Hyvän päivän ainekset olivat kasassa heti aamusta. Naapurin Hanna soitti yhdeltätoista varmistaakseen orientoitumiseni aikaan, paikkaan ja siihen, että tunnin kuluttua oli oltava treeneissä. Ennakkonäytöspäivä edessä. Yleensä en itke. Parin viimeisen päivän aikana olen. Tänäänkin heti aamusta. Nukahdin puoleksi tunniksi ja havahduin varttia vaille pykälän, että nyt on ihan saatanan kova kiire. Otin vitamiinitabletin ja särkylääkkeen. Tai luulin ottavani. Havaittuani nielaisseeni juuri vahingossa nukahtamislääkkeen särkylääkkeen asemesta yritin antaa ylen. Eihän se kukko käskien laula ja piskuinen tabletti oli takuulla ehtinyt jo imeytyä. Voin kertoa, että nukahtamislääke toimii helvetin huonosti kofeiinin kanssa juuri, kun pitäisi aktivoitua päivän koitoksiin. Vapinaa, itkunsekaista vitutusta ja armoton hedari. Viiden tunnin kuluttua olo alkoi tasaantua, jolloin ainoastaan juttuni olivat hermeettisen huonoja.
Loppujenlopuksi selvisin lavalla ainoastaan hieman tavanomaista voimakkaammilla oksennusreflekseillä ja muutamalla mustelmalla. Pahassa Kurjessa kaksi olutta väsymykseen. Kotona kiikuin taloyhtiön pihakeinussa jossain boheemin intellektuelliteetin ja säälittävyyden välimaastossa yöllä kello kaksitoista vesisateessa kuunnellen pisaroiden ropinaa haavanlehtiä vasten. Puolen tunnin jälkeen olin vakaasti sitä mieltä, ettei tämäkään tuo takaisin menettämiäni asioita ja lähdin sisälle. Lompakko ja pää tyhjänä, perse märkänä ja sydän jossain ihan muualla kuin Rovaniemellä.
Aamulla puoli yhdeksältä radiohaastattelu. Ei lupaa hyvää.
Gaymap
