Ymmärrän miksei Karvinen pidä maanantaista.
Eilen oltiin hakemassa peräkärryä vuokralle väärältä huoltsikalta, kun oltiin lähdössä viemään kaverin muuttokamoja Ouluun. Kun viimein päästiin Erottajan Teboilille ja henkilökunnan avustamana kytkettyä tilavuudeltaan pienen sinivalaan kuljettamiseen soveltuva kärry auton perään, tarkistin asianmukaisesti jarruvalojen ja vilkkujen toiminnan. Vasen ei toiminut, huoltoaseman johtaja ilmoitti että "no ei sitä nyt vaihdeta". Sillä oli kuulemma yläkerrassa "sellanen homma kesken, että nyt sitä ei ehdi vaihtaa." Sitten johtaja oli kääntymässä pois, eli hänelle olisi ollut ihan fine antaa asiakkaalle ilman minkään valtakunnan kuittia tai rekisteriotetta vilkuton peräkärry. Go Teboil!
No se kärry jäi sitten siihen. Jälkikäteen johtajalle vielä soitettiin, että vilkku on nyt kertakaikkiaan vaihdettava, koska tulemme ihan kohta takaisin hakemaan sen kärryn. Vaihto luvattiin hoitaa samantien. Niin ja tietenkään me ei menty hakemaan sitä kärryä enää. Yli puolet halvemmalla saatiin Napapiirin Shelliltä ihan hyvä hyvä kuljetin.
Lakritsia, energiajuomaa, jaffaa ja temppuileva vakionopeudensäädin. Niistä on hyvät automatkat tehty! Oulun päässä kaveri järkkäsi jonkun bändin kantamaan kamat ylös, joten sei sitten ollu ko yks kullinluikaus kun oltiin jo kotimatkalla. Niin ja kuten olen jo aiemmin maininnutkin, niin eipä Oululla ole mulle ikinä varsinaisesti ollut mitään annettavaakaan, minkä takia olisi kamalasti tehnyt mieli jäädä pidemmäksi aikaa. Ehkä vielä jonain päivänä.