Isona minusta tulee liettualainen näyttelijä. Kyllä. Näin sen on määrä olla. Olin kaks päivää kuvaamassa yhtä liettualais-suomalaista leffaa ja oli kyllä aika mairittelevaa huomata, miten jossain vain osataan pitää näyttelijää arvossaan. Toisen kuvauspäivän aamuna esimerkiksi meikkituoliin istuuduttuani aamiainen tarjoiltiin suoraan eteen, samalla kun kaksi daamia puunasi ulkomuotoani. Tämän jälkeen menin nukkumaan ja ilmoitin haluavani 20 minuuttia aikaa valmistautua ennen kuvia. Koko jumalan päivän minulla oli mukana nämä kaksi daamia, joista toinen nypläsi koko ajan hiuksiani toisen puolestaan sukiessa neuroottisesti kaulahuiviani. Se tosin oli pelkästään ärsyttävää. Vaatteiden pukemisesta tai riisumisestakaan ei juuri tarvinnut itse huolehtia, saati meikinpoistosta. Moisen hyysäämisen toki ymmärtäisi, jos olisi jonkun sortin stara, mutta mä sanoin tuon kahden päivän aikana tasan yhden repliikin ja aikaa valkokankaalle tuli karkeasti arvioiden kymmenisen sekuntia...

Mukavaa, että työt ja harrasteet pitää kiireisenä, liikkeellä pysyessään saa muuta ajateltavaa kaikesta ikävästä. 15 kuukauden haaveet on täytynyt pakata taka-alalle ja palata lähtöruutuun. Ihmissuhteiden kanssa ryssiminen on mun ominta erikoisosaamista. Jätän pääsääntöisesti oikeat asiat sanomatta väärään aikaan.

Huh. Kello on maanantai ja yhdeksän. Aamulla. Oon ollut hereillä jo parisen tuntia ja pohtinut, lähtisikö kuntosallle, töihin vaiko lenkille. Illalla Joulupukille työkeikalle ja siitä sitten suoraan kuvaamaan trillerin loppukohtauksia pariksi päiväksi. Jee! Rälläämistä ja ammuskelua eikä yhtään kuumaa poikaa, jonka takia tulisi paha mieli.

Syyskiiren jälkeen kuvittelemani seesteisen kauden jälkeen alkaa nyt sitten tämä kevätrulianssi, joka jatkuu tuonne toukokuun lopulle saakka. Sain eilen kaks uutta käsikirjoitusta, toista tosin ei tarvitse opetella ulkoa, koska se on elokuva. Samaan kalenteriin pitäisi ravintolanjohtamisen lisäksi saada mahtumaan kaksi leffaa, kaksi näytelmää ja kaikki Helsinginreissut, joita näillä näkymin on edessä viitisen kappaletta. Todennäköisesti tuhraan siihen taas vähintään puolet kesälomastani. Ensimmäiset sydämentykytykset ja painajaiset aiheesta tuli eilen.

Ai niin ja sit on vielä se remontti!

En ihmettele yhtään, että erinäisten keltaisen lehdistön tekemien tutkimusten mukaan ravintolatyöntekijät ja näyttelijät epäonnistuvat todennäköisimmin parisuhteissaan. Kovinkaan moni asia ei siis puhu oman onneni rakkaudessa puolesta, kun puuhastelen noita kumpaakin.

Eipä sillä, että tässä näköpiirissä nyt olisikaan mitään realistista, vaikka ainahan sitä saa haaveilla...

Keminmaalaisen kuvausviikon jäljiltä suihkasin suoraan töihin, rykäsin 31h duunia putkeen, siihen päälle seitinohuen baijerilaistyylisen jurrin, nukahin tunnin naapurin Hannalla ja lähin Tervolaan jatkamaan kuvauksia. En ollut ikinä ennen käynyt niin syvällä Tervolassa. Siis melkein kilsa nelostieltä. Paikallisen kulttuurikeskittymän pihamaalla murhapolttoa, kissantappoa ja muuta kevyttä hömppää. Välissä ehti lukea Tervolan matkailuesitettä. Joulukuussa paikkakunnalla järjestetään joulunavaus. Fassinoivaa. Tätäkin enemmän kuitenkin mielikuvitustani kiihotti ilmeisesti jokatoukokuinen tervolalainen perinne Kevätsiemennys. Tätä ei selitetty yhtään sen tarkemmin. Toisaalta tarvitseekokaan kunnassa, jossa sijaitsee mm. Runkauksen luonnonpuisto? Jännä paikka se Tervola.

Tänään pääsin pitkästä aikaa mukaan teatteritreeneihin. Vähän kuperkeikkoja, ilmiömäisen sulavaliikkeistä parkouria sekä päätähuimaavaa pariakrobatiaa ja perinteistä "kenen käsi on mun kiveksissä?" -arvuuttelua.

Aamulla kunhan saan kioskin kiinni, lähteekin kyyti Kemiin kuvauksiin. Luvassa muistaakseni siistejä sisäkohtauksia.