Katsomo oli lähes täynnä lauantaina, mikä on aikamoinen suoritus harrastajateatterilta, jolla on 179 paikkainen katsomo (Suomalaiseen harrastajateatterikenttään vihkiytymättömälle lukijalle voin siis kertoa, että se on helvetin iso näyttämö harrastajateatterille.) Hyvä mieli loppujenlopuksi, vaikka prokkis kaksinekymmenine näyttelijöineen olikin kilahtelurikkain kaikista mukana olemistani (En ole varma oliko se suomea.). Lapin Kansa kirjoitti tyylilleen uskollisen kritiikin, jossa näyttelijät mm. "nousivat rooliensa myötä esiin" ja "esitystyyli pehmensi paikoitellen raakaakin kielenkäyttöä, ehkä välillä liikaakin". Asiavirheitä löytyi vajaa tusina, mikä on hämmentävää, joska käsiohjelmassa niitä oli vain yksi ja sekin kiitoksissa.

Tänään olen miettinyt ehkä enemmän kuin ikinä kuukausiin aiemmin, että mitä mie oikein haluan tehä elämälläni vaikka vuoden tai viiden kuluttua. Tuttava Rovaniemen ravintolaympyröistä laittoi vähän ennen puoltayötä tekstiviestin, että tarvitsisi illaksi tunturiin tuuraajaai. Siitä kymmenen tuntia eteenpäin olen täällä. Hoidettiin 60 asiakkaan bankettitarjoilukeikka ja nyt löhöän hotellissa. Aamulla pitäisi alkaa luovimaan itseään jollain konstilla kotiin. En tosin ole yhtään varma onko mulla tällä hetkellä yhtään rahaa, sillä nettipankkitunnukset jäi kotiin, enkä saa kämppistä kiinni. Näitä elämän pieniä seikkailuja. Joskus tänne voisi olla mukavaa tulla kokonaiseksi sesongiksikin.

PANin toinen näytös on huomenna ja seuraava näytelmä ensi-illassa toukokuun puolessa välissä. Tavallaan ihanaa, kun ei tartte miettiä yhtään, että mitä tekisi kaikella tällä ylenpalttisella vapaa-ajallaan. Eilen teki mieli katsoa kaverin kanssa joku klassikkoelokuva, joten vuokrattiin Piano ja kutsuttiin itsemme naapurin Hannalle kylään ja nautittiin punaviinistä, jäätelöstä ja kalsareista. Se oli mukavaa. En tosin tiiä Hannasta.

Keminmaalaisen kuvausviikon jäljiltä suihkasin suoraan töihin, rykäsin 31h duunia putkeen, siihen päälle seitinohuen baijerilaistyylisen jurrin, nukahin tunnin naapurin Hannalla ja lähin Tervolaan jatkamaan kuvauksia. En ollut ikinä ennen käynyt niin syvällä Tervolassa. Siis melkein kilsa nelostieltä. Paikallisen kulttuurikeskittymän pihamaalla murhapolttoa, kissantappoa ja muuta kevyttä hömppää. Välissä ehti lukea Tervolan matkailuesitettä. Joulukuussa paikkakunnalla järjestetään joulunavaus. Fassinoivaa. Tätäkin enemmän kuitenkin mielikuvitustani kiihotti ilmeisesti jokatoukokuinen tervolalainen perinne Kevätsiemennys. Tätä ei selitetty yhtään sen tarkemmin. Toisaalta tarvitseekokaan kunnassa, jossa sijaitsee mm. Runkauksen luonnonpuisto? Jännä paikka se Tervola.

Tänään pääsin pitkästä aikaa mukaan teatteritreeneihin. Vähän kuperkeikkoja, ilmiömäisen sulavaliikkeistä parkouria sekä päätähuimaavaa pariakrobatiaa ja perinteistä "kenen käsi on mun kiveksissä?" -arvuuttelua.

Aamulla kunhan saan kioskin kiinni, lähteekin kyyti Kemiin kuvauksiin. Luvassa muistaakseni siistejä sisäkohtauksia.

Eilen Oulussa sain nuhteet kaveriltani, koska en ole vielä suunnitellut itselleni käyntikorttia englanninkielisellä tittelillä. Sen pitäisi kuulemma olla ylennyksen yhteydessä ensimmäinen toimi. Oon siis keskiviikosta lähtien toimittanut ravintolapäällikön virkaa meillä töissä. Jännittänyt ja ilostuttanut on kovasti.

Lapin edustus ylioppilasteatteriliiton kokouksissa on aina vähän tavallista komiampi prosessi. Eilenkin muiden nauttiessa koulunlattiamajoituksesta meidän teatterin edustajat asuivat hotelleissa. Eri hotelleissa. Ei kait sitä nyt samaan, että voi sitten vertailla.

Huomasin tänään töissä olevani taas kerran taipuvainen haaveiluun ja ylenpalttiseen tähtiinkurkotteluun sen sijaan, että osaisin nauttia juuri käsillä olevista pienistä ilonmurusista. Ilta oli hiljainen ja huokaisin portsarille, että "Oispa jo helmikuu." Vastauksensa "Oispa nyt ensin vaikka kello puoli neljä!" oli kyllä aika osuva. Mitäpä tuota nyt hosumaan tämän ajankulumisenkaan kanssa. Kyllä se helmikuukin sieltä tulee.

Ja nyt kellokin on jo viis.

Tunsin itseni vähän urpoksi Kodin Terrassa tänään, kun putkimies männäpäivänä herätti mut kertoakseen, ettei voi koota ja asentaa kylppärini peilikaappia, koska siitä puuttuu yksi osa. En jaksanut vaivata päätäni ajatuksella sen kauempaa, vaan raahustin pahantuulisena takasi peiton alle pimeään mököttämään. Tänään menin "puuttuvan" osan vastakappaleen kanssa rikospaikalle, eli myymälään ja kerroin tilanteen. Myyjä haki invamopoa muistuttavalla nosturilla peilikaappini mallikappaleen todetakseen, ettei niitä osia kuulu olla siinä ku yks kappale, eli lähetys oli alunperin täysin oikein. Kirosin hetken putkimiestä. Täytyy kyllä sanoa, että sen firman nimessä oleva sana "master" on vähän yliampuva, kun suihkukaappini toinen takalasi on asennettu väärinpäin ja toisesta väärinpäinasennetusta ovenkahvasta puuttuu toinen ruuvinkannansuojus. Allaskaapin vedin on myös vähän vinossa. Toisaalta haluan vain, että se kylppäri valmistuu, joten en jaksa ruveta riehumaan noista asioista. Tänään  lähtiessään putkimies palautti kämppäni avaimen mulle sänkyyn asti kun jupisin sielä kännykkäni kanssa peiton alla yksikseni. Suhteemme on siis ehkä virallisesti ohi! Taisiis kyllähän se vielä sen yhden kirjeen sieltä lähettää. Toivottavasti rahat riittää laskuun.

Iskä ja äiskä tulee perjantaina kylään. Mukavaa sinänsä, toivottavasti eivät vain odota näkevänsä mun kotia missään hmm... kunnossa. Äiti tosin vakuutteli intoaan päästä siivoamaan sielä ja iskälle voisi olla ihan mainio puhdetyö päästä asentamaan se peilikaappi paikoilleen sillä aikaa, kun itse touhuan omiani. Ne saakin aika kattavan kuvauksen siitä, mitä niiden nuorin poika oikein täällä Lapissa puuhaa, kun perjantaina ne tulee kattoon mun revyyn viimeisen esityksen, lauantaina sitten syövät mäen päällä ravintolassa, johon menen töihin ja illalla ajattelin ne vielä raahata yökerhoon, jossa oon töissä. Perjantaina käyn ennen niiden saapumista vielä heittämässä Joulupukille yhden esiintymiskeikan.

Töissä tajusin kuutta harkkaria käskytettyäni, että olin vähän ehkä säikäyttänyt ne, kun röökipaussilta palasin saliin ja huomasin jokaisen harjoittelijan korjaavan ryhtiään minut nähdessään ja asettuvan kiilamuodostelmaan 1,5m:n päähän toisistaan rintamasuunta asiakkaisiin päin kahden tarjoilijan asettuvan kohtaan, josta näkee kaikki asiakkaat kerralla. Hyvä. Näin toimitaan.

Itsetuntoani hiveli myös asiakkaiden oppaisiin lukeutuva mieshenkilö, jolta illallisen alussa saliin mennessä varmistin, että pihvinsä haluttiin kypsänä. Herrasmies oli ällistynyt tavastani nähdä hänen olemuksensa läpi tarpeensa saada pihvi kypsänä. No hän ei vissiin muistanut, että olin palvellut häntä myös edeltävänä tiistaina toisessa ravintolassa, joten asia ei ollut ylimaallisen hankalaa muistaa. Luonnollisesti esitin asian, että "tietysti minä hovimestarina tiedän, millaisena asiakkaani haluavat pihvinsä ilman, että heidän täytyy siitä erikseen mainita, sehän on päivänselvä asia."

Loppuillasta minua hiveltiin vielä (jos mahdollista) enemmän, kun sain pomolta pullon Möet & Chandon Impérialia sekä lähimmältä esimieheltäni rehdin yhden tähden jallun kiitoksena hyvin hoidetusta hommasta. Sentimentaalisempaa tapausta olisi voinut alkaa itkettää, kun minuakin melkein meinasi ja olen sentään yksi lapin kyynisimmistä jätkistä. Toisissa töissä minua kiellettiin hipelöimästä naispuolisten kollegoiden tissejä, mikä on mielestäni tosi pientä. Se yksi dj on vaan niin suppea. Plus että hän aikoi alkaa pitämään omaa blogiaan siitä, miten vaikeaa heteromiehellä voikaan töissä olla, kun kiintiöhomo saa kaiken huomion ja vapaudet. Hih!

Nyt on hyvä mieli kaikinpuolin. Huomenna pääsen Suomen 22.ksi parhaaseen ravintolaan illalliselle, eksän, ystävänsä sekä Erään kanssa, jolla kuulemma on vaatekriisi, vaikka vakuutin hänen olevan maailman kuumin poika riippumatta siitä, mitä hän sattuu päällensä laittamaan. Lauantaina on vuorossa Vilunsoittaja katolla -musikalin ensi-ilta Oulun kaupunginteatterissa, jossa rooleissa on peräti kaksi kaveriani. Siitä sunnuntaina kohti Pohjanmaata ja pari päivää suloista joutenoloa kummipojan kanssa. Nähtäväksi jää, osaako ihminen olla viisi päivää tekemättä töitä.

Hauskaa, miten aikuinen mies voi taantua pikkupojan tasolle yhdestä ärähdyksestä. Töissä oli saakelinmoinen kiirus, minkä ei olisi luullut jäävän huomaamatta myöskään asiakkailta, joista muutamat tusinat jonottivat räkääjäädyttävässä pakkasessa sisäänpääsyä ravintolaan vielä kahden maissa yöllä. Yksi tapaus tiskillä huutaa räimäytti (päätin juuri, että se on sana) suureen ääneen että "HEI! LAITA TULEMAAN SITÄ VIINAA TÄNNE!" Hymyilin ja katseellani annoin ymmärtää, että nyt kestää hetken. Kuuluu toinen noin puolentoista promillen taajuudella örähtävä "HEI!" Totean kuuluvasti ja päättäväisesti että "ÄLÄ HUUDA MULLE!" Mieshenkilö kutistuu perääntyen tiskiltä ja viiden minuutin kuluttua hänen vieressään on naispuolinen tulkki, jolle mies supattaa oman tilauksensa, nainen esittää sen minulle, minä ojennan juomasekoitukset naiselle, nainen ojentaa juomasekoitukset miehelle, nainen pyytää mieheltä pankkikortin ja ojentaa sen minulle, minä laskutan juomat, asetan kuitin allekirjoitettavaksi tiskille, josta nainen ojentaa kuitin miehelle, joka allekirjoittaa kuitin ja ojentaa sen naiselle, joka ojentaa kuitin minulle. Mies tuijottaa lattiaan koko tapahtumaketjun ajan. Minua alkoi naurattaa ihan tosi kovasti.

Ainiin, eilen ostamani Emporio Armanin pipo ei ole pelkästään tiukka, vaan se on oikeastaan myös aika ruma. Naapurin Hannan mielestä näytän se päässä ihan hiihtäjältä.

Toisissa töissä eilen gaalaillallisella liituraitapukuni kauluksen alta spiraalilla korvaani kiemurteleva kuulokkeen johto herätti jälleen mielenkiintoa asiakkaiden keskuudessa. Vitsi jäi ehkä vähän puolitiehen kun vastasin että "Actually it's not working, only makes me look more important."

Olin mielessäni valmistautunut hillittömään tahtojen taisteluun Joulupukin kanssa palkankorouksestani, mutta kaikki meni yllättävän nopeasti ja kivuttomasti, ei ihan niinkuin olin suunnitellut, mutta sinne päin. Illalliskeikalla buffetti oli rakennettu hillittömänkokoiseen veneeseen, joka painoi tonnin, ja jonka alla oli pikkiriikkiset renkaat. Tarjoitus oli että suureen hattuun sonnustautunut kokki olisi tonttusten kanssa lipunut veneellä asiakkaiden luokse juhlallisesti kuivajäähöyryn laskeutuessa veneen kannelta lattiale. No sen veneen renkaat toimi noin 5cm, ja lopunviimein asiakkaiden ja veneen väliin vedettiin sermi, jotta lossi saatiin raahattua kirosanojen saattelemana kahella roklalla paikalle ja pönkättyä kakkosnelosilla pystyyn. Se oli tavallaan aika hauskaa. Tarjoilukeikan jälkeen suhasin baariin "oikeisiintöihin." Minusta on hyvin tärkeää, että sielläkin puhalletaan yhteen hiileen. Olin blokkaamassa Jallubaaria, kun portsari viittelöi luokseen narikkaan. En yhtään osannut arvata, että mitä asia mahtoi koska, ja tottavie!

Minulle oltiin kuulemma löydetty mies! Kotoisin Simosta (paikkakunta muutettu), 35v., varakas (sekä perittyä, että tuurilla tehtyä rahaa), tykkää Modern Talkingista, tanssii näin (portsari pyörittelee etusormiaan ja peppuaan epäsynkassa, hymyilee ujosti kohti kattoa ja ottaa ristiaskelia taaksepäin. Tätä oltiin harjoiteltu.), ja on kuulemma siis TOSI varakas. Sitten tulee se katse joka on aika paljon sama, kuin labradorinnoutajalla, joka odottaa, että sille heitetään pallo.

Rrrrrright....

Vuoden viimeinen työvuoro ohi. Se oli pitkä, mutta antoisa. Tosin aina kun kuvittelee vähän leijuvansa, tulee yleensä isoveli joka vetää lentävän maton jalkojen alta. Ajatellessani, että saan pitää kolme vapaapäivää, muistin vanhimman veljeni juuri kehuneen että hänkin aikoi pitää vapaata... vuoden 2011. Sitten just ku sain baarin auki niin toinen veljeni soitti kyselläkseen kuulumisia ja vastakysymyksen esitettyäni hän sanoi: "No mä oon täällä Portugalissa uittamassa varpaita Atlantissa..." Höh.

Illan pelastajat olivat kuitenkin kaksi nuorta poikaa tiskillä, joille tilaamansa olut ei kelvannut, kun piti kuulemma olla lonkeroa. No he auliisti tarjoutuivat kuitenkin juomaan muuten hukkaan menevät oluetkin ja kun tartuin tuopeista varsin suurieleisesti alkaakseni kaatamaan niitä lavuaariin, tiskiltä kuului: "Kiltti kaunis baarimikko, älä tee sitä! .... Vittu sulta puuttuu sydän! Tämän jälkeen toverinsa vielä lisäsi perään: "Ja maksa!"

Selittämättömästä syystä olen jouluna uhrannut huomattavasti tavallista enemmän aikaani miettien Johanna Tukiaista. En tahdo avata tätä enää tämän enempää. Enkä edes osaa.

Nyt töistä päästyäni tuntuu oikeastaan ihan joululta. Syön kebabia (toinen käynti samassa pizzeriassa vuorokauden aikana) alasti sängyssä ja raaputan partaliimaa irti korvastani. Ah. Olin tonttuna firman muksudiscossa. Jorailin kahden tenavan kanssa kolme tuntia välillä leikkien hippaa ja välillä Shakiran tahtiin sheikaten. Tai tämä oli siis jo iltapäivällä, sen jälkeen oli "normaalia" työtä. Pomo ei ottanut mua vakavasti kerrottueni aikeestani tehdä pahvista ja jeesusteipistä ravintolamme seinään kertakäyttökulttuuria itseironisesti idoliseeraava postapokalyptista Dionysosta löyhästi imitoiva reinkarnaatio.

No. Teen sen silti.