, ei olisi koskaan minun paikkani.

Sirkka tuijotti meitä närkästyneenä myyntitiskin takaa ja huomautti, että nyt pitäisi kyllä olla hiljempaa.  Tämä oli hänen  työpaikkansa ja se oli R-Kioski eikä sotatanner. Susu heitti mielenosoituksellisellisesti puolitäyden kahvimukinsa roskikseen niin, että kahvit lensivät lattialle. Pike ei sanonut mitään. Keijo katseli Susun poistuvaa hahmoa päätään pudistellen ja pohti, mistä tuo kaikki viha ja vihaisuus oli peräisin. En tiennyt.


 

Comments (1)  
 Report